Ja paskan vitut! Nyt sitä ollaan takas suomessa. Torreviejan +22 vaihtu Tikkurilan -yhdeksään. Saa nähdä minkälaisia vaikeuksia tämä arkeen orientoituminen tuottaa. Huomenna aamulla melkeen suoraan junalta kouluun. Ei saakeli! Ei niinkään tämä kotiin paluu suivaannuta, se on ihan kiva asia, vaan tämä saatanan matkustaminen. Ei ole taas kovin moni asia onnistanut viimisen vuorokauden aikana. Eilen päivällä olin oikeinkin hyvällä tuulella, varsinkin viimisen reenin aikana. Jopa niin hyvällä tuulella että päätin jättää kentän pituushyppypaikan haukkumatta blogissa. Mutta enpä ole enää ollut yli vuorokauteen, joten haukutaanpa se sittenkin. Jätin jopa kuvatkin ottamatta pituuspaikasta siinä hyvän tuulen puuskassa. Hiekkalaatikon hiekka on täysin kivettynyttä. Sen pehmentämiseen tarvittaisiin katupora. Näkee ettei siellä ole juuri pituushyppyä harrastettu. Sen sijaan kaikenmaailman kentän kiertäjiä löytyy iltaisin ja aamuisin kyllä laidasta laitaan juosten ja kävellen. Ihan kilpakävely tyylillä kiertävät siellä kenttää. Lankutkin ovat painuneet monia senttejä vinkkuraan ja linttaan niin ettei niistä pysty ponnistamaan. Täysi susi koko paska! Ei kannata pituushyppääjien näyttäytyä niillä kulmilla.
Nyt siihen miksi olin eilen hyvällä tuulella. Oli viimeinen kevyt reeni, juoksu oli alkanut kulkemaan leirin loppua kohden, tuli tunne että leiri oli harjoituksellisesti kohtuullisen onnistunut. Ilma oli miellyttävän lämmin urheilulle, tuuli sai tukan hulmuamaan juostessa ja vilvoitti mukavasti, hiljalleen laskeva aurinko häikäisi lempeästi. Tuli tunne että en halua koskaan lopettaa tätä harjoitusta. Reissu tuntui jokaisen siihen sijoitetun centin arvoiselta. Ajattelin, tämä se on vasta elämää. Oli juuri sellainen tunne, joka on täydellinen leirin viimeiseen harjoitukseen. Hieman oli haikeaa lähteä mutta toisaalta odotin jo kotiin paluuta. Kovin kauvaa ei tarvinut siitä tunteesta nauttia. Kun palasin kämpille ja kylmäaltaan jälkeen menin koneelle vielä varmistamaan huomisen onnikka-aikatauluja, selvisi että se onnikka jolla minun oli määrä mennä Alicanten lentokentälle ei kuljekkaan sunnuntaisin. Sitä asiaa ei selvinnyt bussi-asemalta saadusta aikataululappusesta. Siinä sitä oltiin yhtäkkiä isossa kusessa. Vaihtoehtoina oli lähteä riskillä kokeilemaan ehtiikö yhdeksän bussilla ajoissa kentälle. Se olisi ollut määrä olla perillä 25minuuttia ennen checkinin sulkeutumista. Ja minulla oli vielä hierontapöytä mukana joka saattaisi mennä erikoismatkatavaroihin, joiden kanssa pitää olla tuntia ennen kentällä. Siihen olisi jäänyt pelivaraa 10 minuuttua. Erikoismatkatavaraksihan se menikin. Netistä löytyi myös joku epämääräinen aikataulu jonka perusteella olisi saattanut lähteä kahdeksalta onnikka Alicanten kaupunkiin. Ei lähtenyt, menin bussi asemalle varalta ihmettelemään. Kolmas ja saatanan kallis vaihtoehto oli taksilla kurvaaminen. Sillä tosin ehtisi varmasti. Aamulla asemalla ihmetellessäni lopulta kantti petti ja lähdin kurvaamaan taksilla. Melkein 70 kymppiä meni sinne saatanan rosvoautoilijalle. Haistakaa skeida kaikki! En uskaltanut lähteä kokeilemaan onneani bussilla. Espanjassa kun ei ole kaikki aina kellon tarkkaa. Siinä sitä vasta kusessa oltaisiin oltukin jos olisin lennolta myöhästynyt. Seuraavaksi olisi saanut lähteä kyselemään paikkaa pohjoiseen menevästä mandariinilaivasta. Se jäi lopulta arvoitukseksi olisinko kerennyt sillä bussilla. No suomessa lopulta ollaan, mutta kyllä keljuttaa maksaa 45km automatkasta saman verran kuin junalipusta Tikkurilasta Kemiin. Vitsikästä on verrata taksimatkan hintaa myös paluulennon hintaan. Maksoi puolet siitä mitä paluulento Alicantesta Helsinkiin. Kalliita kilometrejä. Yli euron kappale.
Helsinki-Vantaalla matkatavaroita odotellessani ajattelin että perkele on ihme jos kaikki matkatavarat tulevat perille samalla lennolla kuin minäkin molempiin suuntiin. Eipä sellaista ihmettä päässyt tapahtumaan. Varsinainen matka-aski onneksi tuli mutta hierontapöytä ei. Sinänsä aivan positiivinen asia ettei tarvinut lähteä enää raahaamaan sitä tolkutonta kantamusta. Se tulee perästä kotiin asti kuljetettuna. Erityisen raskaaksi sen kuskaamisen teki se, että sen sisukset oli lastattu täyteen puliviiniä. Aamulla sitä retuutettiin pitkin Torreviejan katuja niin kuin Intialaiset konsanaan. Pään päällä ja vaikka miten päin.
Viimeinen maltin menetyksen aihe olivat Tikkurilan juna-asemalla lipunmyynti automaatit. Arvasin jo ennalta lippuja netistä ostaessani että näinhän siinä todennäköisesti käy. Kun yritin saada liput ulos varausnumerolla tapahtui kahdenlaisia virheitä. Ensimmäisellä yrityksellä tapahtui virhe lippuja tulostettaessa ja seuraavilla kerroilla lippujen noutaminen automaatista ei ollut enää mahdollista. Oikea lipunmyyntitoimisto oli tietysti kiinni. Eräältä vanhalta rouvalta automaatti veloitti lipun kahteen kertaan.
Lopuksi haluan vielä sanoa haistakaa skeida kaikille niille jotka tulivat sanomaan ennen matkaa ettei kannata lähteä kun siellä on kylmä. Talvihan siellä olikin, mutta Espanjan talvi sattui olemaan sellainen että koko reissun aikana oli pari sellaista päivää kun piti laittaa pitkät housut jalkaan reeneissä taukojen ajaksi. Välillä tarkeni yölläkin t-paidalla. Eikä yhtään sadetta. Tulipa tolkuttoman pitkä tupina. Syntyisipä koulu tekstejäkin yhtä helposti kuin tätä tupinaa.
T: Meiki(Eemeli)
PS: Törmänen muista antaa Leche-Kissalle lecheä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti