keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Struza sali

Tänään on harrastettu koko päivä liikuntaa. Aamulla käytiin kentällä tekemässä orientoiva aamuveryttely. Päivällä oli Antilla varsinaisen reenin vuoro, 100,200,300,400 pyramidi. Meiki orientoitu iltapäivällä lisää ja päätin keskittyä tekemään illalla terävän puntin. Antilla otti koville joten myötätunnosta juoksin kolme viimeistä vetoa sen kanssa.

Kentältä mentin suoraan altaaseen vilvoittelemaan, jonka jälkeen lähettiin melkeen suoraan tutustumaan yhteen paikalliseen punttisaliin. Sali oli aivan skeida paikka. Vastaanotossa oli joku apinan näkönen ukko jolle tuotti muutamien eurojen laskeminenkin vaikeuksia. Salilla soi perkeleen kovaa paikallinen karnevaalihippamusiikki. Paljon parempi sekin, kuin että salilla soisi jotaki paholaisen musiikkia niinku suomessa yleensä. Eihän siellä kunnon reeniä pystyny tekemään kun kaikki tärkeimmät vehkeet oli täysin paskoja. Tangot ruosteisia, kieroja ja hitsaamalla korjailtuja. Painot oli jotaki saatanan lasten painoja. Olihan siellä kaikenmaailman laitteita mutta niissäkin luki melkein kaikissa joku jänishousujen painorajotus. Mutta eipä niillä laitteilla ois siltikään paskaakaan tehny, sillä reenaamaanhan sinne oli tultu eikä nysväämään. Meiki teki lopulta rinnallevetoa reisiltä ja uudenvuodenpenkin. Siksi rinnalleveto reisiltä kun ei puhettakaan mistään kunnon nostolavasta johon ois voinu painoja tiputella. Uudenvuoden penkki oli nyt muutamanpäivän myöhässä. Se jäi 20 kiloa jälkeen siitä mitä on ollu parhaina päivinä. Yks uus liike kuitenki opittiin joka täytyy tuoda suomeen. Eihän siinä liikkeessä kyllä mitään tolkkua ollu. Liike oli Espanjalainen vinopenkki.
Törmänen oli myös salilla mukana. Se pyysi välittämään haasteen Järvisen Tiialle penkissä. Penkki kohtaaminen voi olla vaikka jollain kevään alueleirillä.

Mikä lie struza(hintti) sali sekin paikka lopulta oli. Siellä jotkut hombret katteli hyvin tarkkaan kun reenattiin. Eikä ensimmäistäkään naista, eikä edes pukuhuonetta niitä varten tainnu olla. Kun lähettiin pois pukuhuoneeseen niin joku vähän Frederikin näkönen setä päätti lähteä yhtä aikaa. Sanoin Antille että noniin sieltä se Frederikki tulee meidän kans saunaan. Sauna oli kyllä lopulta kylmä. Perkele se setähän puhuki vähän suomea. Siellä sitä oltiin solvattu kaikkia suomeksi ja espanjaksi ja vielä sattu löytymään joku joka ymmärsi molempia. Mutta ei se varmaan ollu kuullu mitään. Setä höynäs meitä paikalliseen Caca nimiseen discoteekkiin. Siellä käy kuulemma hyvää porukkaa. Piti vissiin lähteä tutustumaan paikkaan.

Salin jälkeen lähettiin hankkimaan ravintola elämyksiä menemällä paikalliseen Burger kingiin. Meiki odotti tätä ravintola käyntiä mielenkiinnolla sillä en ollu koskaan aikasemmin Burger kingissä käyny. Ei kyllä vetänyt vertoja Mcdonaldsille. Siinähän sitä oli tälle reissulle kulinaristisia kokeiluja kerrakseen. Tästä lähin meikit pysyttelee vaan mäkkäri linjalla.
T: Meiki(Eemeli)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti