Nyt on kisat järjestetty. Olin lähettäjänä ja kilpailunjohtajana. Meillä oli vielä kaks viikkoa sitten lähettäjä ongelma. Meiki ratkas sen niin että juoksin itteni kappaleiksi kauden avauksessa ja niin meikistä tuli lähettäjä. Jos oisin pystyny juoksee kilpaa niin oisin voittanu neljäsataa.
On se saakeli aina urakka tuo kilpailun järjestäminen. Ei silti maltti mennyt juurikaan tällä kertaa. Meillä kisaorganisaatiossa Timppa on se joka aina menettää maltin kaikkien muidenki puolesta. Kisat onnistu aivan riittävän hyvin mutta oli näissäki kilpailuissa silti omat jännityksen aiheensa. Kun kisoja järjestetään seurojen välisenä yhteistyönä se ei ole aina pelkästään voimavara. Kun sovitaan että toinen seura hoitaa jonku lajin niin eihän se välttämättä hoidukkaan. Tällä kertaa uunoiltiin kuulapaikalla. Se porukka jonka piti kuulapaikka hoitaa alusta loppuun, ilmaantukin paikalle justiinsa ennen kisan alkamisaikaa. Toisten valmisteltavaksihan se kuulapaikka jäi. Ja nämä samat joista sanottiin että “kyllä Taunon porukka hoitaa” häipy hallista samantien kun viimeinen kuulakaari saatiin mitattua. Sinne se kuula paikka jäi levälleen toisten kerättäväksi. Kävihän ne justiinsa mitat ottamassa työnnöistä. Ajanotto oli se toinen ja isompi jännityksen aihe. Ilman toimivaa ajanottoa kisat ei ole mitään, siks sitä saa aina vähän jännittää. Se pelas kyllä aivan hyvin lopulta.
Kyllä siitä toisesta seurasta oli silti erittäin tärkeitäkin ihmisiä remmissä mukana. Iso kiitos heille ajanoton hoitamisesta/pelastamisesta. Ensi kerralla ei välttämättä kannata näitä tonttu-taunoja pyytää mukaan avuksi, ainoastaan ne avainhenkilöt joihin voi oikeasti luottaa.
Meikien Iita oli kisojen ykkös urheilija voittamalla naisten 60 ja 400. Kuuskymppisellä se juoksi 8 Flat. Kauden paras Iitalla on 7,94. 400 se varsinainen näytös sitten oliki. Etukäteen sillä meinas olla skeida housussa mutta meikit tiesi että se on kunnossa. Lupasin kertoa sille taktiikan jolla ei voi hävitä ja setähän kerto. 58,50 oli lopputulos, 2 sekuntia alle naisten Sm-halli rajan, ja ylivoimanen voitto. Tiia oli toinen ajalla 59,85 joka sekin alittaa naisten Sm-halli rajan. Jos Tiia ottaisi sen taktiikan että se ryntäis heti kärkeen, kukaan ei pääsis sen ohi kun se huitoo kyynärpäillään niin leveästi. Tänään Tiialla oli vähän turhan jänishousu taktiikka Kaikenkaikkiaan erittäin rohkaiseva kokemus pissiksille tämä 400 kisa. Puli-Kuijala meni taas pienin askelin eteenpäin. 400 se voitti taktisesti hienolla juoksulla. Siinä juoksussa oli todellista kilvanjuoksun tuntua Kuijalan ja Törmäsen välillä. Pian sillä on elimistö sekasin kun se on jo toista viikonloppua ilman terävää.
Tässä pissikset on hepohallilla reenaamassa kuntopallolla, mistä ei meinaa usein tulla skeidaakaan.
T: Meiki(Eemeli)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti