Anttiki on äärimmäisen suivaannuksissaan samasta syystä. Sen oli määrä tulla viikonlopuksi Aspeniin leireilemään, mutta tämä päivä meni päin persettä jo siinä vaiheessa kun se ei kerenny junaan ku onnikka oli myöhässä. Siinä meni tämänki päivän juoksureenit Antilla. Antti joutu sitten menemään salille ja siellä ne asiat vasta vituksi menikin. Sillä välin ku Antti oli kyykkäämässä joku kusipää oli heittäny käsipainon sen kassin päälle ja ipuhelin on nyt kappaleina. Ja syyllistä ei nähny kukaan eikä kukaan myöskään tunnustanu. Rovaniemellä juokseminen oli Antillakin suunnitelmissa mutta kaatu seki homma. Antti totes että on menny aivan kuntourheiluksi tämä touhu kun pitää reeniolosuhteita hakea ympäri pohjois-Suomea, eikä siltikään taho löytyä. Ja sitten pitää mennä ulos yskimään toppapuku päällä.
Toinen asia minkä suhteen meikillä meni maltti samalla tämän asian myötä on terävän ottaminen. Pitäs saatana yhtenään olla menossa johonki hippoihin. Ei saakeli kestä urheilijan omatunto lähteä huomenna hippaamaan jos en saa sitä juoksu reeniä tehtyä. Mennee aivan Kuijala hommiksi muuten. Terävä ja terävä. Haistakaa saakeli skeida kaikki!
On ollu melko hyväntuulisia kirjotuksia meikillä viime aikoina. Jottei synny lukijoille aivan vääränlaista käsitystä meikien arjesta niin nyt oli paikallaan kirjottaa reilusti suivaantunut postaus. Vaikka joskus onnistaa niin kyllä silti edelleen asiat on pääasiassa päin persettä.
T: Meiki (Eemeli)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti