sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Päin persettä hipoista harjotuksiin.

Jotenki on yskässy ittensä taas toimimaan tuo kuukauden kysymys. Saatiimpa siis selvyys kysymykseen onko Meikien Reeniblogissa tarpeeksi pulitarinoita. Vastaus on; ei ole, niitä on liian vähän. 61% mielestä pulitarinoita on liian vähän, 34% mielestä taas sopivasti ja vain 5% on sitä mieltä että liikaa on mennyt pulitarinoiden kertomiseksi. Uudessa kuukauden kysymyksessä tiedustellaan mielipidettäsi meikien naamoilla nähtävistä viiksikasvustoista. Kilpailukausi on aluillaan ja toiset meikeistä kasvattavat viikset orientaation merkiksi. Viikset kirvoittavat herkästi kommentteja niin kuvissa kuin livenäkin. Nyt otetaan selvää mitä enemmistö on mieltä. Kysymys siis kuuluu, Mitä mieltä olet meikien viiksistä?

Antti irvistelee

Meikillä se alko tänään kesäloma. Ei oo kisoja kolmeen viikkoon järjestettäväksi. Tän alkukesän järjestämissesongin päätti lasten pm-viestit. Joukkueet teki yhteensä 26 lajisuoritusta. Ihan kivasti lappilaiseksi viestikilpailuksi. Valitettavasti kaikki joukkueet oli ainoastaan Lapin Lukolta. Vaikka loma alko niin muuten menee aivan päin persettä. Eilen illalla olin menossa kentälle. Pyöräilin ensin keskuskentälle, siellä potkittiin palloa. Sitten vinttasin Saarenkylään, siellä potkittiin vielä enemmän palloa, enkä kyenny nulkkaamaan ympyrää kun olivat pukanneet maalinsa mun tielle. Kotia kun olin vinkkuroimassa niin meni rengas tussuksi. Eikä onnistanu hippaaminenkaan. Siitäki sain tarpeekseni alle tunnissa kahden lonkeron jälkeen. Siispä vietin iltaa Time4resultsin kanssa ja laskien piirin mitalivarastoa. Sitä ei Harrikaan uskonu ennenku lähetin kuvan todisteeksi. Liiemmin ei onnistanu eliittikisojen veikkauksetkaan tänään. Tänään menin sitten niin myöhään kentälle ettei varmasti oo pallon potkiskelijoita kiusaksi asti. No ei ollu, mutta ei siitä märällä radalla sutimisesta tullu kertakaikkiaan mitään. Yks löysä jolkottelu riitti ja totesin ettei tule lasta eikä paskaa, huomiseen siis.

Täällä Rovaniemellä on joutunu jonku verran seuraamaan sivusta Ropsin edustusjoukkueen harjottelua. Totesin että, kyllä on tekeminen hieman eri näköstä kuin mitä Kemin ja Tornion edustustason jengeillä. Kyllä kai siinä jotain eroa kuuluu huomatakki liigatason ja sarjaporrasta tai kahta alemman tason joukkueiden reenien välillä. Täällä ei pyöri pullapoikia ringissä mukana ja oheisharjottelukin on lajin vaatimuksia vastaavaa tasoa. Kerroin myös huomioni heidän valmentajalleen, joka ilahtui kehuista ja kertoi että viime kaudella piti pari pyöristynyttä poikaa laittaa ylimääräselle kuntokuurille. Jalkapalloilijakin on urheilija ja kuuluu siltä myös näyttää. Tekemisen laadun on voinu huomata Ropsin tämän kauden peliotteistakin.

Tällä viikolla käytiin Bulgariassa Työväen urheiluliiton maailmankisat. Hyvin kauvaksi on jääny niiden kisojen loiston päivät. Kalottiottelussakin on nykyään kovempi taso ja käytännössä ilmoittatumalla pääsee mukaan. Kyllä oli eräski reissusta pois jääny hyvin tyytyväinen että jäi kotia. Mitähän tuon tilanteen parantamiseksi vois tehdä. Minä esittäisin yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. TUL yhdessä perussuomalaisten kanssa voisi perustaa uuden perusurheilijoiden liikuntaliiton. Kuulin että matkaohjeissa oli heti kohdan jälkeen jossa muistettiin passin mukaan ottamisesta, ohjeet puolueeseen liittymiseksi. Kaikilla kilpailuihin osallistuvilla on oltava voimassa oleva puoluekirja ja se on esitettävä ennen lennon lähtöä. Alle 18-vuotiailla riittää että molemmat vanhemmat ovat oikean puolueen jäseniä. Tässä on kuva geimeistä, huippu-urheilu by TUL. En tiedä kovin tarkkaan kuinka hyödylliseksi TUL on muiden lajien parissa koettu, mutta yleisurheilun puolella se on täysin merkityksetön järjestö. Valtion tuki pois hyödyttömiltä perinnejärjestöiltä. Näin ne ylimääräiset liitot ja järjestöt karsiutuu pois.

- Meiki (Eemeli)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti