Top 10 hottest female athletes in Peking 2015

Top 10 hottest female athletes in Peking 2015

1. Ivana Spanovic Serbia, long jump

Pituushyppy on kisojen näyttävin laji ja Ivana Spanovic on lajin kirkkaimpia tähtiä millä mittarilla tahansa. Spanovic on yksi viime vuosien varmimpia hyppääjiä, niinpä mitali odotukset ovat korkealla. 

2. Darya Klishina Russia, long jump

Huippu-urheilijan suorituskyky ja huippumallin ulkonäkö. Darya Klishina on myös yksi pituushypyn suurimpia mestari kandidaatteja.

3. Shevon Stoddart Jamaica, 400m hurdles

Urheilun ohella Shevon Stoddart luo myös musiikon uraa. Keväällä julkaistiin naisen debyytti single "Hot girl". Nähtäneen radalla ainakin kahden kierroksen verran, mahdollisuudet finaaliin asti.

4. Ivet Lalova Bulgaria, 100m & 200m

Elegantti bulgarikaunotar tulee olemaan listoilla niin kauan kuin osallistuu arvokisoihin. Katsojien iloksi hänet tullaan näkemään radalla useamman kierroksen verran. 

5. Michelle Jenneke Australia, 100m hurdles

Michelle Jenneken seksikkäästä veryttely rituaalista tuli youtubehitti vuonna 2012 Barcelonan nuorten MM-kisojen aikaan. Sen jälkeen vientiä on riittänyt kuvauksista toisiin. Tänä vuonna hän tekee debyyttinsä aikuisten MM-tasolla. Odotetaan etenevän välieriin.

6. Nooralotta Neziri Finland, 100m hurdles

Neziri on kunnossa ja uusi suomenennätys on todennäköinen, sillä tuloksella välieräpaikka olisi varma. Olisi mielenkiintoista nähdä Michelle Jenneke ja Neziri samassa erässä, kamppailu olisi tasainen. Suomalaisen naisyleisurheilun kirkkainta tähteä kannattaa seurata sosiaalisessamediassa: Twitter, Instagram, facebook.

7. Natasha Hastings USA, 400m & 400m relay

Natasha Hastings kamppailee mitaleista 400 metrillä. Viimeistään tämän naisen juhlimista päästään näkemään kun USA korjaa jälleen pitkän viestin voiton.

8. Emma Coburn USA, 3000m steeplechase

Myös kestävyysmatkoilla riittää katsottavaa. Emma Coburn saattaa korjata potin esteistä Afrikkalaisten nenän edestä.

9. Genzebe Dibaba Ethiopia, 1500m & 5000m

Genzebe Dibabasta on tulossa yksi kaikkien aikojen kestävyysjuoksijoista. Pekingistä hän tavoittelee tuplaa 1500 ja 5000 metriltä. Myös hänen isosiskonsa Tirunesh on kaunis mutta Genzebe on perheen kauneuskuningatar. Isosisko pitää ainakin toistaiseksi hallussaan 5000m maailmanennätystä mutta kuinka kauan.

10. Floria Guei France, 400m & 400m relay

Floria Guei muistetaan viime kesän Zurichin Em-kisojen pitkän viestin hurjasta ankkuriosuudesta. Henkilökohtaisella matkalla ainekset ainakin välieriin asti, viestissä jopa mitalikamppailussa.

Nauttikaa kisoista!

- Terveisin Meiki

Tapaus "Ihmisjyrä" - Case closed

Eilen saatiin viimein käsiteltyä Lapin käräjäoikeudessa Aspen hallissa 2 vuotta ja 9 kuukautta sitten sattunut juoksuratatapaturma. Oli parista viikosta kiinni ettei koko juttu vanhentunut. Aikoinaan kirjoitinkin siitä suivaannuksissani ja pohdin että mitäköhän tästäkin seuraa. Pitkä juttu tuli. Tämä olikin sitten viimeinen erinnäisistä oikeudellisistä prosesseista, joita olen viime vuosina käynyt läpi. Kaksi kertaa piti käydä selvittelemässä urheilun oikeusturvalautakunnassa silloisen Lapin Lukon puheenjohtajan edesottamuksia, joista molemmat kerrat toki voitin. Näihin liittyen minusta tehtiin myös tekaistu rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Sen tutkinta lopetettiinkin heti alkuunsa. Sietäisi rangaista turhasta poliisin resurssien tuhlaamisesta. Tämä vanhin mutta viimeisenä ratkaistu juttu olikin sitten ainoa, jota käsiteltiin käräjäoikeudessa asti.

Eniten tässä oikeusprosessissa ihmettelen syyttäjän toimintaa. Odotin syyttäjän tekevän syyttämättäjättämispäätöksen. Tämä olisi ollut ainoa järkevä ratkaisu, kuten oikeuskäsittelyn lopputulemastakin voidaan päätellä. Jo esitutkintamateriaalin perusteella oli nähtävissä ettei perusteita vammantuottamussyytteen menestymiselle ole. "Syyttäjän on toiminnassaan noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, eli hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja." Tasapuolisuus periaatteen en nähnyt toteutuvan missään vaiheessa. Kolmesta esitutkinnan aikana kuulustellusta henkilöstä syyttäjä nimesi todistajaksi ainoastaan minua vastaan todistaneen. Kaksi muuta nimettiin todistamaan minun puolustusasianajajani toimesta.

Syytteen nostaminen kihlakunnansyyttäjän toimesta tarkoittaa sitä, että oikeudenkäyntikulut jäävät valtion kustannettavaksi jos syyte hylätään. Osan kuluista voi maksaa asianomistajan oikeusturvavakuutuus, mikäli henkilöllä on sellainen. Tässä tapauksessa saatiin aikaan täysin turha oikeusprosessi kuormittamaan oikeuslaitosta ja tuhansien eurojen kustannukset. Syyttäjällä sopisikin olla jonkunlainen "tulosvastuu" ettei täysin hölmöjä syytteitä lähdettäisi ajamaan. Hämmästelin myös että puhelimeen vastaamisesta maksetaan valtion päiväraha. Koko oikeuden istunto meinasi vesittyä vastapuolen todistajan puututtua paikalta. Puhelimellakin hänet tavoitettiin vasta kolme tuntia myöhässä. Silti noin 10 minuutin puhelusta maksettiin päivärahat. Taisin juuri löytää säästökohteen valtion taloudesta.

Tapausta yritettiin aiemmin myös sovitella. Sovittelun aikana totesin kuitenkin mielessäni että oikeuskäsittelyssä on mahdollisuudet parempaan lopputulemaan. Sovittelu oli täysin puolueellinen tapahtuma. Kaksi nuorta naispuolista sovitteluohjaajaa keskittyivät koko tilaisuuden ajan taivuttelemaan minua hyväksymään esitetyt korvausvaatimukset, sillä henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten (solisluun murtuma) perusteella asianomistajat olisivat voineet vaatia paljon enemmänkin, ja toisekseen painostivat minua pyytämään anteeksi. Sopimisen mahdollisuutta esitettiin vielä myöhemminkin, viimeisenä tuomari istunnon aluksi, mitä en hyväksynyt.

Vaikka tapaus on selkeä silti lopputulema jännitti, sillä asiaa olivat käsittelemässä ihmiset joilla ei ole mitään käsitystä yleisurheilusta, eivät ole koskaan nähneet juoksurataa tai käyneet urheiluhallissa. Minusta vaikuttikin siltä, että koko käsittelyn aikana tuskin kaikille syntyi yhteistä käsitystä siitä, minkälaisissa tiloissa ja olosuhteissa tapaturma sattui. Lapin käräjäoikeudessa olisi ollut yksi yleisurheilua tunteva tuomari, toivoin että hän olisi sattunut kohdalle mutta lopulta saatiin oikeudenmukainen ratkaisu näinkin. Onneksi istunnossa ei ollut mukana lautamiehiä. Oikeuden maallikkojäsenet olisivat ehkä pohtineet asiaa liikaa tunteiden kautta, mihin vastapuolen argumentit pitkälti nojasivatkin faktojen jäädessä sivuosaan.

Tietysti on ikävää istua kuuntelemassa kun kaksi nuivaa naisihmistä yrittää tarvittaessa kääntää vaikka mustan valkoiseksi sinua vastaan. Säilytin silti tyyneyteni. Se on usein häviävän puolen asianajajan osa, väittää mustaa valkoiseksi ja unohtaa tosiasiat. Ehkä eettiseltä kannalta se ei ole kadehdittava rooli mutta silti siitä saa kirjoittaa tuhansien eurojen laskun. Niin, asianajajallahan on oikeus uskoa kaikkea päämiehensä väittämää todeksi. On tullut huomattua aiemminkin.

Ihmettelin myös miksi tapaturman toinen osapuoli ei ollut oikeuden kuultavana. Istunnossa katseltiin vain esitutkinnan yhteydessä tehty kuulustelu tallenne. Ilmeisesti tätä perustellaan lapsen edulla. Koin tämän kuitenkin heikentävän tasapuolisen oikeudenkäynnin edellytyksiä. Vastapuolelle järjestely tietysti oli eduksi, sillä lapsihan olisi saattanut käsittelyn aikana paljastaa totuuden, kuten aiemmin prosessin aikana tekikin.

Todistajien mielikuvat tapahtumista alkoivat ymmärrettävästi olemaan jo melko heikkoja. Onneksi voitiin kuitenkin tarvittaessa palata esitutkintapöytäkirjoista löytyviin hieman tuoreempiin muistikuviin. Vastapuolen todistajan muistikuvat tilanteesta muodostivat mahdottoman yhtälön. Hän muistaa että Kaartinen juoksi rataa kolme ja poika sisärataa pitkin. Poika ei kuitenkaan missään tapauksessa juossut Kaartisen eteen hänen käyttämälleen radalle, vaan pysyi koko ajan omalla radallaan. Kuitenkin törmäys tapahtui ja poika kaatui edelleen vielä neljännen radan puolelle. Miten tämä on mahdollista? Ehkä ohjaaja halusi suojella itseään. Siellä minä näkisin suurimman syyn tämän tapaturman syntymiseen, puuttellisessa ryhmän hallinnassa. Ylipäätänsä on merkillistä että seura tuo ison junioriryhmän harjoittelemaan ilman tilavarauksia ns. vapaalle vuorolle.

Päätöstä lukiessaan tuomari pohti asiaa joka kantilta. Välillä hirvitti kuunnella, sillä koko ajan ei voinut olla varma mille kannalle hän lopulta asettuu. Aikuisen pitää ymmärtää olla varuillaan tilassa jossa liikkuu lapsia, sillä lapset voivat toimia arvaamattomasti vaikka heitä olisikin etukäteen opastettu, tuomari pyöritteli. Toisaalta juoksuradat ovat tarkoitettu juoksemiseen ja se että viereisillä radoilla saattaa liikkua lapsia, ei poista urheilijan oikeutta harjoitella tuomari lopetti ja päätti että syyte vammantuottamuksesta hylätään, koska ei ole osoitettavissa että Kaartinen olisi huolimattomuudellaan aiheuttanut tapaturman. Päätös on merkittävä ennakkotapaus valtakunnallisesti juoksijoiden kannalta. Syyttäjän näkemys olisi asettanut juoksijat mahdottomaan asemaan.

Päätös oli tietysti helpotus mutta jostain syystä se ei tuottanut yhtä hienoa tunnetta kuin voitot urheilun oikeusturvalautakunnassa, vaikka uhkana oli joutua tuhansien eurojen korvausten ja sakkojen maksajaksi. Oikeusturvalautakunnassa sain näyttää mielivaltaisesti toimineelle puheenjohtajalle mutta tällä kertaa käsiteltiin epäonnista tapaturmaa. Oikeusturvalautakunnan päätöksellä sain myös muutamia satoja euroja korvauksia. Tällä kertaa olin tilanteessa, jossa saatoin hävitä tuhansia ja parhaassa tapauksessa en joudu maksamaan mutta en myöskään saa mitään.

Ehkä oikeusturvalautakunnan juttujen kohdalla vahvemmat tunteet johtuivat myös siitä, että niiden kanssa olin tehnyt henkilökohtaisesti valtavan työn. Tämänkin jutun kanssa olisin ollut valmis paljon syvällisempään analyysiin. Asianajajan mielestä oli kuitenkin parempi pitää juttu yksinkertaisena. Se riitti, vaikka käsittelyn aikana tuntui että olisin halunnut puuttua moneen asiaan paljon tarkemmin. Jos olisin hävinnyt, vielä olisi jäänyt paljon aseita käytettäväksi hovioikeuteen. Kuka tietää, saattaahan vastapuoli edelleen valittaa päätöksestä mutta se juttu olisi todella heikoilla kantimilla.

Ja kaikki tämä vain sen takia etten pyytänyt tapaturmaa anteeksi sinä iltana Aspen-hallissa. Kysyin aeimmin pojan vanhemmilta suoraan oliko näin. Kyllä näin on, se kertoo siitä että sinä teit sen tahallasi.

- Eemeli Kaartinen

Mitä meiki duunaa?

Eipä ole ollut viime aikoina ainakaan reeni asioita tänne blogin puolelle selostettavaksi. Toisenlaisen blogin kirjoittamisesta olisin ehkä inspiroitunut. Sen nimi olis niin nasta etten voi sitä tässä nyt paljastaa. Perhaps toteutan sen vielä. Joku on saattanut arvuutella mielessänsä mitä meiki duunaa. Sitä ajattelin nyt tässä valaista.

Päin persettähän tässä menee, ajatellen niitä aihepiirejä joita täällä blogissa on yleensä käsitelty. Reenaamaan ei pysty, eikä terävääkään enää juuri oteta. Seesteiseksi on mennyt kaikinpuolin. Toisaalta on hyvin miellyttäviäkin asioita tapahtunut viime kuukausina.

Akillesjänne on paskana vasemmasta jalasta, siinä on syy miksi meikiä ei ole radalla näkynyt. Ensimmäisen kerran 2012 joulukuussa vaivaaman alkanut akilles on mennyt vuosittain huonommaksi, ja nyt on päästy leikkauskuntoon asti. 2013 kausi jäi viimeiseksi jonka olen pystynyt täysipainoisesti kilpailemaan. Yritinhän minä tehdä hallikautta tällekkin vuodelle. Avauskisan ehdin juosta mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut enää juoksuharjoituksia tehdä.

3-4 kertaa sain akillesjänteen tulehduksen nopeasti hoidettua pois konservatiivisen hoidon konstein. Viidettä ja kuudetta kertaa en enää saanut. Kokeilin kortisonia, se tuntui hyvältä aikansa mutta vaiva tuli ”yllättäen” takaisin. Harjoittelusta karsittiin pois loikkaharjoittelu ja kaarrejuoksu. Matkaa lyhennettiin ja harjoitusmääriä vähennettiin niin että lopuksi yritin olla vain 60m juoksija. Lähinnä enää kyykkäsin ja otin lähtöjä.

Sekään tie ei pitkälle vienyt. Lopulta päättelin että leikkaus on ainoa vaihtoehto. Hakeuduin julkiselle puolelle hoitoon vakuutusten ja varojen puutteessa. Tosin eipä sellaista vakuutusta taida ollakkaan joka korvaa akillesjänteen hoitoa enää 25-vuotiaalle vanhalle urheilijalle. Toukokuun lopulla kävin ortopedin vastaanotolla. Se alko samantien puhumaan osteotomiasta, eli koko jänne irroitetaan ja kiinnitetään uudelleen sisemmäksi. Alko hirvittää, kuvittelin että selvitään puhdistusleikkauksella. Viimeisenä konstina ennen leikkausta kokeillaan vielä jalkaterä jumppaa. Loppu kesästä on kontrolli. Syksyn tullen saattaa olla leikkaus edessä. Toisaalta pitäis valmistuakkin, ja jos jalka leikataan niin silloin ei valmistuta. Jalka paketissa ei työharjoitteluja tehdä. Täytyy funtsailla.

Kuntoilumuodoiksi on jäänyt enää lähinnä penkki, kyykky ja maastaveto, ja mitä nyt fillarilla ajeli keväällä työmaalle. Tempaus ja työntökin piti lopettaa, ei pysty enää ponnistamaan kunnolla päkiöille. Urheilla haluaisin yhä mutta kuntoilu on perseestä. Sen pari kolme kertaa viikossa jaksaa juuri vähän kuntoilla. Ainoa motivaatio siihen on että säilyttää jokseenkin viehättävän ulkomuodon morsiamen silmissä. Ja toki sen verran pitää nostella että pysyy vahvempana kuin kynäniska kaverini, joista useimmille satakiloa penkissä on edelleen merkittävä rajapyykki. Toisinaan kun menen hallille tuntuu että mitähän vittua tänäänki tekis, lähtis vaan vittuun täältä. Joskus lähdenkin. Ilman tavoitetta tuntuu kuin ei osaisi harjoitella enää ollenkaan. Kunpa pystyis edes kuntoilumielessä juoksemaan. En saatana ala polkemaan mitään kuntopyörää, enkä varsinkaan heittämään frisbeegolffia. Kyllä ihmisen pitää pystyä oikeita lajeja harrastamaan, muuten on mieluummin kuntoilematta. Näiden kokemusten perusteella voin sanoa ymmärtäväni Timo Jutilaa ja Jani Sievistä sekä heidän uran jälkeistä ulkomuodon kehitystään.

Tässä on niitä viime aikojen miellyttäviä tapahtumia. Nykyään samassa osoitteessa asuu pullan ja sämpylän leipoja.

Viime marraskuussa kävin perinteisesti gaalaristeilyllä. Laivalta toin ison lastin refresmenttiä. Samalla löysin laivalta myös morsiamen ja tuliaiset on jääny juomatta. Ihan hyvä niin. Eipä tässä ilman Annea olis juuri muuta mielekästä aktiviteettiä kuin käydä kokouksissa ja viikonloppusin ottaa terävää. Ennen kokoukset oli 50% yleisurheiluharrastuksesta, nykyään ne on 100. Olen muuten nytkin paluumatkalla Tallinnasta. Tällä kertaa laukussa on aiempaan verrattunu hillitty määrä tuliaisia ja vain laatujuomia. Olin pari päivää paskantärkiänä U23 Em-kisoissa. Seminaariseuruetta yhdisti se että kisoja enemmän kiinnosti vip-teltta ja refresment tarjoilut. Iltaisin meiki meni kuitenki jo kymmeneltä nukkumaan, setät jakso pitempään.

Olin paskantärkiänä pitkästä aikaa. Söin nuita viis.

Jatkossakaan tuskin on kovin tarinoita kerrottavaksi reenien tai refresmentin osalta, joten siltä osin ainakin tulee olemaan hiljaisempaa. Mutta jos järjestörintamalla alkaa menemään jännäksi, niin niitä kannanottoja varten tämä foorumi ainakin pidetään olemassa. Kokkonen muuten mietiskeli että vois vittuillakseen kirjotella jotain ja lausua kovia sanoja näin Kalevan kisojen lähestyessä. Sillä on varmasti parin vuoden aikana kertyny paljon vitsejä kerrottavaksi. Saa nähdä, kova poika se on ainaki aikomaan.

Soitellaan! 

Törmäsen toikkaroinnit osa 3

Timo Törmäsen muistelmat osa 3

Osa 1 23.7.2014

Osa 2 31.3.2015 (päivitetty 5.4)

Tarina jatkuu...

Katoamistemppuja

2006 syksyllä Timo palasi Rovaniemelle. Kirjoittajan oma ensimmäinen havainto vauhdikkaiden tarinoiden Törmäsestä oli 2006 Kemin Elokuun kisoista, joita Törmänen saapui seuraamaan nastana nahkarotsi päällä. Syksyn Timo aloitti valmentautuen omin opein. Peruskuntokauden jälkeen kunto vaikutti todella lupaavalta mutta hallikausi päättyi kuitenkin yhteen ainoaan jänisjouksuun marraskuussa. Kelottijärvi muistelee Timon loukkaantuneen joulun alla mutta Timo itse muistaa vain sen kuinka siihen aikaan huvitti lähinnä ajella autolla varsin tuoreen ajokortin kanssa. Toki autoa oli ajettu ennen sitäkin. Joka tapauksessa tuolloin Timo teki ensimmäisen katoamistemppunsa lajin parista, joka kesti seuraavaan syksyyn.

2007 oli hyvä vuosi Lappilaisille 400 juoksijoille, useampi nuori juoksija nousi ikäluokkansa parhaimmistoon. Sen Timokin pani merkille vaikka seurasikin kesän kisat sivusta. Se motivoi osaltansa tekemään paluun. Syksyllä 2007 Timo liittyi Harri Heikkilän talliin, jossa ennestään harjoittelivat jo Ville Kortelainen, Mikko Kelottijärvi ja Janne Kämä. Harjoitusseura oli kovaa ja tulosta syntyi kaikkien osalta. 2008 kesällä Timo pääsi ennätystensä tuntumaan ja 2009 nelosella syntyi uran paras tulos 50,28 Rovaniemellä kalottiottelussa. Tuona kesänä Timo kilpaili myös Espoon Kalevan kisoissa. Aika oli kohtalainen, puolisen sekuntia ennätystä perässä mutta kun tavoitteena oli ensimmäinen 50 sekunnin alitus, oli pettymys valtava. Kun valmentaja lohdutteli "ei se niin huono ollu", nämä sanat suututtivat entisestään. Timo otti sanat niin että valmentaja kuvittelee ettei hänellä ole kunnianhimoa parempaan, eikä ole valmentajallakaan. Siihen kauteen päättyi Timon ja Harrin valmennusyhteistyö. Harjoitusryhmä vähitellen hajosi ja niihin vuosiin jäi myös muiden porukan juoksijoiden parhaat ajat.

Joskus Harri kuvaili Törmäsen valmentamisen olevan kuin valmentaisi yleisurheilun Matti Nykästä. Ehkei Timokaan aivan niin hurja ole mutta valmentajan näkökulmasta Timo tuntui vähän turhan menevältä tyypiltä seesteisempien nuorukaisten rinnalla. Niistä vuosista Timo oppi erityisesti ryhmäharjoittelun voiman. Harri muistelee Timon ottaneen ryhmän sisäisen kilvoittelun välillä liiankin tosissaan. Timo ulosmittasi keväisin omia voimavarojaan liian varhain, siinä missä muut malttoivat paremmin ja kuntokäyrä oli pidempään nousujohteinen. Myöhempinä vuosina Timo pyrkikin aktiivisesti organisoimaan yhteisiä harjoituksia ja leirejä pohjoisen pikajuoksijoille, jotka kuitenkin liian harvoin toteutuivat muiden juoksijoiden passiivisuudesta johtuen.

2013, silloin kun nämä miehet vielä harrastivat, Timo etualalla.

Syksystä 2009 alkaen Timo aloitti ehkä paremminkin jonkinlaisen valmennuskonsulttisuhteen kuin varsinaisen valmennussuhteen Jani Hirsivaaran kanssa. Hirsivaara asui Torniossa ja Törmänen Rovaniemellä, mikä tietysti asetti omat rajoitteensa valmennussuhteelle. Pari vuotta kestänyt yhteistyö oli katkonaista. Ajoittain Timo kävi Haaparannalla harjoittelemassa Hirsivaaran valvonnassa yhdessä Jussi Kanervon ja Ville Lahtelan kanssa. Kuvio tuntui toimivan, nopeus ominaisuudet olivat ehkä uran parhaalla tasolla loppuvuodesta. Ensimmäisten kisojen alla revähti kuitenkin takareisi, pettymys oli valtava ja Timo katosi seuraavaksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Niinä kahdeksana kuukautena viimeisimmät olinpaikkatiedot Timosta kannatti kysellä lähinnä kaupungin kapakoitsijoilta.

Timon ehkä läheisin harjoituskaveri Mikko Kelottijärvi muistelee Törmäsen paluun ensiaskeleita syksyltä 2010. Timo tuli sunnuntai aamuna klo 7 aikaan hallille edelleen tukevasti humalassa. Timo päätti testata kannattaako hänen alkaa enää reenaamaan. Tasajalkaa oli hypättävä 3 metriä, muutoin on turha alkaa. Timon olo tuntui sen verran heikolta ettei hän jaksanut raahautua takasuoran hyppypaikalle asti vaan testi piti suorittaa juuri siinä kohtaa radalla, missä silloin sattui seisomaan. Timo seisoi kaarteessa joka oli vieläpä nousemassa hiljalleen. Tulokseksi tuli 289cm ja johtopäätöksenä oli ettei kannata reenata, ei ainakaan samana päivänä. Seuraavana päivänä Timo kuitenkin juoksi varsin onnistuneen nopeusharjoituksen ja taas alettiin.

Harjoittelua kesti keskitalveen asti kunnes taas iski epäonni, takareisi kolmatta kertaa kappaleiksi ja samalla myös uran kolmas katoamistemppu oli tosiasia. Toisin kuin aikaisemmin, sitä kesti vain pari kuukautta. Ne kuukaudet kuluivat tietysti Roipparissa ja muissa hipoissa. Jokin sinä aikana havahdutti Timon. Se elämäntapa ja se seura, oli jotain mitä ikänsä urheillut ei halunnut. Toisilla nuoruuden kavereilla sama meno oli jatkunut ammattikoulusta alkaen ja mennyt entisestään hurjemmaksi. Timo ei tahtonut olla yksi heistä. Comebackin tekeminen alkoi jälleen siitä että Timo meni haistelemaan tunnelmia hallille ja katsomaan Kelottijärven reeniä. Vaikutti siltä että Kelottijärvi kaipasi hieman esimerkkiä loikkaharjoitukseensa, niinpä Törmänen näytti farmarihousuissaan ja hupparissaan miten hypätään 3 metriä tasajalkaa ja 15 metriä 5-loikkaa.

Hirsivaaran myötä Timo alkoi kiinnostua myös 400m aidoista. Timon perusnopeudella kotimaassa pystyisi saavuttamaan kohtalaisia sijoituksia aitarundilla. Ensin pitäisi oppia kuitenkin aitomaan ja aikaisempi aitakokemus oli hyvin minimaalista. Timo lähti kuitenkin rohkeasti yrittämään. Kokemattomuus kostautui, alku kesästä 2011 Timo kompuroi eräässä harjoituksessa aitojen kanssa pahoin ja loukkasi jalkaansa. Kesä ehti loppua ennen ensimmäistäkään aitakisaa.

Loppusuora

Heikot kaksi kesää saivat Timon menettämään uskon siihen että hän pystyisi säilymään yhtenä kappaleena pikamatkojen parissa, niinpä vanha tuttu 800 metriä alkoi taas houkuttelemaan. Aikoinaan Timolle sanottiin että sillä nopeudella ja aerobisella kapasiteetillä mikä Timosta löytyi pitäisi pystyä juoksemaan kasi alle 1.50. Kaikki ei ollut aikanaan kuitenkaan natsannut kohdalleen, ne ajat olivat kaukana vaikka perusominaisuuksia kyllä löytyi. Joskus Timo voitti Wilson Kirwankin leikkimielisessä 60m kilpailussa. 2011 syksyllä Timon valmentajaksi tuli Lappilainen yleisurheilupersoona Juha Tarsa. Tähtäin asettiin kasille ja sitä varten laadittiin kahden vuoden suunnitelma. Juoksumäärät lisääntyivät rajusti mutta Timo oli siihen valmis.

Torreviejassa tonnin vetoja henkihieverissä.

Panostus oli kova, Timo otti säännölliset hieronnat ohjelmaansa ja satsasi muutoinkin lihashuoltoon. Tammikuulle 2012 Timo organisoi kolmen viikon leirin Torreviejaan yhdessä Tampereen seudun nylkkyjen kanssa, jossa olin itsekkin mukana. Leiri oli muutoin erittäin onnistunut paitsi Timon harjoittelun osalta. Kasin mies veti lenkkejä maratoonarien mukana aamut ja illat, se ei tiennyt hyvää. Muutamat kerrat radalla olivat täyttä tuskaa. Juoksu oli tukkoista, sykkeet korkealla ja unikin maistui huonosti. Muutkin huomasivat orastavan ylikunnon merkit mutta Timo ei suostunut tinkimään harjoitusohjelmastaan, eikä valmentajakaan ollut paikalla suitsimassa menoa. Espanjasta tuli pois pahasti yli rääkätty mies. Nopeus oli hukassa ja ensimmäisestä kasin kisasta 7 vuoteen oli rakentumassa suuri henkinen este. Pohjekin vaivasi ja niin kilpailukaudesta tuli torso. Timo koki olevansa taakka valmentajalleen, eikä enää pitänyt yhteyttä. Valmentaja ei kuitenkaan näin kertonut kokeneensa ja oli tietysti harmissaan kuinka projektille kävi ja kuinka se loppui. Vaikea paikka oli Timollekkin lopulta ilmoittaa että kasi sai jäädä.

Kasi unohtui ja Timo päätti palata vielä kerran kaikista tutuimmalle matkalleen, eli neloselle. Timo aloitteli uutta kautta omin opein mutta totesi pian stressaantuvansa liikaa itsensä valmentamisesta. Timo kääntyi Kalle-Pekka Tiihosen puoleen, joka oli menestynyt erityisesti Arttu Hirvosen valmentajana ja juossut itsekkin kelpo tuloksia 400 metrillä niin aitojen kanssa kuin ilmankin. Vuosi 2013 alkoi jopa lupaavasti, avaustartissa satasen ennätys ei jäänyt kauas vaikka juoksu ei ollut teknisesti onnistunut. Ainakin nopeus oli mallillaan. Timo sai juostua pitkästä aikaa lähes täysipainoisen kauden vaikka vuosi olikin tasapainoilua erillaisten pikku kipujen kanssa. Ennätyksiä ei tullut mutta kaudelle 2014 oli vielä toiveet paremmasta. Ne eivät kuitenkaan toteutuneet ja niinpä uran viimeiseksi kisaksi jäin Oulun pm-hallien nelonen tammikuussa 2014.

Kirjoittaja: Eemeli Kaartinen

Törmäsen toikkaroinnit osa 2

Timo Törmäsen muistelmat osa 2.

Kahdeksan kuukautta on vierähtänyt Törmäsen juoksijauran päättymisestä. Uuteen arkeen sopeutuminen on sujunut mainiosti. Yleisurheilua Timo harrastaa nykyään seuran varapuheenjohtajan ja valmentajan roolissa, opinnot maistuu ja uutta kuntoiluseuraa Timo on löytänyt Roipparin Reippaan menestyksekkäästä painonnostoseurueesta. Kenties mösjöö Törmäsellä häämöttää uusi ura sillä saralla. Heti uran päättymisen jälkeen Timolla tuli suoritettua rästiin jääneet hipat ja kapakkareissut hyvin huolellisesti, kuten oli suunniteltu. Sopivasti koulukin alkoi siinä vaiheessa kun pörssin pohja alkoi häämöttää ja niin meno tasaantui. Törmäsen muistelmien toisessa osassa kertaamme Timon uran vaiheita sen alusta asti viimeisimpiin vuosiin. Muistelijoina on ollut Timon lisäksi myös muita tämän uraa läheltä seuranneita henkilöitä.

Timo Törmänen Roipparin Reipas

Timo tuli yleisurheilun pariin 11-vuotiaana vuonna 1994, Rovaniemen Lapin urheilukoulun kautta. Ensimmäisen oikean valmentajansa Timo sai 14-vuotiaana Mika Myöhäsestä. Myöhäsen vaikutus Timon uraan on ollut ehkä kaikista suurin tämän lukuisista valmentajista. Timo itse luonnehti Myöhästä kuin isäksi ja kertoi oppineensa häneltä tinkimättömän asenteen harjoitteluun. Myöhänen valmensi Timoa vuoteen 2001 ja myöhemmin kaudella 2004 Timon Tampereen vuosina.

Menevä ammattikoululainen

Vuodesta 2000 lähtien Timon uralta alkaa löytymään varsin vauhdikkaita tarinoita. Tuolloin Timo juoksi päälajinaan 800 metriä. Pudasjärven juhannuskisoissa Timo juoksi kasin ja totaalisen päin persettä, aika 2.09. Juoksun jälkeen Timo noitui kentällä kovaan ääneen ja ilmoitti lähtevänsä kaljalle. Timo painui paikallisen Nesteen terassille. Tuolloin vähän vähemmän kokenut kaljaveikko oli parin tuopin jälkeen jo sujuvasti kaljoissaan. Timo toikkaroi takaisin kentän laidalle ja katsomoon huomattavasti paremmilla mielin, minkä saattoivat katsojatkin panna merkille. Myös Kenialaisten juoksijoiden kanssa tuli hankkiuduttua yhteiskuvaan, joka muistui mieleen vasta sen jälkeen kun kuva kolahti postiluukusta muistoksi. Kaljoissansa Timo ilmoittautua vielä seuraavan päivän Posion juhannuskisoihin kasille. Moni ehkä kuvittelisi että ei hyvä idea. Lähtö kisoihin oli seuraavana aamuna seitsemältä. Edellisen päivän kaljahuurut eivät paljoa painaneet kun Timo paransi seitsemän sekuntia aikaan 2.02,97 Aika oli oma ennätys ja ensimmäinen a-luokan tulos uralla.

Samana kesänä Rovaniemen Lapin porukka lähti kisamatkalle Lohjalle, Timolla oli jälleen ohjelmassa kasi. Aika oli kohtalainen mutta taktinen kömmähdys keljutti kovasti. Jostain Timo kaivoi teräväpullon esille avuksi siihen vitutukseen. Asiaa kehotettiin miettimään kolmesti  mutta päätös oli tarkkaan harkittu. Palkintojenjakoon Timo osallistui kovasti huojahdellen. Hipat jatkuivat myöhään yöhön niin että hotellinjohtajakin joutui menoon puuttumaan. Timo ilmoitti hotellinjohtajalle että tämä saa mennä jättämään valituksensa vaikka Suomen tasavallan presidentille.

Vuoden 2000 17-vuotiaiden SM-kilpailut käytiin Jyväskylässä ja Timo oli ilmoittautunut kasille. Kasin kilpailu oli vasta alkuillasta, joten aikaa oli runsaasti kulutettavaksi. Timo päätti nauttia hotellin maksukanavatarjonnasta ja valmistautui kisaan katsomalla erotiikkaa kuusi tuntia. Hotelli oli seuran nimellä varattu ja lasku päätyi tietysti seuran johdon käsiin. Pian SM-kisojen jälkeen keskuskentällä käytiin pm-kisoja, jonne Heinon Erkki marssi Timon erotiikkalasku käsissään. Erkki huusi kovaan ääneen "Mr. Törmänen minä tiiän tarkalleen mitä kanavia sinä oot kattonu ja kuinka pitkään!" Timon kilpailuunvalmistautumismetodit eivät jääneet epäselväksi läsnäolijoille. Vuoden lopuissa kipailuissa Timo esiteltiin sen jälkeen Mr. Törmäsenä. Asia otettiin huumorilla eikä siitä tehty sen isompaa numeroa. Timo muistaa jo edesmenneen Heinon Erkin huumorimiehenä, jonka kaltaisia näinä vuosina kipeästi kaivattaisiin yleisurheilukentille kukkahattutätien sijaan.

2001 oli hieman tasaisempaa aikaa. Tietysti hipat kuuluivat nuoren ammattikoululaisen elämään ja kohtalaisen lujia sellaisia järjestettiin Timon oppilaitoksen asuntolassa. Harjoitusohjelmaan Timo ei hippojen kuitenkaan antanut vaikuttaa. Oli krapula tai ei, tai vaikka promilet vielä ylhäällä niin Timo vääntyi aina tekemään aamuharjoituksensa. Siinä riitti koulukavereilla ihmeteltävää. Välillä siitä lyötiin vetoa nouseeko Timo tekemään aamureeninsä. Kaverit luulivat voittavansa kun kerran haastoivat varsin huonokuntoista Timoa kello kolmen aikaan yöllä. Näitä kisoja Timo ei hävinnyt. Timo tienasi urheiluvalmennuskirjan kun meni suorittamaan seitsemältä aamulla ohjelman mukaisen kuntopiirin vauhdikkaan hippaillan jälkeen. Joskus kun Timo yritti sopia kaverinsa kanssa lenkkiä kuudeksi aamulla tämä vastasi "joo joo mennään vaan" luullen Timon vitsailevan. Kyseessä ei ollut mikään vitsi, kaveri sai ihmetellä että "mitä helvettiä sää täällä keskellä yötä teet", kun Timo tuli koputtelemaan talon ovelle kuudelta aamulla niin kuin oli sanonut.

Kova harjoittelija, huono kilpailija

Kauden 2001 jälkeen valmentaja vaihtui Markku Rimpiläiseen, Myöhäsen muutettua Tampereelle. Rimpiläinen muisteli että Törmänen ei ollut helppo valmennettava. Valmentajalla ja valmennettavalla oli kovin erilaisia ajatuksia esimerkiksi kilpailemisesta. Rimpiläinen tunnisti jo tuolloin valmennettavansa heikkouden kilpailijana, ja olisi tahtonut kehittää urheilijansa kuntoa ja henkistä kanttia runsaan kilpailemisen kautta. Timo puolestaan ei olisi halunnut kilpailuihin kuin vasta tuntiessaan itsensä ehdottomasti valmiiksi niihin. Uran jälkeen urheilijan itsensäkin on ollut helppo myöntää kärsineensä heikosta kilpailupäästä. Vuosittain tuntui siltä että tulokset eivät vastanneet sitä mitä harjoituskauden perusteella saattoi odottaa. Useampana vuonna maltti loppui kesken kesän ja kausi pantiin pakettiin jo heinäkuulla, vain koska tulokset eivät tyydyttäneet. Ehkä paremmalla maltilla olisi päästykin lähemmäksi tavoitteita. Jälkeenpäin Timo totesikin olleensa tyytyväinen siihen miten harjoitteli mutta ei siihen kuinka kilpaili. Rimpiläisen aikana harjoittelu oli vahvasti määrä- ja aerobisvoittoista. Yhden kauden aikana sillä ei päästy kummoisiin tuloksiin mutta myöhemmin Timo näki asian vahvuudeksi, kyseisen jakson aikana luodut pohjat kantoivat myös tuleviin vuosiin. Uraansa jälkeenpäin muistellessaan Timo nimeää Rimpiläisen niiden valmentajien joukkoon joita saattoi ehdottomasti kunnioittaa.

Vuonna 2002 Wilson Kirwa oli Rovaniemellä valmistautumassa Munchenin EM-kisoihin valmentajansa Heikki Keskitalon valvonnassa. Menevänä miehenä Wilson kaipasi kuitenkin discoon kesken leirin ja niin pyysi Törmästä kapakkaseurakseen. Vauhdikkaan Doriksessa vietetyn illan jälkeen Timo jäi nukkumaan Wilsonin huoneeseen urheiluopistolle. Timo ei tiennyt että Wilson oli majoittunut alppimajaan. Tavallista alhaisempi happipitoisuus ei toimi ainakaan kapakkareissusta toipumiseen sai Timo todeta ja luonnehti tuolloin kokemaansa elämänsä pahimmaksi krapulaksi.

Ei siinä.

Seuraavaan kauteen Timo kävi valmistautumassa Play del Inglesissä parin viikon ajan joulun alla. Aika oli hieman levotonta Timolle, tuolloin unilääkkeet olivat tarpeen ennen nukkumaan menoa. Joskus kävi niin että uni ei siltikään tullut mutta pönttö oli pillereistä sekaisin. Eräänä iltana Timo lähti huoneestaan tokkurassa vaeltamaan  ja seuraavana aamuna löysi itsensä vieraasta paikasta ympäriltään seteleitä narulla kuivumassa. Timo oli päätynyt saaren toiseen päähän Las Palmasiin ilman muistikuvia kuinka, onneksi kuitenkin vain tuttava pariskunnan luokse. Rahansa Timo oli kätkenyt kenkiinsä, jotka olivat kastuneet läpimäriksi rankkasateessa. Tuttavat olivat ystävällisesti ripustaneet Timon rahat narulle kuivumaan.

Kausi 2003 jäi yhdeksi Törmäsen uran parhaista. Tuolloin 400m ennätys parani lähes kaksi sekuntia tulokseen 50.37 ja kasi kehittyi nelisen sekuntia aikaan 1.57. Valitettavasti hyvin alkaneen kauden katkaisi armeijan alkaminen. Päivää ennen palvelukseen astumistaan Timo juoksi 400m ennätyksensä Pudasjärvellä kalottiottelussa. Tuona kesänä Timo oli jostain syystä noudattanut kasvisruokavaliota. Kalottiottelusta palatessaan Timo päätti juhlistaa ennätystään ja viimeistä iltaansa siviilissä syömällä valtavassa lihan himossaan kymmenkunta grillimakkaraa ja vielä hampurilaisen päälle. Armeijasta Timo selviytyi puolessa vuodessa sotilaskeittäjänä.

Tampereen vuodet

Pian armeijasta kotiutumisen jälkeen Timo lähti muutamaksi vuodeksi etelä-Suomen kiertueelle. Impulsiivisella miehellä päätös lähtemisestä syntyi nopeasti ja yskimättä. Kun kotikaupunki alkoi vituttaa otti Timo puhelun Myöhäselle Tampereen suuntaan ja kahden päivän kuluttua muuttokuorma oli jo Tampereella. Timo asui Tampereella pari vuotta ja muutama kuukausi kului myös Helsingissä. Samalla alkoi karttumaan Timon mittava seura- ja valmentajakokoelma. Rovaniemen Lapista kaikki alkoi jota seurasi kaudella 2004 Helsingin Jyry, seuraavaksi kaudeksi osoite vaihtui Teivo Stayersiin, siitä eteenpäin Timo edusti seuraavia seuroja; 2007-2008 Eurajoen Veikot, 2009-2011 Lapin Lukko, 2012 Oulun Pyrintö, kaudeksi 2013 takaisin Lapin Lukkoon ja lopulta varapuheenjohtajan ominaisuudessa Pohjan Koittoon 2014. Tampereelle muutettuaan Timo palasi Myöhäsen valmennukseen vuodeksi, 2005 kaudelle valmentaja vaihtui Harri Raivioon ja kausi 2006 valmentauduttiin jälleen omin opein kuten vuosi 2003:kin. Urheilullisesti etelän vuodet olivat Timolle kohtalaisen hyviä mutta eivät kuitenkaan tavoitteiden mukaisia. Kaudella 2005 syntyi 800m ennätys 1.57,37 jonka jälkeen orientaatio siirtyi lyhyemmille matkoille. 2006 Timo juoksi 200m ennätyksensä 22,58, sekään ei tyydyttänyt vaan maltti ja kausi loppuivat seuraavaan päivään kun 50 sekuntia ei ollut vielä alittunut puoleen kesään mennessä.

Etelän vuosiin mahtui varsin vilkasta seuraelämää urheilun lisäksi. Usein nuoret atleetit kävivät koittamassa onneaan Tampereen yössä. Kapakkiin saatettiin lähteä vaikka suoraan lenkiltä jos sellainen idea syttyi. Suosikki lenkkimaasto oli Pyynikillä, missä saattoi lenkin ohessa sujuvasti tiirailla Pyrinnön naisjuoksijoita. Hyvät ystävät olivat tarpeen Tampereen yössä. Jos Timon omat jalat eivät kantaneet, tarpeen tullen hänet vietiin vaikka olalla kantaen kadulta kotiin nukkumaan. Näistä pelastustoimista vastasi nykyinen teräsmies Pasi Huhtala. Toisinaan valmennuspalavereiden ajatuksen juoksua vauhditettiin panemalla teräväpullo pöytään. Kerran palaveri päättyi nyrkkitappeluun, josta herättin silmät mustana. Se oli osa kiihkeää valmennussuhdetta, eikä asiasta tehty numeroa. Suhde-elämä naisten kanssa saattoi myös koetella. Joskus kun naiset olivat liian tiukasti kintereillä, jouduttiin niitä pakenemaan jopa kerrostalon ikkunan kautta omaan rauhaan. Kaiken kaikkiaan Tampereen vuodet jäivät Timon mieleen hyvinä vuosina. Timo palaa aina mieluusti Tampereelle muistelemaan vanhoja aikoja. Erityisesti Timo on jäänyt kaipaamaan Tamperelaista liikennekulttuuria kyllästyttyään Lappilaisiin köröttelijöihin.

Osa 3 tulossa...

Muistelmien ensimmäinen osa 23.7.2014

Kirjoittaja: Eemeli Kaartinen

AAG - Taattu ajanottofarssi

Ei tullu lasta eikä paskaa. Kerron sen nyt täällä ettei tarvi jokaselle erikseen selostaa saatana. Syy ei ollu kuitenkaan täytekakussa eikä miehessä muutenkaan. Oli niin ainutlaatusen hyvät kisat ettei tarvinu juosta lopulta ollenkaan. Kisat oli sujunu yllättävän hyvin ruotsalaisten kilpailuksi miesten 60 metrin alkueriin saakka. Homma oli aikataulussa ja näytti että päästään juoksemaan ongelmitta. Mutta paskat, M17-sarjan finaalin jälkeen ajanotto lasahti juuri ennen miesten alkueriä. Ensimmäinen miesten erä saatiin ammuttua 10 minuuttua myöhässä ja luulin että kohtahan tässä päästään loputki liikkeelle, mutta sen jälkeen se ajaotto oliki sitten lopullisesti entinen. Maltti alko menemään ja päätin lähteä helevettiin siinä vaiheessa kun juoksu oli jo 40 minuuttia myöhässä. Toivon kipinääkään ei siinä vaiheessa ollu ilmassa että homma saattais alkaa toimimaan. Ei siitä tule hevonpaskaa enää kun on saanu väsyttää ittensä tuntikausien veryttelyyn, eikä ole mitään takeita juoksemaan pääsemisestä. Kappaleiksihan siinä olis luultavasti menny jos ois jääny vielä päkittämään kilpaa tuntikausien jälkeen.

Se mikä on kaikista merkillisintä, on että miten tämä ajanottofarssi saadaan toistumaan vuosittain samoissa kisoissa. Yleensä ajanotto saadaan sekasin vasta siinä vaiheessa kun siirrytään kiertäville matkoilla ja kameraa joudutaan siirtämään, niinpä olin laskenut tänään sen varaan että 60m kisa saataisiin juostua yskimättä. Toisinaan ajat saadaan otettua koko kilpailun osalta mutta kautta linjan 11 sadasosaa pieleen. Tänä vuonna sitten koko järjestelmä lasahti yllättäen yli tunniksi jo kesken kuuskymppisten. Aspen Athletic Games on ennen ollu yks mun suosikki kisoista ja on saanu pienet uunoilut anteeksi tähän asti, mutta nyt taisin tupista kovempaa kuin itekseni ja useamman kirosanan saattelemana, etten tule enää ikinä näihin kisoihin. Miten vuosittaisista ongelmista ei osata ottaa opiksi sitten lainkaan? Ajanottojärjestelmää ei osata joko kunnolla käyttää tai sitten se on paska. Mahtava tulla kisoihin, kun joka vuosi voi luottaa siihen että homma menee päin persettä ennemmin tai myöhemmin. Tänä vuonna meni sitten ennemmin. Kuulemma kuudenkympin juoksut oli päässy jatkumaan yli tunnin myöhässä. Yleensä tuon verran ollaan myöhässä vasta illan päättävissä viestijuoksuissa. Ens viikonloppuna on varmaan paremmat kisat myllyssä.

- Suivaannuksissaan Meiki