keskiviikko 22. elokuuta 2012

Meiki laittaa onnistaan

Nyt sen aika on koittanut. Vihdoinkin. Meikin onnisti haistattaa skeidat kesän vastoinkäymisille ja järjestin itseni Kalevan kisoihin. Juoni etenee siten, että torstaina on alkuerät klo 19:30 ja perjantaina finaali klo 18:50. Tätä on saakeli odotettu jo vuodenpäivät, sillä nyt oli totisesti tarkotus näyttää. Kuten vanhoille lukijoille lienee selvää, ei meikin kausi nyt kuitenkaan menny ihan suunnitelmien mukaan. Saakeli vielä juhannuksen tienoilla vaikutti siltä, että meiki voi tämän kesän viettää huoletta kaljoissaan eikä tarvi kuntourheilua kummempaa liikuntaa harrastaa. Hyvän talvikauden jälkeen semmonen ajatus kuitenki vitutti siinä määrin, ettei meiki heti tahtonu alistua moiseen pulikohtaloon. Hyvän päätöksen tein, vaikka alussa tuon vamman kans oliki hieman epävarmaa. Enää ei oo epävarmaa minkään suhteen. Kuntoki on järetön.

Tässä on nyt Elokuun kisojen jälkeen reilu kaks viikkoa orientoiduttu ja onneksi on muutamia tosi hyviäkin reenejä saanu hiihtastua. Vaan juuri kun sitä kuvitteli,että vastoinkäymiset alkais olemaan tältä erää ohi niin pamahtaakin semmonen pommi, että on saanu keräillä psyyketä kasaan ihan tosissaan. Varmaan on monille käyny selväksi, että meikin pitkäaikainen valmentaja nukkui pois viikko sitten. Timppa oli yks meikin nuoruusvuosien merkittävimpiä henkilöitä, joten tottahan orientaatio siitä järkkyi. Eikä reenin reeniä voi vetää ilman, etteikö ajatukset siirtyis edesmenneeseen sankarihahmoon. Timppa on myös vahvasti läsnä meikin Kalevan kisojen suorituksissa ja sen teikitki tulee huomaamaan.

Kaikista vaikeuksista huolimatta meikin kisaorientaatio on nyt aivan hyvällä tasolla. Mutta katotaan nyt onnistutaanko se horjuttaan lopullisesti päin persettä vielä viime hetkillä. Ei se ainakaan ennenkuulumatonta olis ja ainahan niitä riskitekijöitä löytyy. Jos totta puhutaan niin on kuitenki aika hankala keksiä mitään kovin horjuttavaa tekijää, joten haistakaa skeida.
Ja orientoitukaa kisoihin. Järjestäkää pulikatsomoita kotona tai missä lystäätte, mutta kattokaa niitä geimejä. Meiki koittaa nyt laittaa hommat onnistamaan.

Alunperin tämän postauksen piti sisältää yltiöpäistä uhoamista ja äärimmäisen testomaniksi lavastettuja reenikuvia, mutta onnistuin uunoileen asiat, joten se siitä. Ohessa onkin Eemelin taidonnäyte siitä kuinka asiat laitetaan onnistaan tai epäonnistaan. Teikit voi kisakatsomoissa harjoitella samaa!

Ei saakeli!

Onnistaako?

Se oli siinä.

Virittäkää TV-vastaanottimenne ja itsenne kisakuntoon ainakin perjantaina klo 18:20 alkaen. Yle TV1.

Katotaan oliko se sitten siinä!

T. Meiki (Antti)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti