Alko muuten taas vituttaa ratajärjestyksen takia. Meikit oli jälleen arvottu uloimmas vaikka en sinne ois nytkään tilastoaikojen perusteella kuulunu. Eipä sitten tarvinu nähä kettään koko juoksun aikana. On se nyt saakeli kun on käytössä kilpailukalenteri ilmoittautumisjärjestelmä, joka antaa automaattisesti SB ja PB tiedot ja sitten on tulospalvelu ohjelma jonka voi laittaa arpomaan radat tilastoaikojen mukaan virallisella kaavalla. Mutte ei se onnista monestikkaan kisan järjestäjillä. Radat arvotaan joko täysin summittaisesti tai sitten käytetään ilmoittautumis järjestystä. Vittujen kevät!
Ehittiin tällä kertaa veryttelyn lomassaki pari kuvaa nappaamaan. Niilo nastana veryttelemässä.
Meiki puhaltelee.
Joskus on kiva voittaaki kisoja. Siellä sitä irvistellään. Niilo muuten päkitti ennätyksensä.
Niilo hengittelee kisan jälkeen. Kulissi ei oo aivan meikin tasoa.
Meikin kulissi oli pitävämpi. Ei polviin nojailua, eikä puhettakaan makoilusta.
Raahessa oli raskittu luopua vanhoista perinne numerolapuista. Täksi vuodeksi oli panostettu arvokkaisiin paperisiin numerolappuihin. 15€ kuulemma saa maksaa jos unohtaa palauttaa. En totisesti koskaan kilpaillu tuo hipponumerolappu päällä.
Jani ja Janin uus valmentaja, Angerias 2 tasasen sarjan jälkeen ihmettelemässä.
Niin siitä Sauvosaaren kentästä vielä. Niinhän siinä kävi että viime viikonlopun elukkatapahtuman jäljiltä saatiin taas kenttämiehille lisää paikattavaa rataan, sekä muutama koiran paska kaupanpäälle. Ei kuitenkaan pahastikkaan käyny verrattuna viime talven tampparilla sutimisiin. Huomenna Meiki saa taas antaa lausuntoja asiasta tiedotusvälineille.
T: Meiki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti