Eilen saatiin viimein käsiteltyä Lapin käräjäoikeudessa Aspen hallissa 2 vuotta ja 9 kuukautta sitten sattunut juoksuratatapaturma. Oli parista viikosta kiinni ettei koko juttu vanhentunut. Aikoinaan kirjoitinkin
siitä suivaannuksissani ja pohdin että mitäköhän tästäkin seuraa. Pitkä juttu tuli. Tämä olikin sitten viimeinen erinnäisistä oikeudellisistä prosesseista, joita olen viime vuosina käynyt läpi. Kaksi kertaa piti käydä selvittelemässä urheilun oikeusturvalautakunnassa silloisen Lapin Lukon puheenjohtajan
edesottamuksia, joista molemmat kerrat toki voitin. Näihin liittyen minusta tehtiin myös tekaistu rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Sen tutkinta lopetettiinkin heti alkuunsa. Sietäisi rangaista turhasta poliisin resurssien tuhlaamisesta. Tämä vanhin mutta viimeisenä ratkaistu juttu olikin sitten ainoa, jota käsiteltiin käräjäoikeudessa asti.
Eniten tässä oikeusprosessissa ihmettelen syyttäjän toimintaa. Odotin syyttäjän tekevän syyttämättäjättämispäätöksen. Tämä olisi ollut ainoa järkevä ratkaisu, kuten oikeuskäsittelyn lopputulemastakin voidaan päätellä. Jo esitutkintamateriaalin perusteella oli nähtävissä ettei perusteita vammantuottamussyytteen menestymiselle ole. "Syyttäjän on toiminnassaan noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, eli hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja." Tasapuolisuus periaatteen en nähnyt toteutuvan missään vaiheessa. Kolmesta esitutkinnan aikana kuulustellusta henkilöstä syyttäjä nimesi todistajaksi ainoastaan minua vastaan todistaneen. Kaksi muuta nimettiin todistamaan minun puolustusasianajajani toimesta.
Syytteen nostaminen kihlakunnansyyttäjän toimesta tarkoittaa sitä, että oikeudenkäyntikulut jäävät valtion kustannettavaksi jos syyte hylätään. Osan kuluista voi maksaa asianomistajan oikeusturvavakuutuus, mikäli henkilöllä on sellainen. Tässä tapauksessa saatiin aikaan täysin turha oikeusprosessi kuormittamaan oikeuslaitosta ja tuhansien eurojen kustannukset. Syyttäjällä sopisikin olla jonkunlainen "tulosvastuu" ettei täysin hölmöjä syytteitä lähdettäisi ajamaan. Hämmästelin myös että puhelimeen vastaamisesta maksetaan valtion päiväraha. Koko oikeuden istunto meinasi vesittyä vastapuolen todistajan puututtua paikalta. Puhelimellakin hänet tavoitettiin vasta kolme tuntia myöhässä. Silti noin 10 minuutin puhelusta maksettiin päivärahat. Taisin juuri löytää säästökohteen valtion taloudesta.
Tapausta yritettiin aiemmin myös sovitella. Sovittelun aikana totesin kuitenkin mielessäni että oikeuskäsittelyssä on mahdollisuudet parempaan lopputulemaan. Sovittelu oli täysin puolueellinen tapahtuma. Kaksi nuorta naispuolista sovitteluohjaajaa keskittyivät koko tilaisuuden ajan taivuttelemaan minua hyväksymään esitetyt korvausvaatimukset, sillä henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten (solisluun murtuma) perusteella asianomistajat olisivat voineet vaatia paljon enemmänkin, ja toisekseen painostivat minua pyytämään anteeksi. Sopimisen mahdollisuutta esitettiin vielä myöhemminkin, viimeisenä tuomari istunnon aluksi, mitä en hyväksynyt.
Vaikka tapaus on selkeä silti lopputulema jännitti, sillä asiaa olivat käsittelemässä ihmiset joilla ei ole mitään käsitystä yleisurheilusta, eivät ole koskaan nähneet juoksurataa tai käyneet urheiluhallissa. Minusta vaikuttikin siltä, että koko käsittelyn aikana tuskin kaikille syntyi yhteistä käsitystä siitä, minkälaisissa tiloissa ja olosuhteissa tapaturma sattui. Lapin käräjäoikeudessa olisi ollut yksi yleisurheilua tunteva tuomari, toivoin että hän olisi sattunut kohdalle mutta lopulta saatiin oikeudenmukainen ratkaisu näinkin. Onneksi istunnossa ei ollut mukana lautamiehiä. Oikeuden maallikkojäsenet olisivat ehkä pohtineet asiaa liikaa tunteiden kautta, mihin vastapuolen argumentit pitkälti nojasivatkin faktojen jäädessä sivuosaan.
Tietysti on ikävää istua kuuntelemassa kun kaksi nuivaa naisihmistä yrittää tarvittaessa kääntää vaikka mustan valkoiseksi sinua vastaan. Säilytin silti tyyneyteni. Se on usein häviävän puolen asianajajan osa, väittää mustaa valkoiseksi ja unohtaa tosiasiat. Ehkä eettiseltä kannalta se ei ole kadehdittava rooli mutta silti siitä saa kirjoittaa tuhansien eurojen laskun. Niin, asianajajallahan on oikeus uskoa kaikkea päämiehensä väittämää todeksi. On tullut huomattua aiemminkin.
Ihmettelin myös miksi tapaturman toinen osapuoli ei ollut oikeuden kuultavana. Istunnossa katseltiin vain esitutkinnan yhteydessä tehty kuulustelu tallenne. Ilmeisesti tätä perustellaan lapsen edulla. Koin tämän kuitenkin heikentävän tasapuolisen oikeudenkäynnin edellytyksiä. Vastapuolelle järjestely tietysti oli eduksi, sillä lapsihan olisi saattanut käsittelyn aikana paljastaa totuuden, kuten aiemmin prosessin aikana tekikin.
Todistajien mielikuvat tapahtumista alkoivat ymmärrettävästi olemaan jo melko heikkoja. Onneksi voitiin kuitenkin tarvittaessa palata esitutkintapöytäkirjoista löytyviin hieman tuoreempiin muistikuviin. Vastapuolen todistajan muistikuvat tilanteesta muodostivat mahdottoman yhtälön. Hän muistaa että Kaartinen juoksi rataa kolme ja poika sisärataa pitkin. Poika ei kuitenkaan missään tapauksessa juossut Kaartisen eteen hänen käyttämälleen radalle, vaan pysyi koko ajan omalla radallaan. Kuitenkin törmäys tapahtui ja poika kaatui edelleen vielä neljännen radan puolelle. Miten tämä on mahdollista? Ehkä ohjaaja halusi suojella itseään. Siellä minä näkisin suurimman syyn tämän tapaturman syntymiseen, puuttellisessa ryhmän hallinnassa. Ylipäätänsä on merkillistä että seura tuo ison junioriryhmän harjoittelemaan ilman tilavarauksia ns. vapaalle vuorolle.
Päätöstä lukiessaan tuomari pohti asiaa joka kantilta. Välillä hirvitti kuunnella, sillä koko ajan ei voinut olla varma mille kannalle hän lopulta asettuu. Aikuisen pitää ymmärtää olla varuillaan tilassa jossa liikkuu lapsia, sillä lapset voivat toimia arvaamattomasti vaikka heitä olisikin etukäteen opastettu, tuomari pyöritteli. Toisaalta juoksuradat ovat tarkoitettu juoksemiseen ja se että viereisillä radoilla saattaa liikkua lapsia, ei poista urheilijan oikeutta harjoitella tuomari lopetti ja päätti että syyte vammantuottamuksesta hylätään, koska ei ole osoitettavissa että Kaartinen olisi huolimattomuudellaan aiheuttanut tapaturman. Päätös on merkittävä ennakkotapaus valtakunnallisesti juoksijoiden kannalta. Syyttäjän näkemys olisi asettanut juoksijat mahdottomaan asemaan.
Päätös oli tietysti helpotus mutta jostain syystä se ei tuottanut yhtä hienoa tunnetta kuin voitot urheilun oikeusturvalautakunnassa, vaikka uhkana oli joutua tuhansien eurojen korvausten ja sakkojen maksajaksi. Oikeusturvalautakunnassa sain näyttää mielivaltaisesti toimineelle puheenjohtajalle mutta tällä kertaa käsiteltiin epäonnista tapaturmaa. Oikeusturvalautakunnan päätöksellä sain myös muutamia satoja euroja korvauksia. Tällä kertaa olin tilanteessa, jossa saatoin hävitä tuhansia ja parhaassa tapauksessa en joudu maksamaan mutta en myöskään saa mitään.
Ehkä oikeusturvalautakunnan juttujen kohdalla vahvemmat tunteet johtuivat myös siitä, että niiden kanssa olin tehnyt henkilökohtaisesti valtavan työn. Tämänkin jutun kanssa olisin ollut valmis paljon syvällisempään analyysiin. Asianajajan mielestä oli kuitenkin parempi pitää juttu yksinkertaisena. Se riitti, vaikka käsittelyn aikana tuntui että olisin halunnut puuttua moneen asiaan paljon tarkemmin. Jos olisin hävinnyt, vielä olisi jäänyt paljon aseita käytettäväksi hovioikeuteen. Kuka tietää, saattaahan vastapuoli edelleen valittaa päätöksestä mutta se juttu olisi todella heikoilla kantimilla.
Ja kaikki tämä vain sen takia etten pyytänyt tapaturmaa anteeksi sinä iltana Aspen-hallissa. Kysyin aeimmin pojan vanhemmilta suoraan oliko näin. Kyllä näin on, se kertoo siitä että sinä teit sen tahallasi.
- Eemeli Kaartinen
