Timo Törmäsen muistelmat osa 3
Osa 1 23.7.2014
Osa 2 31.3.2015 (päivitetty 5.4)
Tarina jatkuu...
Katoamistemppuja
2006 syksyllä Timo palasi Rovaniemelle. Kirjoittajan oma ensimmäinen havainto vauhdikkaiden tarinoiden Törmäsestä oli 2006 Kemin Elokuun kisoista, joita Törmänen saapui seuraamaan nastana nahkarotsi päällä. Syksyn Timo aloitti valmentautuen omin opein. Peruskuntokauden jälkeen kunto vaikutti todella lupaavalta mutta hallikausi päättyi kuitenkin yhteen ainoaan jänisjouksuun marraskuussa. Kelottijärvi muistelee Timon loukkaantuneen joulun alla mutta Timo itse muistaa vain sen kuinka siihen aikaan huvitti lähinnä ajella autolla varsin tuoreen ajokortin kanssa. Toki autoa oli ajettu ennen sitäkin. Joka tapauksessa tuolloin Timo teki ensimmäisen katoamistemppunsa lajin parista, joka kesti seuraavaan syksyyn.
2007 oli hyvä vuosi Lappilaisille 400 juoksijoille, useampi nuori juoksija nousi ikäluokkansa parhaimmistoon. Sen Timokin pani merkille vaikka seurasikin kesän kisat sivusta. Se motivoi osaltansa tekemään paluun. Syksyllä 2007 Timo liittyi Harri Heikkilän talliin, jossa ennestään harjoittelivat jo Ville Kortelainen, Mikko Kelottijärvi ja Janne Kämä. Harjoitusseura oli kovaa ja tulosta syntyi kaikkien osalta. 2008 kesällä Timo pääsi ennätystensä tuntumaan ja 2009 nelosella syntyi uran paras tulos 50,28 Rovaniemellä kalottiottelussa. Tuona kesänä Timo kilpaili myös Espoon Kalevan kisoissa. Aika oli kohtalainen, puolisen sekuntia ennätystä perässä mutta kun tavoitteena oli ensimmäinen 50 sekunnin alitus, oli pettymys valtava. Kun valmentaja lohdutteli "ei se niin huono ollu", nämä sanat suututtivat entisestään. Timo otti sanat niin että valmentaja kuvittelee ettei hänellä ole kunnianhimoa parempaan, eikä ole valmentajallakaan. Siihen kauteen päättyi Timon ja Harrin valmennusyhteistyö. Harjoitusryhmä vähitellen hajosi ja niihin vuosiin jäi myös muiden porukan juoksijoiden parhaat ajat.
Joskus Harri kuvaili Törmäsen valmentamisen olevan kuin valmentaisi yleisurheilun Matti Nykästä. Ehkei Timokaan aivan niin hurja ole mutta valmentajan näkökulmasta Timo tuntui vähän turhan menevältä tyypiltä seesteisempien nuorukaisten rinnalla. Niistä vuosista Timo oppi erityisesti ryhmäharjoittelun voiman. Harri muistelee Timon ottaneen ryhmän sisäisen kilvoittelun välillä liiankin tosissaan. Timo ulosmittasi keväisin omia voimavarojaan liian varhain, siinä missä muut malttoivat paremmin ja kuntokäyrä oli pidempään nousujohteinen. Myöhempinä vuosina Timo pyrkikin aktiivisesti organisoimaan yhteisiä harjoituksia ja leirejä pohjoisen pikajuoksijoille, jotka kuitenkin liian harvoin toteutuivat muiden juoksijoiden passiivisuudesta johtuen.
2013, silloin kun nämä miehet vielä harrastivat, Timo etualalla.
Syksystä 2009 alkaen Timo aloitti ehkä paremminkin jonkinlaisen valmennuskonsulttisuhteen kuin varsinaisen valmennussuhteen Jani Hirsivaaran kanssa. Hirsivaara asui Torniossa ja Törmänen Rovaniemellä, mikä tietysti asetti omat rajoitteensa valmennussuhteelle. Pari vuotta kestänyt yhteistyö oli katkonaista. Ajoittain Timo kävi Haaparannalla harjoittelemassa Hirsivaaran valvonnassa yhdessä Jussi Kanervon ja Ville Lahtelan kanssa. Kuvio tuntui toimivan, nopeus ominaisuudet olivat ehkä uran parhaalla tasolla loppuvuodesta. Ensimmäisten kisojen alla revähti kuitenkin takareisi, pettymys oli valtava ja Timo katosi seuraavaksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Niinä kahdeksana kuukautena viimeisimmät olinpaikkatiedot Timosta kannatti kysellä lähinnä kaupungin kapakoitsijoilta.
Timon ehkä läheisin harjoituskaveri Mikko Kelottijärvi muistelee Törmäsen paluun ensiaskeleita syksyltä 2010. Timo tuli sunnuntai aamuna klo 7 aikaan hallille edelleen tukevasti humalassa. Timo päätti testata kannattaako hänen alkaa enää reenaamaan. Tasajalkaa oli hypättävä 3 metriä, muutoin on turha alkaa. Timon olo tuntui sen verran heikolta ettei hän jaksanut raahautua takasuoran hyppypaikalle asti vaan testi piti suorittaa juuri siinä kohtaa radalla, missä silloin sattui seisomaan. Timo seisoi kaarteessa joka oli vieläpä nousemassa hiljalleen. Tulokseksi tuli 289cm ja johtopäätöksenä oli ettei kannata reenata, ei ainakaan samana päivänä. Seuraavana päivänä Timo kuitenkin juoksi varsin onnistuneen nopeusharjoituksen ja taas alettiin.
Harjoittelua kesti keskitalveen asti kunnes taas iski epäonni, takareisi kolmatta kertaa kappaleiksi ja samalla myös uran kolmas katoamistemppu oli tosiasia. Toisin kuin aikaisemmin, sitä kesti vain pari kuukautta. Ne kuukaudet kuluivat tietysti Roipparissa ja muissa hipoissa. Jokin sinä aikana havahdutti Timon. Se elämäntapa ja se seura, oli jotain mitä ikänsä urheillut ei halunnut. Toisilla nuoruuden kavereilla sama meno oli jatkunut ammattikoulusta alkaen ja mennyt entisestään hurjemmaksi. Timo ei tahtonut olla yksi heistä. Comebackin tekeminen alkoi jälleen siitä että Timo meni haistelemaan tunnelmia hallille ja katsomaan Kelottijärven reeniä. Vaikutti siltä että Kelottijärvi kaipasi hieman esimerkkiä loikkaharjoitukseensa, niinpä Törmänen näytti farmarihousuissaan ja hupparissaan miten hypätään 3 metriä tasajalkaa ja 15 metriä 5-loikkaa.
Hirsivaaran myötä Timo alkoi kiinnostua myös 400m aidoista. Timon perusnopeudella kotimaassa pystyisi saavuttamaan kohtalaisia sijoituksia aitarundilla. Ensin pitäisi oppia kuitenkin aitomaan ja aikaisempi aitakokemus oli hyvin minimaalista. Timo lähti kuitenkin rohkeasti yrittämään. Kokemattomuus kostautui, alku kesästä 2011 Timo kompuroi eräässä harjoituksessa aitojen kanssa pahoin ja loukkasi jalkaansa. Kesä ehti loppua ennen ensimmäistäkään aitakisaa.
Loppusuora
Heikot kaksi kesää saivat Timon menettämään uskon siihen että hän pystyisi säilymään yhtenä kappaleena pikamatkojen parissa, niinpä vanha tuttu 800 metriä alkoi taas houkuttelemaan. Aikoinaan Timolle sanottiin että sillä nopeudella ja aerobisella kapasiteetillä mikä Timosta löytyi pitäisi pystyä juoksemaan kasi alle 1.50. Kaikki ei ollut aikanaan kuitenkaan natsannut kohdalleen, ne ajat olivat kaukana vaikka perusominaisuuksia kyllä löytyi. Joskus Timo voitti Wilson Kirwankin leikkimielisessä 60m kilpailussa. 2011 syksyllä Timon valmentajaksi tuli Lappilainen yleisurheilupersoona Juha Tarsa. Tähtäin asettiin kasille ja sitä varten laadittiin kahden vuoden suunnitelma. Juoksumäärät lisääntyivät rajusti mutta Timo oli siihen valmis.
Torreviejassa tonnin vetoja henkihieverissä.
Panostus oli kova, Timo otti säännölliset hieronnat ohjelmaansa ja satsasi muutoinkin lihashuoltoon. Tammikuulle 2012 Timo organisoi kolmen viikon leirin Torreviejaan yhdessä Tampereen seudun nylkkyjen kanssa, jossa olin itsekkin mukana. Leiri oli muutoin erittäin onnistunut paitsi Timon harjoittelun osalta. Kasin mies veti lenkkejä maratoonarien mukana aamut ja illat, se ei tiennyt hyvää. Muutamat kerrat radalla olivat täyttä tuskaa. Juoksu oli tukkoista, sykkeet korkealla ja unikin maistui huonosti. Muutkin huomasivat orastavan ylikunnon merkit mutta Timo ei suostunut tinkimään harjoitusohjelmastaan, eikä valmentajakaan ollut paikalla suitsimassa menoa. Espanjasta tuli pois pahasti yli rääkätty mies. Nopeus oli hukassa ja ensimmäisestä kasin kisasta 7 vuoteen oli rakentumassa suuri henkinen este. Pohjekin vaivasi ja niin kilpailukaudesta tuli torso. Timo koki olevansa taakka valmentajalleen, eikä enää pitänyt yhteyttä. Valmentaja ei kuitenkaan näin kertonut kokeneensa ja oli tietysti harmissaan kuinka projektille kävi ja kuinka se loppui. Vaikea paikka oli Timollekkin lopulta ilmoittaa että kasi sai jäädä.
Kasi unohtui ja Timo päätti palata vielä kerran kaikista tutuimmalle matkalleen, eli neloselle. Timo aloitteli uutta kautta omin opein mutta totesi pian stressaantuvansa liikaa itsensä valmentamisesta. Timo kääntyi Kalle-Pekka Tiihosen puoleen, joka oli menestynyt erityisesti Arttu Hirvosen valmentajana ja juossut itsekkin kelpo tuloksia 400 metrillä niin aitojen kanssa kuin ilmankin. Vuosi 2013 alkoi jopa lupaavasti, avaustartissa satasen ennätys ei jäänyt kauas vaikka juoksu ei ollut teknisesti onnistunut. Ainakin nopeus oli mallillaan. Timo sai juostua pitkästä aikaa lähes täysipainoisen kauden vaikka vuosi olikin tasapainoilua erillaisten pikku kipujen kanssa. Ennätyksiä ei tullut mutta kaudelle 2014 oli vielä toiveet paremmasta. Ne eivät kuitenkaan toteutuneet ja niinpä uran viimeiseksi kisaksi jäin Oulun pm-hallien nelonen tammikuussa 2014.
Kirjoittaja: Eemeli Kaartinen
