Ois kai tässä taas niin perkeelsti tupistavaa, ettei tiiä mistä alottaa. Meiki oli odottanu näitä kisoja aivan perkeelesti, tavoitteena mitali ja aika, joka ei näytä kynäniskalta tilastoissa. Orientaatio kisaan oli myös järettömän kova. Aamusta asti meiki odotti starttia ja koko päivän olo oli oikein levollinen ja orientoitunu, suorastaan testomani. Verkassa kaikki tuntu hyvältä ja herkältäkin, tuntuma oli siis kaikinpuolin kohdallaan. Harmikseni jouduin taas tyytymään ulkorataan ja on se kieltämättä vittumaista juosta "sokkona". Tänään sain siitä myös perkeleen kovan opetuksen.
Miesten 400m kisa juostiin kolmessa erässä ja vihdoin meiki oli lunastanut paikkani viimeisessä eli ns. kuumassa erässä. Testomanien erä. Siinä vaiheessa ku kameramies laukkas meikin kohdalle tuijaamaan sillä kameralla en enää tuntenu itseäni testomaniksi. Vittujen kevät se tuijas pienen ikuisuuden meikin silmäpusseja eikä meiki tienny, että mitä perkelettä siinäki tekis. Olin niin orientoitunu juoksuun, että tämmönen edustustilaisuus jäi täysin suunnittelematta. Ens kerralla pitää varmaan näyttää hauviksia niin, että tulee kameramiehelläki skeida housuun. Toivuin siitä kuitenki pikaisesti ja startti tuntui huonosta reaktioajasta (0.277s) huolimatta ihan hyvältä. Puskin perkeleellisellä forcella kurviin, kunnes alko hirvittään, että eihän meiki näin kovaa voi koko matkaa juosta. Kurvin puolessa välissä meikille tapahtu henkisellä tasolla jotain aivan käsittämätöntä ja hölläsin perkeleesti vauhtia. En yhtäkkiä luottanutkaan omiin kykyihin. Ulkorataa juostessa pitäis pystyä, ja ennenkaikkea uskaltaa, puskea eka 200m kohtuu vauhdikkaasti. Koska muita juoksijoita ei näe, ei voi ajoissa reagoida niiden vauhtiin ja jos vielä ite sattuu takasuoralla yskimään niin loppupuolikas on kohtuu kova vääntää kunnialla loppuun. En ois uskonu, että kesken juoksun voi olla niin totaalinen jänishousu. Heräsin horroksesta suoran lopussa ja pääsinkin kaarteessa taas juoksuun mukaan. Loppuunkin tuntui löytyvän ihan hyvin vielä paukkuja, mutta tänään se ei riittänyt neljättä sijaa parempaan.
En väitä, että sijoitus ois parantunu ilman tuota kynäniskuuden huipentumaa takasuoralla, mutta kyllä se jäi ikävästi kaivelemaan. Jos ite tietää antaneensa aivan kaiken niin voinee olla tyytyväinen siihen, mitä saavuttaa. Mutta jos on onnistunu jonkin osa-alueen hieman haparoiden suorittamaan niin ainahan se jää vaivaamaan. Meiki ei kuitankaan oo täysin tyytymätön päivän suoritukseen. Ajatella, että vuosi sitten palauduin vielä Tsekin muutaman kuukauden kaliankittausreissusta ja sillon 50s alitus ulkoradallakin tuntui melko kaukaiselta ajatukselta. Lopetin näennäistreenaamisen, jonka seurauksena kuluneen vuoden aikana on tullut huimasti kehitystä. Eikä meikillä ole kymmenykset vieläkään tiukassa. Kesällä pääsen taas näyttämään!
T. Meiki (400m SM-IV: 49.47s.)
P.S. Opin myös, ettei näitä kisoja voiteta penkkituloksella tai turpaanvedolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti