tiistai 24. huhtikuuta 2012

Meikit yhteiskunnallisina vaikuttajina

Kemin nuorisoasiain neuvottelukunnassa on villiinnyttä johonki saakelin skeittihallihankkeeseen. Adresseja on kerätty ja juuri muusta siellä ei vissiin ole puhuttukkaan. Onhan se ennenkin nähty ettei ne perkeleen lasten leikkineuvostot osaa muuta vaatia kuin skeittipaikkoja. Onneksi siellä on myös pari VKV:n nuorta mukana. Fiksuina yleisurheilijanuorina he tietenkin ymmärsivät ettei siinä skeitti touhotuksessa ole mitään tolkkua. Vakavasti on näyttäny siltä että se saakelin skeittihalli on kohta ihan oikeassakin käsittelyssä. Jotain täytyi tehdä ettei sitä vahingossakaan aleta oikeasti rakentamaan kun on paljon tärkeämpiäkin hankkeita seisomassa. Meiki sitten kiireesti raapas tämmösen puheen tytöille puhuttavaksi sinne. Lasten kokous alko nyt kuudelta. Jännä kuulla miten siellä on menny. Tietenkin puhetta täytyy vielä viimeistellä jos sitä meinataan esittää oikeille tahoille, joten älkää takertuko ainakaan kielioppiseikkoihin. Kaiken muun lisäksi meikit ovat myös yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Sauvosaaren yleisurheilukenttä on lähes kolmekymmentä vuotta vanha. Kenttä on huonossa kunnossa, eikä sitä ole kertaakaan remontoitu valmistumisen jälkeen. Mahdollisen skeittihalli hankkeen varat tulisi ohjata ennemmin kentän peruskorjaukseen. Skeitti ramppeihin yms. on viimeisen kymmenen vuoden aikana investoitu kiitettävästi rahaa. Valitettavasti rakennetut skeitti paikat ovat nopeasti ränsistyneet jopa käyttökelvottomiksi pitkälti niihin kohdistuneen ilkivallan takia jota ovat tehneet jopa skeittipaikkojen käyttäjät itse. Kentän remontoiminen on pitkäaikainen ja kestävä sijoitus jolla on myös merkittävä vaikutus kaupungin imagoon liikuntaystävällisenä kaupunkina. Toki ymmärrämme etteivät skeittipaikka rakentaminen ja urheilukentän peruskorjaus ole millään tavalla vaihtoehtoisia tai toisiaan pois sulkevia hankkeita. Kaupungin tiukassa taloustilanteessa on kuitenkin priorisoitava hankkeita ja tärkeys järjestyksessä urheilukentän peruskorjaus on varmasti liikuntapaikka rakentamisessa ykkönen.

Käyttäjä volyymeita vertailtaessa urheilukenttä peittoaa selvästi skeittipaikkojen käyttäjämäärät. Veitsiluodon Kisaveikkojen sarjakilpailuihin on osallistunut vuosittain noin 130 lasta vähintään kolmeen kilpailuun kesän aikana. Vuonna 2011 VKV:ssa oli 82 yleisurheilun kilpailulisenssin lunastanutta urheilijaa. Lisäksi muita kentän suuria käyttäjä ryhmiä ovat koululaiset, muiden lajien urheilijat ja kuntoilijat. Valtakunnallisesti kilpailulisenssin lunastaneita on noin 30 000. Kun harraste juoksijat lasketaan mukaan puhutaan sadoista tuhansista yleisurheilun harrastajista. Urheilukenttä palvelee monia käyttäjä ryhmiä. Skeittipaikkoja pystyvät hyödyntämään vain skeittaajat itse.

Pitkää matkaa harrastus paikoille talvisin ei voida pitää kummoisena perusteena skeittihalli hankkeelle. Jos joutuvat skeittaaja käymään talvisin Torniossa samaten joutuvat yleisurheilijat kulkemaan Haaparannalla useita kertoja viikossa.

Viime vuosina muualla suomessa tehtyjen kenttien uudelleen pinnoitusten perusteella karkea kustannus arvio voisi olla n. 300 000 €. 30-35€ neliöhinnaltaan. Jos kentän remontoimisessa oltaisiin oltu ajoissa liikkeellä oltaisiin uudelleen pinnoituksessa voitu päästä alle 100 000€

T: Meiki (Eemeli)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti