perjantai 20. tammikuuta 2012

Setä is back

Setä is back sanottiin keskiviikko aspenissa, kun olin siellä ensimmäistä kertaa tälle vuodelle Espanjasta paluun jälkeen. Viikonloppuna selviää tarkemmin onko setä back, skeida housussa, sairastuvalla vai missä setä on hallikauden avauksen jälkeen. Lauantaina olis tarkotus juosta 60 ja viesti ja sunnuntaina 400. Täytyy kyllä myöntää että skeida on housussa melkeen jo tässä vaiheessa.

Maanantaina luokkakaverini Imppa hiero meikit koulupäivän päätteeksi. Imppa oli erittäin ammattitaitoinen hieroja kuten ennalta arvelinkin. Harmi vaan että Imppa asuu kuusamossa asti, muuten kävisin aina Impalla. Imppa hiero kyllä lujaa. Penikkatauti käsittelyn kohdalla sai irvistellä tosissaan. Imppaa vaan huvitti eikä armoa annettu yhtään. Tiistaina kävin salilla eka kertaa parin viikon tauvon jälkeen. Tein kevyen ja räjähtävän kyykyn, penkkiä ja muita nysväyksiä. Toivoin sali reenin palauttavan sopivan lihastonuksen hieronnan jälkeen mutta keskiviikkona aspenissa olin edelleen aivan täysin löysänä. Otin pari lähtöä ja kiihdyttelin suoran mitan muutaman kerran. Tuntu liiankin kevyeltä. Lisäksi harjoteltiin vaihtoja viikonlopun viestikisaa varten. Vaihtaminen meni vaikeammaksi kuin se oikeastaan onkaan. Kuudesta yrityksestä onnistu yksi, siinäkin kapula vaihtu heittämällä kädestä toiseen. Sisähallien kaarteessa vaihtaminen on oikeastinkin perkeleen hankalaa. Ptää ottaa enemmän varman päälle kisassa. Torstaina kävin hepohallissa parin kuukauden tauon jälkeen. Hyppäsin aitoja ja heitin kuntopalloa. Aitahypyt kulki vanhasta muistista niinku parhainakin päivinä. Penikat ihmetteli vierestä että miten setä hyppää melkeen yhtä korkeita aitoja kuin ne itekkin on. Ne kysy, mitä sää syöt? Selitin että setä syö jauheita ja vitamiineja. En tiedä kuinka tuon nyt sitten lapsi ymmärtää. Vitamiini-setäksi ne alko mua kutsumaan. Heitin myös perinteisen hepohallin kattoonheittotestin. Kolmen kilon kuntopallo meni jo melkeen katosta läpi. Nelonenki melkein hipo kattoa muttei aivan. Räjähtävyys oli siis siltä osin kunnossa. Oli kiva nähdä kun reeneissä oli alkanut kulkemaan kolme uutta poikaa. Tämä perjantai päivä on vaan orientoiduttu huomiseen kisaan skeida housussa ja pohdittu kaiken maailman raihnasuuksia mitä tässä on. Ei kyllä mitään pahaa ole tällä hetkellä. On muuten hieno kisa se HSKT:n järjestämä Aspen Athletic Games.
T: Meiki (Eemeli)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti