keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Voimat tallessa

Meiki kävi eilen punttisalilla. Ohjelmassa oli rinnallevetoa ja kyykkyä. Rinnallevetoa ei oo tullu tehtyä sitten ylimenokauden alkamisen jälkeen niin kyllä hirvitti jo ajatuskin nostella isoja painoja. Eemelikin sattu justiinsa samaan aikaan salille ja päästiin tekemään lähestulkoon sama reeni.

Yllätyin, kun siinä painoja nykiessä tuntu yllättävän hyvältä ja painot tuli terävästi ylös melkeen joka nostolla. Mikäs siinä nykiessä. Olin Eemelin varjo ja tein samoilla painoilla oikeestaan sinne 100kg asti. Työntövaihetta meiki ei tee ollenkaan. Antaa oikeiden painonnostajien tehdä se, ja Eemelin. Varjona oleminen on helppoa, ei tarvi paljoa miettiä, mennä vaan perässä ja nostaa painot ylös. Eemeli teki niin paljon toistoja, että juuri tuossa 100kg kohdalla päätin lisätä painoja, ja jättää Emen nykimään omiaan. Meikin kestävyys olis loppunut muuten isompiin painoihin siirtyessä. Pääsin kuitenkin lopuksi 110kg asti, lähelle omaa viime kaudella tehtyä ennätystä, joka on 115kg. Tekniikassa on vielä pirusti hiomista. Painot karkaa niin paljon eteen, että ilman painonnostovyötä meikin selkä ois pahemmin kappaleina kuin iitalla. Lopun noston saa käytännössä tehdä pelkällä selällä. Oispa meikillä teille videomateriaalia nostoista niin voitaisiin kirvata yhdessä meikin tekniikkaa.

Kyykkykin kulki yllättävän hyvin. Otin tuntumaa pienillä painoilla ja siitä siirryin kohti varsinaista kyykkyä. Tarkotuksena oli tehä 4x8/100kg. Oli niin kevyt tuo ensimmäinen sarja, niin Eemelinkin kehotuksen jälkeen päätin nostaa painoja. Niin kuin Eemelikin sano, että turhaa se on reenata semmosilla painoilla mikä ei tunnu missään. Ei reenaaminen saa tuntua mukavalta. Nostin ensin viidellä kilolla ja sen jälkeen vielä toiset viisi kiloa eli oltiin 110kg:ssa. Saakeli. En oo ikinä ollu näin voimakas. Voi olla, että reeniseurallakin oli vaikutusta. Paikalla oli myös paljon yleisöä, joille tietysti piti näyttää parhaansa mukaan. Meiki jää kyllä näyttämisessä kakkoseksi, kun eemeli pääsee tekemään esimerkiksi työntöä tai etukyykkyä. Sillon kääntyy koko punttisali kattomaan, että mitä oikeen tapahtuu. Saakeli. Se on semmoinen näky, joka on itse nähtävä ja koettava.

Yhteenvetona voi sanoa, että voimat on tallessa. Hyvä niin.

Terveisin: Meiki (Niilo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti