tiistai 23. joulukuuta 2014

Paineita mutta sisältä vai ulkoa?

Viime aikoina on ollut ulkonäköpaineita liikkeellä ja aihetta on kommentoitu paljon. Lex Hollo jo totesi että ulkonäköpaineet kuuluvat urheiluun. Minä laajennan vielä näkökulmaa ja väitän että ulkonäköpaineet kuuluvat elämään.

Paneudutaan kuitenkin ensin siihen urheiluun. Jos ulkonäköpaineet kuuluvat urheiluun niin kuka niitä ulkonäköpaineita sitten asettaa? Vastaan; laji asettaa. Niitä ei aseta kieroutunut yhteiskunta, seksistinen media, perseitä kyttäävät miehet tai kilpasiskojen arvioivat katseet. Jokaiselle kilpaurheilijalle pitäisi olla hyvin selvää mikä on oman lajinsa vaatima optimikroppa. Jos ulkonäköpaineiden aiheuttajia aletaan kokemaan muualta kuin oman lajinsa vaatimuksista, on orientoitumisessa jokin mennyt pieleen.

Kun puhutaan pikajuoksusta niin turha niitä ylimääräisiä kiloja on juoksuttaa sitä rundia ympäri, siitä faktasta ei päästä mihinkään. Oman kehonkoostumuksensa kriittinen arviointi suorituksen optimoimisen kannalta on vaikeasti kohdattava asia. Mieluummin haetaan syytä tavoitteesta jäämiselle jostain muualta, keksitään vaikka mykoplasma. Jos ei hommat onnista, on hyvin halpa ja nopea tutkimus asettua peilin eteen, ottaa mahasta kunnolla kiinni ja katsoa mitä tarttuu käteen. Tai sitten kaivat valokuvan siltä ennätyskesältä ja vertailet itseäsi siihen. Tietysti jos tämän tilanteen eteen joutuu kesken kilpailukauden on pahasti myöhäistä. Jos taas tässä tilanteessa ollaan keskellä peruskuntokautta niin ei hätää, vielä on hyvin aikaa laihduttaa. Syöminenhän on mahtavaa, sitäkin täytyy harrastaa urakalla jossain vaiheessa vuotta että psyyke pysyy kasassa kilpailukausien läpi kuljottaessa. Ja jos tulosta tulee, ei dieetillä pysyminen tee edes tiukkaa.

Mutta kuinka kilpaurheilusta saa muodostettua itselleen sellaisen taakan että vuosittain on musertua sen aiheuttamien paineiden alle? Oltiin kuinka huipulla tahansa, pohjimmiltaan urheilun tulisi tuottaa iloa. Harvassa ovat ne urheilijat jotka musertuvat ulkoapäin asetettujen paineiden alle. Harva joutuu kantamaan kokonaisten kansakuntien odotuksia harteillaan. Ymmärrän kyllä että Kiinassa ja Pohjois-Koreassa järjestelmä saattaa asettaa sellaisia paineita, joita voi olla vaikea käsitellä. Suomi kuitenkin on melko ystävällinen maa tässä suhteessa. Uskoisin että suurimmalla osalla urheilijoista enemmän ahdistusta aiheuttavat itse asetetut paineet. Tavoitteita pitää olla, koviakin. Saattaa kuitenkin olla henkisesti helpompaa pitää ne omana ja lähipiirin tietona. Kun lähes jokaisesta harjoitusviikosta tehdään julkisesti tiliä ja asiat eivät kuljekkaan suoraviivaisen nousujohteisesti kohti asetettua tavoitetta, niin voisin kuvitella että ehkä siitä pientä extra painetta saattaa kertyä. Tämä on niitä nykyajan ilmiöitä joiden kanssa tämän päivän urheilijoiden on pärjättävä.

Laitan kuvan itsestäni lihavana.

On niitä ulkonäköpaineta miehilläkin. Ylimenokauden jälkeen pilkataan kaljamahaa, peruskuntokaudella saa mukavasti vähän lihasta mutta kesään mennessä on muuttunut jälleen kestävyysjuoksijan näköiseksi ja taas pilkataan. Missään vaiheessa ei ole oikeen hyvä. Kesällä olin täysin kappaleina, yhteen väliin en pystyny tekemään edes penkkiä. Donitsia ja refresmenttiä piti nauttia urheilun korvikkeena. Myöhemmin pystyin kuntoilemaan mutta en reenaamaan kunnolla, Voin kertoa että kuntoilu on perseestä. Kuntoilu on vain väistämättömän suorituskyvyn heikkenemisen hidastamista. Manaatiksihan sitä muuttu sillä yhtälöllä. Nyt ymmärrän kyllä paremmin Jani Sievistä ja Timo Jutilaa. Aikansa oli mahtava syödä mitä huvitti mutta sitten alkoo vituttaa läskinä oleminen. Kehtasin kuitenkin edelleen käydä uimahallissa. En silti epäillyt missään vaiheessa ettenkö pystyisi taas muuntautumaan urheilullisen näköiseksi kun sille tarve tulee.

Vuosien varrella on tullut kehitettyä useita ulkonäköön ja elämään liittyviä teoriota. Niitä en tässä yhteydessä lähde enempää avaamaan mutta heitän teidän pureksittavaksenne ajatuksen että ulkonäköpaineet edistävät kansanterveyttä.

- Meiki

PS: Jukka Pojan "pitää olla pikkasen pläski" on hirveetä skeidaa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen pitäis kieltää se. Että hyvää joulua vaan teille konvehtirasioidenne kanssa.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Ehdollepanopainajaiset

Vaaliuupumusta alko pukkaamaan viime aikojen kaikkien vaalien ja valintojen jälkeen. Yhden asian on voinu panna merkille tän vaalirumban seurauksena; kovinkaan usein ei sillä näytä olevan merkitystä mitä kukin ehdokas on saanut aikaan ja mitä olisi annettavaa jatkossa. Tärkeintä vaikuttaa olevan se että saadaan pelattua tietyt henkilöt pihalle ja vaiennettua kriittiset äänet. Kampanjointi kuuluu vaaleihin mutta tälle vuodelle tunnusomaista oli että sitä käytiin ennemmin henkilöitä vastaan kuin ehdokkaiden puolesta. En osaa muutenkaan selittää hallituksesta putoamista sellaisen henkilön osalta joka tuli kaksi vuotta sitten valituksi äänivyöryllä ja nyt äänisaalis tippui lähes neljäsosaan. Samaan aikaan silti kaikki vastustajatkin kuvailevat henkilöä sanoilla aikaansaava, toiminnanmies jne. Tilanteen logiikka jäi minulle hämärän peittoon.  

Ihan sama puhutaanko piiri vai liitto tasosta, samat jutut pätee. Piirinhallituksen muodostamisessa yhtenä keskeisimpänä tavoitteena pidän mahdollisimman laajaa edustusta piirin jäsenseuroista, ja varsinkin niistä aktiivisimmista seuroista. Tämänkin ajatuksen kanssa jäin lopulta vähemmistöön. Yhtä aikaa puhutaan kuinka pitäisi tehdä yhteistyötä seurojen välillä, jopa painostetaan siihen. Piirinhallituksen pitäisi olla ehkä se keskeisin seurojen yhteistyöelin. Kuitenkin syyskokouksen tullen äänivallaltaan suurempien seurojen keskeisimpänä tavoitteena oli pitää meidän seura ulkona piirinhallituksesta. No vuoden päähän ne äänimäärät sitten vähän jo ehtii tasoittua.

Paljon on puhuttu eripurasta kuinka se on ainoa todellinen uhkamme. Eripuraa ei ole asiakysymyksistä eri mieltä oleminen mutta omiaan luomaan eripuraa on pyrkimys eristää päätöksenteosta. 

Näin gaalaristeilyn jälkeen olis voinu kuvitella että olis paljonki vitsejä kerrottavaksi mutta aika seesteiseksi seurusteluksi seki reissu meni. Nämä saatanan vaalit ehdollepanotoimikuntineen pyörii vaan jo unissa asti. Näin taannoin painajaisen jossa ehdollepanotoimikunta oli nimittäny koko liiton organisaation uusiksi johtoryhmää ja valiokuntia myöten. Nyt on kyllä pitkä kokousloma tarpeen. Perjantai iltaa vietän istumalla neljän seinän sisällä David Coulthardin näkösenä viisauden hampaan poiston jäljiltä. Jos ei huomiseen mennessä turvotus laske niin jää uuden lähi-itä-Onnelan avajaiset välistä. 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Seurahullut seminaarissa

Eilen se valittiin, Suomen urheiluliiton puheenjohtaja seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Vaalin voittajaksi selviytyi Vesa Harmaakorpi. Minä veikkasin väärää hevosta. Kyllähän siinä meni väistämättä naama väärinpäin minulla ja monella muulla, mutta ei tässä kuitenkaan auta painua maan alle. Yön yli on nyt nukuttu ja junailemista on jatkettava. Vielä on valintoja edessä. Karin kampanjassaan esille nostamat seikat antavat paljon ajattelemisen aihetta. Niitä ei voi sivuuttaa sillä Karin teesit keräsivät taakseen lopulta kuitenkin merkittävän määrän tukijoita. Kiitän Karia siitä että hän asettui ehdolle ja teki puheenjohtajan valinnasta aidon vaalin. Samalla toivon että hän jatkaisi edelleen yleisurheilun parissa. Liitossa on yhä luottamustehtäviä joissa hänen ammattitaitoaan tarvittaisiin kipeästi.

Osallistujamäärältään seurakokous ylitti monen odotukset. Paikalla oli edustettuna 81 seuraa ja piiriä. Tai sanotaan näin että valtakirjoja oli paikalla sen verran, ei varsinaisia seurojen edustajia. Joidenkin mielestä valtakirjoja käyteltiin sellaisella tasolla mikä ei ollut sopivaa. Kuitenkaan äänestyksen lopputuloksen suhteen ei jäänyt mitään jossiteltavaa. Seurakokous on tilaisuus jossa voi oikeasti vaikuttaa, myös muuhunkin kuin puheenjohtajan valintaan. Jotta seurakokous olisi aito vaikuttamisen paikka, tulisi kokoukselle varata reilummin aikaa. Nyt kokoukselle varattu kolmetuntinen oli auttamattomasti liian lyhyt. Muiden asioiden osalta ei keskusteluja ehditty juuri käymään kuin puheenjohtajavaaliin liittyen.

Mukanani kokouksessa oli seuratoimijoita jotka olivat ensimmäistä kertaa seuraamassa liiton tilaisuuksia. Vastikään omalta urheilu-uraltaan seuratoimijaksi siirtynyt totesi asioiden olevan mielenkiintoisia, eikä lainkaan vaikea tajuisia. Asiat herättivät sen verran mielenkiintoa että he pyysivät kokouksessa esitettyjä materiaaleja jaettavaksi liiton sivuilla jotta niihin voisi paneutua myöhemminkin. Tämä oli ehdottomasti positiivinen viesti. Usein puhutaan että liitto on etäinen ja vieraantunut kentästä. Toivoisin että toimijat kentältä eivät myöskään oma-aloitteisesti vieraannuttaisi itseään liitosta.

Törmänen oli mielissään päästessään pistäytymään vanhassa kotikaupungissaan. Se nautti Tamperelaisesta liikennekulttuurista ja yöelämästäkin neljään asti. Käytiin Ale-pubissa, vähän niinku paikallinen Roippari tai vielä pahempi. Halusin vierailla koska olin kuullut puhuttavan paikasta. Saavuin kapakkaan foliotakki päällä. Ilmassa leijui välitön käsirysyn uhka. Pari junttia kyttäs pahalla silmällä ja aina ohi mennen muka vahingossa tönäsivät. Yksien jälkeen vaihdettiin paikkaa vähän sivistyneenpään.

Paluu matkalla uunoiltiin Ahtiaisen kanssa Jyväskylän matkakeskuksessa ja etittiin vessaa. Viimisellä eurolla pyrittiin miesten vessaan. Euro meni mutta ovi pysy kiinni. Sitten Marko kaivo viimisen kolikkonsa ja sijoitti sen invavessaan. Ovi aukes ja tungettiin yhtä aikaa sisälle. Sieltä ulos tullessa mietin että ihmiset varmaan luuli Markoa vammaseksi ja minua sen avustajaksi tai vaihtoehtosesti pitivät meitä vaan perversseinä.

- Meiki

Ps: Seurahulluilla viittaan ainoastaan omaan autokuntaani, tekstille oli kehitettävä jokin vetävä otsikko.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Puheenjohtaja puntari

Järjestö puolen kilpailukausi yleisurheilussa alkaa käydä kuumimmillaan. Suomen urheiluliiton puheenjohtaja valitaan 8.11 Tampereella urheiluliiton seurojen kokouksessa. Muut hallituksen jäsenet valitaan 22.11 Helsingissä liittovaltuuston kokouksessa. Puheenjohtajavaaliin ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet liiton entinen toimitusjohtaja Kari Saarinen sekä istuva puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi. Hallitukseen pyrkivien osalta ehdokasasettelu päättyi 13.10, mutta ehdokaslistojen osalta ehdollepanotoimikunta pitää meitä edelleen pimennossa.

MTV:n blogisti Lex Hollo haastatteli puheenjohtajaehdokkaita tänään julkaistussa tekstissään. Avaan ajatuksiani ehdokkaiden kannanotoista siinä valossa missä ne minulle näyttäytyvät, neljä vuotta urheiluliiton luottamustehtävissä toimineena.

Saarinen: ”Liittoa ei nyt johdeta riittävän jämäkästi ja määrätietoisesti. Yhteistyö liike-elämän ja muiden yhteistyökumppanien välillä ontuu. Resursseja on menetetty, esim. huippu-urheiluraha on pudonnut kolmessa vuodessa kolmanneksen.”

Harmaakorpi: ”Olen johtamisen teorian ja käytännön ammattilainen. Yhteistyö on sujunut aikaisemmasta poiketen hyvässä yhteistyössä luottamusjohdon ja operatiivisen johdon kesken. EM-kisojen tappiot, aiempien vuosien budjettien rakenteellinen vaje ja yleinen taloudellinen tilanne huomioiden olemme selvinneet resurssien turvaamisessa hyvin. Parantaa voi aina ja uusia avauksia liike-elämän suuntaan tehdään hyvässä hengessä koko ajan.”

Kommentti: On totta että Em-kisojen taloudellisten tappioiden jälkeen ilmapiiri oli kireä. Tunnelma kuitenkin rauhoittui tappiolukujen selkiydyttyä ja talouden tasapainottamisohjelman valmistuttua. Hetken aikaa olimme uskossa että kyllä tästä selvitään. Nyt olemme kuitenkin joutuneet toteamaan että talouden tasapainottamisohjelma ei tule toteutumaan suunnitellussa muodossaan. Oma pääoma ei käänny plussalle tavoitellusti vuonna 2016, vaan näitä tavoitteita on jouduttu lykkäämään vuosilla eteenpäin. Resurssien menettäminen on tosiasia. Kun tulin liittovaltuustoedustajaksi, Urheiluliiton koko konsernin budjetti pyöri huippuvuosina 10 miljoonan kieppeillä kun nyt on pudottu 7 miljoonan lukemiin. Jos näitä asioita käsitellään kriittisesti ei kysymys ole huonosta hengestä.

Kokous jossa Harmaakorpi valittiin puheenjohtajaksi oli kieltämättä melkoinen näytelmä ulosmarsseineen. Ne ehkä hölmöt ja suututtaneet päätökset kumottiinkin heti seuraavassa liittovaltuuston kokouksessa. Ennen Harmaakorven aikaa oli henkilökemia ongelmia. Sittemmin tilanne on rahoittunut tiettyjen henkilöiden poistuttua areenalta, tuskin niinkään uuden puheenjohtajan ansiosta.

Saarinen: ”SUL on menettänyt asemiaan yhtenä urheilun johtavista liitoista ja edunvalvonta on riittämätöntä. Resurssien väheneminen näkyy pian kentälläkin.”

Harmaakorpi: ”SUL ei ole menettänyt viimeisen parin vuoden aikana asemiaan. Päinvastoin. Aktiivinen roolimme esimerkiksi Valo ry:ssä on saanut arvostusta. Myös kaikki tutkimukset osoittavat yleisurheilun kiinnostuksen ja arvostuksen säilyneen aivan kärjessä. Olemme siirtämässä kentälle jatkuvasti uusia resursseja.”

Kommentti: Yleisurheilun kiinnostavuus esimerkiksi televisiokatsojalukuina suomessa on poikkeuksellista koko maailmassa. Valitettavasti tätä kiinnostavuutta ei ole saatu muutettua rahaksi viime aikoina kovin menestyksekkäästi. Televisiota katsotaan mutta tapahtumiin maksavia katsojia ei saada paikanpäälle riittävästi, kuten kävi Ruotsi-ottelulle tänä syksynä. Urheiluliiton vaikutusvallassa urheilujärjestönä tuskin on merkittäviä muutoksia tapahtunut, mutta vaikutusvaltaa ei ainakaan paranna järjestön heikkenevä taloustilanne. Kentälle jatkuvasti siirrettävistä uusista resursseista en juuri millään keksi esimerkkejä. Päin vastoin, kentältä on näinä vuosina lähinnä otettu yhä enemmän resursseja. Esimerkiksi liiton jäsenmaksut seuroille ja lisenssien hinnat ovat vuosittain hilautuneet ylöspäin, kuten tänäkin syksyny kävi ainakin lisenssimaksuille. Piirien toimintamäärärahakin lakkautettiin pari vuotta sitten, tämä tosin ennen Harmaakorven kautta. Uusia seurakoulutusohjelmia on tulossa mutta näiden rahoitus otetaan lähinnä korotetuista lisenssi- ja jäsenmaksuista, maksajina toimivat kaikki seurat mutta hyötyjiä ovat vain muutamat.

Saarinen: ”Osaamista ei ole tarpeeksi. Ja sen sijaan, että sitä haettaisiin erilaisella yhteistyöllä, käännytään enemmän sisäänpäin.”

Harmaakorpi: ”Osaamista kasvatamme jatkuvasti erityisesti yhteistyön kautta. Olen jo siviilitaustani kautta verkostoitumisen ja avoimuuden lähettiläs. Yksin ja sisäänpäin kääntyneenä ei menesty. Avointa innovointia tarvitaan ja siihen suuntaan olen liittoa vienyt.”

Kommentti: Kovin suuria innovaatioita en ole havainnut urheiluliiton toiminnassa syntyneen. Lähinnä hallituksen ja operatiivisen johdon toiminta on näyttäytynyt kyvyttömyytenä tehdä riittäviä rakenteellisia ratkaisuja helpottamaan liiton alati heikkenevää taloustilannetta. Tulorahoituksella kestävyysvajetta tuskin onnistutaan ratkaisemaan, säästöjä on synnyttävä rakenteista. Harmaakorpeen asetettiin paljon toiveita muutoksen tuojana nimenomaan siviilityönsä takia, en näe kuitenkaan näiden toiveiden toteutuneen.

Saarinen: ” Täytyy uskaltaa rekrytoida parempia ja fiksumpia tyyppejä lähelleen ja verkottua voimakkaasti. Esimerkkeinä myynti-, markkinointi- ja viestintäosaaminen.”

Harmaakorpi: ”Kuten jo olen todennut, EM-kisojen tappiot ja yleinen taloudellinen tilanne huomioiden olemme selviytyneet varsin kohtuullisesti. Parantamisen varaa toki on ja liitossa on jo tehty linjauksia myynti-, markkinointi- ja viestintäosaamisen lisäämiseksi, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden koveneviin haasteisiin.

Kommentti: Tuskin rekrytoidussa henkilökunnassa niinkään on vikaa, ehkä ennemminkin johtamisessa ja työnkuviakin voisi kenties joidenkin osalta selkiyttää. Myyntitavoitteista on useilla sektoreilla jääty mutta näkisin syyn olevan ennemminkin ylioptimistisen tavoitesasettelun kuin epäonnistuneen myynnin. Viestinnän osalta käytiin varsinkin vuosi sitten hyvin tiukkaa keskustelua. Välillä oltiin niinkin perustavaalaatua olevien ongelmien äärellä kuin että uutista ei tahtonut tulla ulos ja luottamushenkilöt eivät saaneet materiaalejaan kohtuullisessa ajassa. Kritiikin myötä tilanne oikeni. Yhteiskunta- ja yhteistyökumppani suhteiden hoitajana pidän Saarista hyvin taitavana. Urheiluliiton puheenjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on edustaminen. Liiton keulakuvan täytyy olla henkilö joka sujuvasti seurustelee kaikkien lajin nykyisten tai mahdollisten tulevien rahoittajien kanssa.

Mikä on se perusresepti, jolla suomalainen yu saadaan parempaan kuosiin kautta linjan junioreista aikuishuippuihin asti?
Saarinen: "Rehellinen analyysi nykymenosta. Mitkä ovat vahvuudet, niiden avulla ilme ja tuotteet uusiksi. Yleisurheilun arvoista lähtevä toiminta: monipuolisuus, kansainvälisyys, suomalaisuus, kasvatuksellisuus. Tässä riittää pohdittavaa yu-väen kanssa."
Harmaakorpi: "Olemme lähentäneet liiton ja seurojen valmennustoimintaa ja tällä tiellä on syytä jatkaa. Jos seurat eivät kukoista, niin ei kukoista yleisurheilukaan. Tässä työssä on oltava tiiviissä yhteistyössä Valon ja Olympiakomitean kanssa esimerkiksi alueellisia palvelukeskuksia rakentamalla. Nuorten lahjakkuuksien kokonaisedellytyksiin panostaminen on uuden yhteisen valmennusjärjestelmän ydinasia."

Kommentti: Valo ja olympiakomitea yhteistyön varaan en seuratoimijan näkökulmasta paljoa laskisi. Olympiakomitean toiminta koskettaa ainoastaan huippu-urheilua ja alueellisten palvelukeskuksien luominen on vielä hyvin abstraktilla tasolla. Valo tai entinen SLU eivät ole toiminnallaan tuoneet ainakaan lajin käytännön seuratyöhön mitään lisäarvoa. En tiedä osaako kukaan vielä kertoa koska näiden niin sanottujen palvekeskuksien pitäisi olla toiminnassa ja tuottaa tasalaatuisia palveluita maan kaikilla alueilla.

On turha puhua, että raha ei ratkaise, koska aika paljon sillä on merkitystä. Mistä rahaa tehdään lisää tulevaisuudessa?
Saarinen: "Aktiivisuudella, luovuudella ja käyttämällä myynnin, markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia. En väitä, että on helppoa tietä, mutta koska yu-väki on kuullut, miltä toiminta näyttää ulkoapäin? Nykyaikaiselta, nuorekkaalta, luovalta? Tuskin. Seuratoiminnassa hyviä esimerkkejä liikevaihdon nopeasta kasvusta ovat esimerkiksi Kuopion Reipas ja JKU."
Harmaakorpi: "Rahalla on paljon merkitystä. Meillä on jo paljon uusia asioita menossa: erityisiä näkymiä on työhyvinvointirintamalla ja fanikulttuurin luomisessa. Liiton ja seurojen tulee toimia entistä enemmän yhteistyössä varainhankinnassa. Tätä silmällä pitäen käynnistämme parhaillaan seuramanagerihanketta. Yksi asia on varmaa: vanhoilla lääkkeillä ei varojen hankinnassa pitkälle pötkitä."

Kommentti: Fanikulttuurin luomisesta on pidetty jo jonkin aikaa puhetta. Se miten se tehdään on toinen asia, lähinnä keskustelun tasolla olemme edelleen siinä asiassa. Seuramanageri hanketta on käynnistelty jo pari vuotta ja tähän mennessä se koskettaa 3-4 seuraa. Ehkä seuramanageri projektiinkin tulisi enemmän ryhtiä jos se annettaisiin todellisten asiantuntijoiden käsiin. Tarkoitan tällä että ideoita jaettaisiin seuroilta seuroille, kouluttajina olisivat ne jotka ovat yleisurheiluseuratasolla tehneet oikeasti tulosta varainhankinnan saralla.

Tärkeimmät teesisi, jos sinut valitaan jatkamaan puheenjohtajana?
Saarinen: "Rehellinen analyysi yleisurheilusta ja vaatimustason nosto kaikille toimijoille, mukaan lukien puheenjohtaja. Liiton talous, varainhankinta ja edunvalvonta on saatava kuntoon. Yksi iso alue on seuratoiminnan ohjaus ja rohkaisu erilaisiin toimintamalleihin ja rooleihin kasvukeskuksissa ja maaseudulla."
Harmaakorpi: "Yleisurheilussa tulee jatkaa voimakkaan muutoksen tiellä, jolle on nyt tehty selvä viitoitus. Yhteistyöllä ja positiivisella energialla yleisurheilu on taas parin vuoden päästä paljon korkeammalla kuin nyt. Eripura on ainoa todellinen vihollisemme."

Kommentti: Voimakas muutos? Lähinnä muutoksen tekemisen vaikeus on näkynyt vaikka taloudelliset realiteetit painavat päälle. On merkillistä jos kriittinen keskustelu ja eriävät mielipiteet nähdään eripurana. Liiton ylimpään päätöksen tekoon tarvitaan rohkeasti kantaa ottavia henkilöitä, positiivisessa mielessä höyrypäitä, näin saattaa kohta kolme vuotta puhuttu muutoskin vauhdittua. Hiljaisen konsensushallituksen luominen ei auta, joka siunaa kaikki esitykset puolivillaisten powerpointesitysten päätteeksi. Todellisuutta positiivisempien kuvien maalailu ei kanna pitkälle, vaan todellisuus on kohdattava nyt Kari Saarisen johdolla.

Eemeli Kaartinen 20.10.2014 Rovaniemi

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Meiki Mertaranta

No en lähellekkään mutta selostajan hommiin tänään kuitenki jouduin. Lentopalloliitto järjesti joukkueille yllätyksen ilmoittamalla reilu viikko ennen ottelupäivää että pitäis pelata Suomen cupia. Siinä kiireessä kukaan ei oikeen muistanu sopia selvästi selostajan kanssa otteluun saapumisesta. Se homma sitten lankes meikille, joka normaalisti toimii vaan ottelun DJ:nä. No ei siinä, jonku sitä hommaa pitää hoitaa ja osaan mää lausua nimiä. Ei paikalla ilmeisesti ollu muitakaan jotka olis ollu yhtään enemmän selostajia kuin minä. Ei siinä ehtiny skeidaakaan housuun sen kummemmin alkaa tekemään.

Kun kahta hommaa yrittää tehdä yhtä aikaa niin molemmat kärsii. Ei kertakaikkiaan riitä kädet, aika ja aivokapasiteetti selostamiseen ja soittamiseen yhtä aikaa. Yks käsi mikserillä, toinen hiirellä ja kolmannessa pitäs olla mikki, sekä samalla pitää seurata peliä ja valita seuraavaa biisiä. Vähän menestyksekkäämmin tämä yhistelmä sujuis headsetti päässä, mutta senkin kun laitto päälle niin se sotki kaikkien muiden laitteiden taajuudet. Muutenki keljuttaa se retromikseri, sitä saa hyvin taiten rämpätä että äänenlaatu pysyy kohallaan ja välillä se tekee koskemattaki omia temppujaan. Aina pallon ollessa ilmassa noiduin sitä kampetta. Yks asia mihin erityisesti piti kiinnittää huomiota oli etten noidu suoraan eetteriin. Yleensä omien hommien lomassa kirvaan myös peliä mutta nyt siitä piti keksiä jotaki sopivampaa sanottavaa.  

Tää on tätä.

Aivan kelvollisestihan se lopulta meni. Nyt on sitten ensimmäinen kerta tapahtuman kuuluttajanakin takana, eikä siitä mitään traumoja jääny. Ihan kiva juttu jos vois keskittyä siihen yksistään. Viiminenki puuttuva osa-alue tapahtumanjärjestäjä on nyt otettu haltuun. Tästä lähtien voin tehä ihan kaiken ite, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. Yks juttu mikä näissä lentopallo hommissa on tuntunu mukavalta on ollu se, että meikillä on vain yks oma osa-alue huolehdittavana. Nyt piti olla monena mutta sitä urheilutapahtumat yleensä vaatii. Mitäpä sitä ei tekis suosikki joukkueensa eteen. Ens kerralla sitten remmissä on kaikki miehet omilla paikoillaan ja hyvä niin.

On tämä lentopalloliiton toiminta kuulkaa merkillistä. Suomen cupin finaalipäivätki on lyöty lukkoon mutta kaikista lähimpänä oleva kierros ilmotetaan viimisenä, vähän päälle viikkoa ennen. Me yleisurheilussa pyöritellään ens kesän kalenteria kuntoon juuri nyt. Miten se ei lentopalloliitossa onnista? Onkai siellä asiat sekasin muutenki, mitä on kerrottu. 

Lumi on maassa ja lentopallokausi käynnissä, tää tuntuu kotoisalta. Soitellaan! - Meiki

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusissa Sfääreissä

Se on merkkitapahtuma kun kaupunkiin avataan uusi discoteekki, bar & lounge Sfäär. Siksi katsoin tottakai tarpeelliseksi käydä paikanpäällä näyttäytymässä. Otin uutuuden vastaan tyytyväisenä. Asioiminen oli miellyttävää kun ravintolan suosituin asuste ei ollut lippahattu ja huppari ja joka toinen kappale Kheekkiä tai Martin Garriksia. Kapakki oli avattu entisen legendan tiloihin. Merkittävin ero Legendaan oli että alakerrassa asiakkaat eivät joutuneet enää kärsimään kammottavista Kaija Koo karaoke vedätyksistä. Jo yksistään tällä muutoksella saadaan aikaan hyvinkin viihtyisä loungemainen tunnelma. Tämän lisäksi sisustus oli muuttunut vaalea sävyiseksi hieman minimalistis tyyliseksi. Erikoisuutena katosta roikkui keinuja joissa joku varmaan tulee kokeilleeksi kuinka kovat vauhdit voi ottaa ennen kuin lentää pihalle. Alhaalla musisoi myös ihan oikea saksofonisti. Yläkerrassa oli varsinainen discoteekki osasto. Avajaisviikonlopun kunniaksi paikalla oli Axl Smith joka soitti hyviä biisejä ja samalla pilasi ne päälle huutelemalla.

Olihan tätä jo kaivatukkin. Moni ehti roikkua Dooriksessa kyllästymiseen asti kun hirveästi muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Kauppayhtiöllä notkutaan marijuana pöllyissään pipo silmillä ja flanelipaita päällä ja kuunnellaan bändejä joiden nimiä kukaan ei tiedä. Edesmenneessä Tivolissa skeittilautamiehet nyökkäilivät nastana Stepan tahdissa. Minä viihdyin siellä kasari syntsapopin takia. Olivers Cornerissa saattaa toisinaan käydä viettämässä iltaa kuin aikuiset ihmiset, seurustellaan hillitysti ja meno on hurjimmillaan siinä vaiheessa kun käydään tanssilattialla notkumassa vanhan ysärihitin tahdissa. Roipparissa näin kerran niin järkyttävän karaoke vedätyksen että ihmettelin kun esiintyjää ei kannettu samantien ulos. Toisen vierailun jälkeen ei ole enää mieli tehnyt Roipparissa näyttäytyä kun viereen istahti noita-akan näköinen nainen irvistelemään mustine hampaineen. Samalla reissulla laskeskelin nähneeni noin neljä normaalia ihmistä. Pohjan Hovissa en ole koskaan uskaltanut käydäkkään. Siellä kuulemma eronneet keski-ikäiset naiset ottavat nuoremmat miehet hyvin lämpimästi vastaan. Ennen oli myös Onnela. Sen loiston aikoina ei tarvinu edes miettiä muuta, kaikki nastat oli aina Onnelassa Arttu Harjua myöten. Sittemmin joka saatanan illan lipun hinnat hinattiin kymppiin ja jengi alko kaipaamaan takas Doorikseen. Sen jälkeen Onnelan sai täyteen enää kaks kertaa vuodessa isoimpina juhlapäivinä. Niin siis onhan tätä valikoimaa täällä, miks sinne Doorikseen sitten aina pitää väkisin vääntyä? No siks ku kaikki muutki

Joskus voi hipoissa käydä näin. Keilaradalta tää oikeesti on.

Ymmärrän tietysti että toiset on sinne Doorikseen jo niin hyvin kotiutunu että sieltä on hirveen vaikea poiketa muualle. Lähes viikoittain on sama kulma korokkeesta vallotettu tyrkkyremmillä niin että siinä ei oo enää naisillekkaan tilaa. Toisaalta on myös lähes mahdotonta miellyttää ihmisiä. Yhtä aikaa muristaan kun kapakissa on aina samat Dooris-muijat, Lakkapää ja Animals mixattuna seittemänä eri versiona, mutta kun toisaalla on jotain uutta ja katotaan sen verran ettei verkkahousut jalassa pääse ineen niin se on sitten pintaliitoa. Toivotaan että uutuudella on varaa pitää kiinni erikoisuuksistaan jatkossakin. Mutta aika monesti kapakoitsijoille iskee realiteetit vastaan ennen pitkää. Tavoitellaan ensin oikeita ihmisiä mutta kohta saa huomata että nuoriso se on joka siellä viikoittain viihtyy ja oveen vaihtuu K-18. Kemissäkin sillon aikanaan Ilona oli aluksi niin nasta paikka. Oli ihania palkattuja tanssijoita korokkeilla ja kaikin puolin nastaa. Sitäki hienoutta kesti vaan sen yhen talven. 

- Eemeli 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Banketkampen

Nyt on taas semmoset jutun aiheet että saa herkimmät pyöritellä onko oikein että hän kirjoittaa näin vaikka toimii urheilun luottamustehtävissä. Otan riskin, tälle tarinalle oli tilausta.

Ette usko kuinka huonosti saattaa ihminen voida maanantai aamuna. Tai ehkä läsnäolleet saattaa uskoakin. Aamupala nukuttiin sujuvasti ohi mutta ei siinä, en olis kyllä pystyny syömäänkään. Ja hotellista pitää tietysti lähteä 12 mennessä ja yhdeksi hankkiutua junalle. Lähes mahdotonta siinä tilassa. Ennen lähtöä yskin limelonkeron väristä oksennusta pari kertaa. Matka presidentistä juna-asemalle ei oo hirveen pitkä, silti piti kerätä voimia noin 50 metrin välein. Jotku kyseli tarvitsetteko apua, onko teillä terveydellisiä ongelmia? Ei ole, tilapäisiä vain ja jos kantasit kassit junaan se auttais. Ei kannettu. Asematunnelissa yritin nauttia aamupalan mäkkärillä, en pystyny siihenkään. Muutama ranskanpottu ja kerran purasin hampurilaisesta ja se oli siinä. Ravintolasta lähtiessä sain oksentaa lähimpään roskikseen ja vielä seuraavaksi lähimpäänki. Loppu matkan laiturille suunnittelin roskakorin väli kerrallaan. Ei junassakaan helppoa ollu, mihinkään ei mahtunu makaamaan ennen seinäjokea. Vielä neljän aikaan sai käydä vesassa yrjöllä. Suurin osa meni pyttyyn ja vähän housuille. Seinäjoelta Ouluun nukkuminen vähän helpotti. Kellon lähestyessä puolta yötä ja junan Rovaniemeä aloin uskomaan että taidan sittenki selvitä.

Aamulla ihmetytti että missä vaiheessa se näin äärimmäiseksi meni. Huonekaveri tiesi kertoa että ennen jatkoille siirtymistä kävin huoneessa ja kippasin neljäsosa pullon terävää kerralla. Pari tuntia myöhemmin takas palatessani pyrin majottumaan tyynyn kanssa hotellin käytävälle mutta meikit saatiin kuitenki houkuteltua omaan sänkyyn. Se vaikuttaa siltä että kerran puolessa vuodessa käydään äärirajoilla. Loppu vuosi pysyy varmaan sitten taas paremmin hanskassa.

Tallinnassa sai kahella eurolla ärrältä kelvollisia hotdogeja. Hyvä keksintö, suomessa ne ois vähintään vitosen. 

Tässä oli siis kyse meikin nelipäiväisen loman loppu huipennuksesta Ruotsi-ottelun banketissa. Loma alko vierailulla neuvostoliiton puolella Tallinnassa, perinteisen suomalaisen viinaturismin merkeissä. Siinä sivussa yritin vuorokauden aikana hieman avartaa käsitystäni Tallinnasta. Mielikuvieni Tallinnassa miesten pääelinkeinona on ajaa pimeää taksia eikä aurinko paista koskaan. Aurinko tuijas silmään kuitenki niin että vitutti ja muutamia muitakin ammatteja huomasin virolaisilla olevan. Kauneimmat naiset pääsee hotelliin töihin ja miehet on kapakoissa portsareina. Olivat muka niin tähellisinä yhen karvalakkikapakkansa ovella etteivät päästäneet Harria sisään uusissa Niken tossuissa vaikka ne oli nastat kengät saatana. Yhtenä hienoimpana kulttuurielämyksenä oli ajaa simolaisiin Salmelan onnikoihin verrattavilla johdinautolla pitkin kaupunkia. Luulin ettei niitä löydy enää muualta ku Transnistriasta. Johdinautoajelulla näki sitä todellista Tallinnaa mikä on vielä aika paljon Breznevin ajan näköstä. Ajellessa huonohampaiset Tallinnalaismiehet tarjos kaljaa ja kerto käyneensä Suomessa töissä.
Ostimme alkoholia klo 21 jälkeen.

Se on jännä homma tää teräväturismi, toisaalta yks hienoimmista turismin muodoista mutta silti vähän noloa. Se on hienoa omistaa monta laatikkoa siideriä ja tuntea tulevaisuutensa turvatuksi mutta samalla pikkusen hävettää roudata niitä ihmisten ilmoilla selkä vääränä. Satamasta palaaminen on aina se reissun vaikein osa. Ryttyytin sillä hätäsellä kaljakärryllä tuliaisia pitkin mukulakivikatuja ja yli raitiovaunukiskojen, niin vittu ne laatikot levis pitkin Mannerheimintietä. Siinä kohtaa petti psyyke niin että päätin lähteä Janakkalaan mökille rauhottumaan vaikka olin suunnitellu muuta. Vielä Riihimäen asemalla yks vettyneistä laatikoista lasahti lopullisesta ja lonkerot pyöri pitkin ratapihaa. Selvisin kuitenki Janakkalaan asti kasaamaan psyykettä.

Lauantaina ennen Helsinkiin paluuta käytiin arvovaltaisen valtuuskunnan kanssa seuraamassa Vattenfal seuracup-finaaleja Janakkalassa. Hieno tapahtuma, en ymmärrä miks tähän mennessä edustamani seurat Kemissä ja Rovaniemellä ei ole osoittaneet kiinnostusta tätä tapahtumaa kohtaan. Loppu reissu meni sitten Ruotsiottelua seuratessa. Joukkueiden taistelu oli varsin positiivisvireistä, vaikka aikuisissa niukat tappiot tulikin. Erityisesti mieleen jäi naisten kympin kaksoisvoitto huimilla ennätysparannuksilla sekä Sandra Eriksonin taistelu Merah Bahtan kanssa tonnivitosella. Että tämmösten vaiheiden kautta palasin eilen puolilta öin kämpille, tuliaislasti huomattavasti keventyneenä ja uuden ennätyksen kanssa, neljä iltaa refresmenttiä putkeen. Nyt lähen järjestää pennuille kisat ja huomenna alan itekki reenaa, hävettää tää maha saakeli.  

- Meiki (en kerro kuka)

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kilpailuiden haku Lapissa

Kertaan ohessa tältä kesältä opitun yleisurheilukilpailuiden hakemisprosessin Lapista. Jätetaan kilpailuhakemus osoitteessa http://kilpailukalenteri.fi/piirihaku/. Odotetaan noin viikko kilpailun julkistamista. Mitään ei tapahdu. Kysytään haetun kilpailun perään joka suoraan piirin kilpailuvastaavalta tai alueen kilpailuvastaavan kautta. Tiedusteluihin ei vastata joko mitään tai vastataan epäasiallisesti tekosyitä keksien miksi haettuja kilpailuja ei ole voitu julkaista. Otetaan yhteyttä piirin puheenjohtajaan ja ihmetellään miten kilpailuvastaava voi toimia näin. Taivastellaan asiaa yhdessä puheenjohtajan kanssa. Asiasta keskustellaan yhdessä piirin puheenjohtajan, alueen kilpailuvastaavan ja liiton aluepäällikön kanssa. Piirin puheenjohtaja pyytää kilpailuvastaavaa julkistamaan haetut kilpailut. Kilpailuvastaava julkistaa kilpailut käskettäessä tai ei edelleenkään toimi asian suhteen seuraavan parin päivän kuluessa, jonka jälkeen alueen kilpailuvastaava viimein käy julkistamassa haetun kilpailun. Äärettömän kätevää ja hermoja raastavaa. Ottakaa mallia muuallakin.

maanantai 11. elokuuta 2014

Top 10 Hottest female athletes in European championships Zurich 2014

Huomenna ne alkaa, yleisurheilun Em-kisat. Taas oli siis aika laatia perinteinen "kisaopas" mieskatsojia varten. Jos ette muuta ymmärrä yleisurheilusta niin ymmärtäkää edes tämä lista. Mukana listalla on viime vuosien kestomenestyjiä mutta myös uusiakian tuttavuuksia tällä tasolla kisaamassa. Ilman että yhtään täytyi vetää kotiin päin, listan kärkipäähän on päässyt myös suomalaisväriä. Kisojen kuumimmaksi lajiksi täytyy ehdottomasti nimetä naisten pituushyppy, listan muutoinkin ollessa hyppypainotteinen.  Miellyttävää arvokisa-aikaa TV-katsojille. 

1. Ivana Spanovic Serbia, long jump



2. Darya Klishina Russia, long jump



3. Snezana Rodic Slovenia, triple jump




4. Nooralotta Neziri Finland, 100m hurdles



5. Grit Sadeiko Estonia, heptathlon



6. Ivet Lalova Bulgaria, 100&200m 



7. Blanca Vlasic Croatia, high jump




8. Patricia Mamona Portugal, triple jump


Yksi Helsingin Em-kisojen levinneimpiä otoksia. 

9. Dafne Schippers Netherlands, 100&200m



10. Emma Green Sweden, high jump

Fichier:Emma Green-Tregaro by Augustas Didzgalvis.jpg


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Hippa-Timon ura päättyi Roippariin

Tuskin olisin voinut kuvitella Törmäsen juoksu-uran päättymisen voivan saada osuvampaa sinettiä. Se ura loppui tanssilattiatapaturmaan Roipparissa. Rovaniemen Roy Club on paikka missä ihmiset kaikista kansanosista kokoontuvat kosteisiin illanviettoihin, ja paikka missä Timo on käynyt hoidattamassa fyysisten vammojen aiheuttamia henkisiä kolhujaan. Tällä kertaa Roippariin oli ajanut aristava akillesjänne, suunnitellut kisat piti unohtaa ja ottaa varasuunnitelma käyttöön. Uran kannalta kohtalokkaat hetket koettiin tanssilattialla, Timo joutui kanssajuhlijan taitamattoman tankotanssi performanssin uhriksi. Hallitsemattoman tangolla toikkaroinnin seurauksena Timo sai kunnon potkun suoraan polveen. Hipatessa se ei vielä menoa pahemmin haitannut mutta tulevina päivinä polvi kipuili ja oli turvoksissa pitkään. Yhtäaikaa aristanut akillesjänne ja turvoksissa oleva polvi löivät viimeiset naulat arkkuun. Harjoituskausi oli ollut liian rikkonainen, omaa ennätystasoa ei pysty enää saavuttamaan, se oli siinä.

Piikkarit naulassa, se oli siinä.

Tässä juttusarjassa muistelemme lappilaisen juoksijan, Timo Törmäsen urheilu-uraa ja elämää sen takana. Muisteltavaa taatusti riittää, lähinnä kysymys on siitä mitä kehtaa kertoa. Jo kauan ennen kuin olin tutustunut itse mieheen, olin kyllä kuullut tarinoita kerrottavan Törmäsestä. Muistelijoina on tietysti Mr. Törmänen itse sekä läheisimpiä urheilijatovereita uran varrelta.

Päätös kilpauran lopettamisesta tähän vuoteen ei ollut Timolle kipeä taikka vaikea, vaan ennemminkin helpotus. Jo edellisenä syksynä uuteen kauteen lähdettäessä oli selvää että kausi 2014 on viimeinen. Menneen vuoden aikana Timo toisteli useaan otteeseen "kyllä mie niin ootan ens syksyä". Uran viimeiset vuodet olivat jatkuvaa tasapainoilua terveenä pysymisen kanssa. Se alkoi käydä henkisesti raskaaksi nuorempana lähes vammoitta selvinneelle urheilijalle. Melko läheltä seuranneena voin vakuuttaa että parhaansa Timo teki lihashuollon eteen. Vielä vuonna 2009 Timo oli sen verran vetreämpi, että haastoi minut kylmiltään lentävän 20m kilpailuun. Minä oli armeijasta harjoitusvapaalla hallissa ja Timo oli paikalla käyskentelemässä farmarihousuissa ja tennareissaan. Minä hirvittelin että elä nyt kylmiltään lähe kiskomaan lentäviä mutta Timo kertoi että hänellä on mailerin lihakset, ne ei revähdä. Sen kisan Timo vieläpä voitti, kylmiltään farkuissa ja tennareissa. Viisi vuotta myöhemmin ja kolmekymppiä mittarissa tämä tuntuu hyvin kaukaiselta.

Toinen asia mikä teki lopettamispäätöksen helpommaksi, oli Timon päätyminen mukaan seuratoiminnan pariin. Kilpaura voi jäädä mutta yleisurheilun harrastamista ei tarvitse lopettaa. Timo on henkeen ja vereen yleisurheilumies. Hänellä on ollut jo pitkään selkeitä näkemyksiä yleisurheilun kehittämisestä. Timolla oli kuitenkin periaate, kun hän urheilee hän urheilee ja järjestöasiat saavat jäädä myöhemmäksi. Nyt on kuitenkin tullut aika päästä toteuttamaan näitä näkemyksiä. Tänä kesänä ajanotossa toimiessaan Timo totesi, "kyllä minua taidetaan tarvita enemmän kameran tällä puolen ku radalla". Tämä lause kiteyttää hyvin Timon ajatusmaailmaa, mikä teki luopumisesta helpompaa. Timo on myös valmentanut kilpauransa ohessa jo vuosia.

Kirjoittaja ja Törmänen kisan järjestelyhommissa.

Jotkut pahansuovat saattavat laskeskella että moneskohan kerta tämä on kun Törmänen lopettaa ja arvuuttelevat milloinkahan se tulee taas takas. Minä vastaan että ensimmäinen kerta. Tietysti Timolla on ollut enemmän ja vähemmän tunnettuja katoamistemppuja lajin parista kuukaudeksi tai pariksi, jolloin viimeisimpiä olinpaikkatietoja on kannattanut kysellä lähinnä kaupungin kapakoitsijoilta. Näissä on kuitenkin purettu yksittäisten pettymysten aihettamaa turhautumista. Tämä kertainen lopettaminen on pitkän kypsyttelyn tulos. Uskon kuitenkin että eiköhän Timolle kuntoilu sen verran maistu, että ehkä häntä nähdään tulevaisuudessa esimerkiksi jonkun kisan vauhdittajana. Totinen kilpaura on kuitenkin ohi. Ja täysin tosissaan Timo olikin loppuun asti, jos joku kutsui häntä ennen tätä entiseksi urheilijaksi se ärsytti suunnattomasti. Uuden ennätystason saavuttaminen oli aina tavoitteena, missään vaiheessa ei vain juoksenneltu huvikseen.

Mitä Timo sitten aikoo kilpauransa jälkeen? Ihan ensimmäisenä Timo aikoo ottaa takaisin niitä menetettyjä hippoja joita on joutunut aikasemmin jättämään urheilun takia väliin, Roipparissa siis nähdään. Muutoinkin tämä vuosi on tuonut suuria muuutoksia Timon elämään. Timo jäi harkitusti ja pahoin työhönsä tympääntyneenä pois Lapin lihalta ja aloittaa Lapin urheiluopistolla hierojan opinnot. Sen lisäksi mies tietysti harrastaa yleisurheilua mutta uudella tavalla. Seuraavassa osassa päästetään enemmän itse asianosaista ja muita muistelijoita ääneen. Varmaan päästään myös jo niihin vauhdikkaampiinkin tarinoihin.

Timo Törmäsen muistelmat osa 1.
Kirjoittaja: Eemeli Kaartinen

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Tasa-arvokysymyskö?

Mediassa on noussut esille tarina suomalaisesta kuulantyöntäjästä joka on käynyt läpi sukupuolenkorjauksen miehestä naiseksi ja hakee nyt kilpailuoikeutta yleiseen naisten sarjaan. Ensimmäisenä asiasta uutisoi Etelä-Suomen Sanomat ja hiljattain asian nostivat esille myös iltapäivälehdet. Valitettavasti iltapäivälehtien uutisoinnissa tapausta lähdettiin jo viemään tasa-arvokysymyksen suuntaan. Urheiluliiton viestintävaliokunnan jäsenenä katson tarpeelliseksi muistuttaa omalta osaltani mediaa ja kaikkia asiasta keskustelua käyviä tapauksen ratkaisuun liittyvistä periaatteista. Kilpailulupa kysymyksessä ei voida missään suhteessa katsoa olevan kyse seksuaalisesta tasa-arvosta. Kilpaurheilussa on kysymys urheilijoiden tasa-arvoisuudesta osallistua omaan sarjaansa yhdenvertaisin edellytyksin, oli kyseessä sitten miesten tai naisten sarja, ikäkausi sarjat tai vammaisurheilun luokkasarjat. Kilpailuoikeus tässä tapauksessa ratkaistaan puhtaasti lääketieteellisin perustein. Kilpailuoikeus ei ole mielipidekysymys eikä siitä käydä äänestyksiä. Tapaus on toki ainutlaatuisuudessaan hyvin kiinnostava mutta käytäköön siitä keskustelua asiallisesti ja ilman turhaa sensaatiohakuisuutta. Tuleva päätös perustuu lääketieteellisiin faktoihin ja siihen on kaikkien osapuolten tyytyminen.

- Eemeli Kaartinen

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Janakkalan seurahulluseminaari

Urheilijoilla on karnevaaliviikonloppu takana ja yhtä karnevaalia se oli meikinki viikonloppu, vaikka en tällä erää urheilijaksi itteäni laskekkaan. Meiki osallistu semmosiin luottamushenkilökarnevaaleihin Janakkalassa, joka on lähes yhtä perinteinen tapahtuma kuin lajikarnevaalitki. Seminaaria johti tunnettu luennoitsija M.A, jonka luentojen pohjalta keskusteltiin ja soiteltiin. Luentojen välissä nautimme refresmenttiä. Täytyy kyllä todeta että vittuko lomaileminen on raskasta. Vaati pari lepopäivää neljän seinän sisällä takas arkeen orientoitumiseen. Tämän jutunki jaksoin kirjottaa vasta viime yönä. Loma oli tosiaan sen verran rankka että meiki pääty sairaalaan ja toisilla pitempi kestonen nesteytys alko pakottamaan munuaisia. Loput seminaarin sisällöstä on luottamuksellista tai sanotaan näin etten kehtaa kertoa.

Sairaalareissun ja viis tikkiä tienasin hyppäämällä järveen. Sen verran muistin opetetun ettei pää edellä saa hypätä, vaan hyppäsin turvallisesti pommilla. Syvyyspommissa oli kuitenki sen verran kaliiperia että pommi jysähti suoraan polvi eellä pohjaan ja se oli siinä. Loppu reissun konkkasin menemään niinku kehitysvammanen. Taas sai siirtää reenien alottamista kymmenen päivää eteenpäin. Johan sitä kerran kerkes käyttää piikkareita jalassa kortisonipiikin jälkeen. Kävin loman alkuun Janakkalan kentällä vähän juoksentelemassa. Kaheksan vuotta sitten 17v Sm-kisoissa siellä onnisti, kuvittelin että sehän kulkee samalla radalla nyttenki mutta tuomio oli tyly. Ekan vedon jälkeen paikalliset asiantuntijat totes kylmästi että "kaartinen sä oot liian lihava tähän hommaa". Tosihan se on tällä hetkellä. Nyt kävin esiintymässä Janakkalan radalla noin 13 kiloa isompana kuin 8 vuotta sitten.

Tästä sujuvasti päästäänkin yleisesti suosittuihin blogin aiheisiin, kuten aineenvaihdunta on sekaisin, rasvaprosentti ei tipu,tuli nuha, kaikki on päin persettä ja psyyke pettää, jonka jälkeen se oli siinä tämäki vuosi. No en kuitenkaan lähe omia juttuja viemään aivan tälle linjalle. Joskus on parempi olla vaikka vähän aikaa hiljaa, ettei ala valitustarinat kolmatta kertaa kiertää samaa rataa ympäri. Toisaalla jo pelkät otsikot lukemalla voi päätellä missä kohtaa vuoden psyykkeenpettämisykliä ollaan menossa, ja kun lukee pitemmälle meinaa psyyke pettää itelläkki.


Kävin Turussa kyttäämässä yleisurheilunaisia jotka oli tiukassa kunnossa Iltalehden mukaan. Ilmankos oli katsomot täynnä. Eihän niissä sen jutun kuvissa ollu edes juuri mitään erikoista, olisivat käyneet ihan tavallisen yleisurheilujutun kuvitukseksi. Mutta sen jutun "asiasisältö" oli kyllä täysin idioottimainen. Oletettavasti yleisurheilujournalismin taso Iltalehdessä voi vain nousta tulevaisuudessa. Toki ainakin mieskatsojat on panneet merkille myös tämän lajin visuaalisen puolen mutta sen voinee jättää ihan jokaisen oman oivalluksen varaan. Kyllä niissä kisoissa olis ollu ihan oikeitakin jutun aiheita. Vai onko tämä visuaalisuusnäkökulma sittenkin ulottuvuus, jota pitäisi käyttää viestinnässä enemmänkin? Sillähän saatiin aikaan varmaan vuoden luetuin yleisurheilujuttu. Kokkonen kommentoi ettei hän ainakaan ole huolestunut siitä jos joku hänen persettä kisoissa kuvaiskin. Iltalehti tehnee siis miehistä seuraavaksi vastaavanlaisen jutun. 

Lopuksi täytyy vielä kertoa viikon ärsyyntymisen aihe, uusi kuulutusääni junissa. En ole sopeutunut siihen enkä aio sopeutua. Se kuuluttaa ihan liian lepposalla nuotilla ja hitaalla rytmillä. Nyt on päin persettä seki asia. Taas yksi syy lisää vastustaa muutoksia. 

Soitellaan! - Eemeli

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Seuratoiminnan ylikunto

Mun yleisurheilu harrastuksessa ei tarvita enää piikkareita, vaan kaks tietokonetta, puhelin ja paskantärkiä kauluspaita riittää. Ei tarvi tosiaan juosta eikä tarvi tehä edes penkkiä. Maanantaina rintalasta sano penkissä ruks ruks ja tiistaina tökättiin akillesjänteeseen kortisonia. Jospa se sillä asettuis, muutoin saa sijoittaa opintolainan Sakari Oravaan. Nyt ku penkkiki on suljettu pois, se tavanomanen korvaava harjote, niin ei tarvi tehä yhtään mitään. Tietenki vois liittyä näihin urkan tunti keskivartaloa kerralla tyyppeihin mutta paskat. Multa kysyttiin että miten oon muuttanu syömistä nyt ku en voi juuri reenata, vastasin että syön enemmän donitseja. Yleisurheilun harrastamisen lopettamistahan tämä ei tietenkään vielä tarkota, onhan mulla tää kauluspaita osasto ollu jo pitkään 50% harrastuksesta. Nyt se vaan on 100% ja vielä enemmänki. Sitä se seuran pystyyn laittaminen tietää, mutta pahin tästä alkurykäsystä on jo takana. Jos seuratoiminnasta vois mennä ylikuntoon niin mulla varmaan kohta olis semmonen ylikunto. Mutta nyt tämä seuratoiminta on taas pitkästä aikaa mukavaa.

Torstaina pidettiin ensimmäiset Pohjan Koiton järjestämät kisat ties kuinka pitkään aikaan. Järjestelyt meni varsin onnistuneesti. Valitettavasti emme voineet välttyä Lapin Lukon hyökkäykseltä kisapaikalle. Kentän laidalle tultiin ennen kisojen alkua räyhäämään että vittuillakseen järjestetään kisoja, häiritäkseen heidän toimintaa. En aivan ymmärtänyt että miten. Lukolla oli yksi yleisurheilukouluryhmä kuudesta seitsemään ja meidän kisat alko seitsemältä. Kuinka me saatoimme senkään osalta aiheuttaa toisillemme minkäänlaista ongelmaa? Lisäksi näiden kisojen tie kilpailuhakemuksesta kilpailukalenterissa julkistetuksi oli harvinaisen hankala. Kilpailevasta seurasta oleva piirin kilpailuvastaava yritti ilman mitään todellisia perusteita hylätä hakemuksen ja pitkittää sen julkaisemista. Suoranaista luottamusaseman väärinkäyttöä.

Harri soittelee vittuillakseen ja häiritsee tulosten syöttämistä. Ei siinä. 

Vaikka järjestelyt onnistuivat ei osallistujamäärien osalta voida puhua mistään varsinaisesta ryntäyksestä, lajisuorituksia tuli vain viitisenkymmentä. Kyllä tässä nyt korjataan osallistujamäärien osalta sitä satoa mitä menneissä hullutuksissa on kylvetty. Tilanne on suoraan sanoen karmea. Rovaniemellä on lähes kolmesataa lisenssiurheilijaa kaikkinensa ja Lapin Lukossa yksistään 252. Silti Lapin Lukko joutui toukokuun lopussa perumaan omat viikkokisansa koska osallistujia olisi ollut ainoastaan muutamia ja meidänkin kisoissa osallistujia oli vain kolmisenkymmentä. Miten tämä on mahdollista että lähes kolmensadan osallistujapotentiaalista vain kymmenisen prosenttia kilpailee. Siten että suurin osa kaupungin junioreista harrastaa Santa Sportin yleisurheiluakatemiassa joka ei ole enää sidoksissa mihinkään seuraan, joten sen ohjaajillakaan ei ole mitään velvoitteita huolehtia lapsia menemään kisoihin, ohjaajia jopa käsketään olemaan mainostamatta seurojen järjestämiä kilpailuja "tasapuolisuuden" vuoksi. Toisekseen kaupungin suurseura ei ole paljoa katsonut junnujensa perään. Kun homma jää yksistään vanhempien varaan, ilman opastusta suurin osa vanhemmista on ulalla siitä mistä löytää tietoa kisoista ja miten ilmoittaudutaan. Tällä yhtälöllä ollaan tilanteessa että näennäisen hyvistä harrastajamääristä huolimatta huolestuttavan harva harrastaa kilpaurheilua.

Yleisurheilusta olen sitä mieltä että kilpaileminen kuuluu erottamattomasti siihen pakettiin. Olen pannut merkille että monissa seuroissa on tarve korostaa sitä kuinka kenenkään ei ole pakkoa kilpailla ja kuinka saa harrastaa leikinomaisesti. Pidän tätä ilmiötä huolestuttavana. Mitä jää yleisurheilusta jäljelle ilman kilpailemista? Muutama vuosi kerhotoimintaa, johon ei koskaan kiinnitytä kunnolla ja kadotaan lajin parista viimeistään teininä. Kilpailut on se asia joka sitouttaa ja sytyttää. Tietenkään kenenkään ei ole pakko mutta kilpailemiseen pitäisi kannustaa ja rohkaista. Ajatelkaa kuinka suuri kasvatuksellinen elementti yleisurheilusta jää pois ilman kilpailemista. Kuinka arvokasta onkaan lapsuusiällä oppia voittamaan ja sietämään tappioita tai oppia keskittymään suoritukseen ja onnistumaan paineen alla. Lasten tulisi oppia ensijaisesti vertailemaan tuloksiaan itseensä ja toissijaisesti muihin. Jos tämän oppii, voi kuka tahansa nauttia kilpailemisesta. Ruotsalaisessa urheilukulttuurissa on omat hienoutensa, olen päässyt sitä aika paljon kokemaan rajan pinnassa asuneena. Ruotsalaisille on huomattavasti pienempi kynnys osallistua kilpailuihin, erillaisen ilmapiirin kisoissa voi aistia. Suomessa kisoihin ei kannata lähteä jos ei pärjää. Ruotsissa kaikki kilpailee jotka harjoittelee ja myös tykkää siitä. Kenties tässä on sen Ruotsalaisen voittamisenkulttuurin ydin.

- Eemeli

torstai 29. toukokuuta 2014

Hullu arkisto - File closed

Its good to be back. Vielä en oo back on track vaan takas seuratoiminnan parissa. Johan siitä ehti olla jo melkeen kokonaisen vuoden sivussa. Olihan siksi aikaa askaretta piirin ja liiton hommissakin. Niin ja tietysti harrastin näitä oikeusprosesseja. Seuratoiminta on kuitenkin se asian ydin, yleisurheilun alku ja juuri. Piiri ja liittotasoilla pyritään tekemään se mitä voidaan seurojen toimintaedellytyksien tukemiseksi mutta seurojen kautta kasvavat ne harrastavat massat ja huiput.

Lapin Lukon hullutukset on nyt taakse jätettyä aikaa. Saavat järjestellä siellä asiansa tästä lähtien juuri niinku haluavat. Nykysellään on ihan kiva vaan tyytyä naureskelemaan sivusta sitä touhua. Huhuja on tietysti jo liikkunutkin uudesta Rovaniemelle perustetusta seurasta. Ihan uusi seura ei ole kyseessä vaan vanha ja perinteinen, nyt uudelleen elvytettävä Pohjan Koitto. Hieno haaste ja mahdollisuus lähteä tekemään seuratoimintaa täysin puhtaalta pöydältä. Kaikki lähtee nollilta mutta suunta on vahvasti ylöspäin kun taas suuri paikalliskilpailijamme on ottanut päinvastaisen suunnan. Ennen pitkää kehityskäyrät leikkaavat.

Kun pohtii Rovaniemeläistä urheiluelämää tältä ja viime vuodelta, saattaa miettiä että mikä perkele täällä on vialla. Seurakenttä on elänyt isolla kädelle useammassakin lajissa. Lapin Lukon yleisurheilu on hajonnut vuoden sisällä kolmeen osaan, uintiseura on jakaantunut kahtia ja voimisteluseurastakin on osa erkanemassa. Näiden lisäksi aiempina vuosina alppipuoli lähti OH:sta ihan käräjäsalien kautta ja kymmenisen vuotta sitten painonnosto jakaantui kahteen porukkaan. Kymmenen vuoden jälkeenkin painonnostajille on kauhunpaikka kun juuri avatussa uudessa painonnostosalissa pitäisi alkaa molempien seurojen reenaamaan samassa tilassa. Tarkemmin kun analysoi seurakentän muutosta, voi miettiä onko liika keskittäminen ollut oikea tie seuratoiminnassa. Useammassakin lajissa yksi seura on kasvanut käytännössä monopoliasemaan ja lopulta hajonnut taas osiin. Tietysti jokaisessa seurassa on ollut omat ongelmansa mutta yhteisenä piirteenä on ollut vaihtoehtojen puute. Pidän parempana tilannetta jossa olisi tervettä kilpailua seurojen välillä, eikä yhden seuran monopolia. Kun vaihtoehdot ovat kadonneet ja ajettu alas, on ne täytynyt luoda uudestaan. Seurauksena on ollut kipeitä seurojen hajoamisia. Kilpailu myös pakottaa kaikkia osapuolia kehittämään jatkuvasti toimintaansa. Sopii vain toivoa että kilpailu pysyy terveenä.

File closed.

Niin tosiaan, satuin voittamaan oikeusturvalautakunnassa saman asian toiseen kertaan. Tällä kertaa siitä ei enää tarvi alkaa kirjaa kirjottamaan. Tottakai uusia härskejä ja vitsikkäitä temppuja yritettiin joissa riittäisi taivasteltavaa mutta peruskaava jutussa oli pitkälti sama. Eikä siihen uusintakierrokseen enää liittyny kovin suuria jännitysmomentteja, kunhan sai hoidettua asian pois alta. Kyllähän se juttu oli alusta asti selvä, vaikka yrittivät mm. laatia asiakirjaväärennöksiä ja jättivät tekaistun rikosilmoituksen. Heidän väärennöksensä paljastuivat kusetukseksi kokouksesta otetun ääninauhan avulla. Edellinen puheenjohtaja todentotta oli ansainnut kannuksensa kunniapuheenjohtaja nimitystä varten, vuodessa seura kolmeen osaan ja kaksi tappiota oikeusturvalautakunnassa. Jospa nyt sitten kaikki pääsevät edistämään yleisurheilua omien arvojen ja periaatteidensa pohjalta. Nyt ajattelin sulkea hulluarkiston, toivottavasti lopullisesti.

- Eemeli 

lauantai 3. toukokuuta 2014

Autistien iHipat

Niin vaihtu etelänleiri suunnitelmat teräväleiriksi Rukalla. Paskaako siellä Espanjassa ois tehnykkään, kun tässä on nyt täysin paraolympiapenkki osastolla. Luultavasti leirin lopputulos olis ollu kutakuinkin sama kuin Rukalla.

Meno matkalla hirvitti ajella läpi erämaiden. Ne on vihamielisiä seutuja. Uskonnoliset fundamentalistit asuu siellä, täynnä vihasia lestadiolaisia ne tienoot. Oikein saatoin aistia sen. Mitä lie Korpelan uskontoa vielä vaalivat siellä. Ajatella jos ois auto simahtanu sinne, täynnä kaljaa ja syntisia miehiä. Ilmeisesti näiden tuntemusten vaikuttamana koin samana iltana jonkinlaisen uskonnollisen herätyksen ja sammumisen pingviiniviinan ja uskonnollisen musiikin avustukselle.


Positiivisena miehenä saatoin aamulla todeta rahojen säästyneen aikaisen nukkumaanmenon ansiosta. Samoin rinteeseen lähteminen suju seuraavana päivänä yskimättä. Se oli hyvä käydä entisen maajoukkuemiehen kans skimbaa, joka tosin nykyään tahtois joka toisen laskun jälkeen kaljalle. Rinteestä takas tullessa muut äljöttää edelleen sohvalla samoilla sijoillaan kuin lähtiessäki. Ilmeisesti parasta mitä ne tietää on istua autistisena helevetin paskasessa kämpässä kellon ympäri ja kärryyttää pekonia parin tunnin välein. Sohvalta kerrotaan että laskettelu ei oo oikeeta urheilua kun hissi vie ylös ja painovoima tuo alas, oman kokemuksen lajista rajoittuessa siihen että mäen päältä otetaan ipuhelimella kuva kun on niin hurjaa laskea alamäkeen, sitten aurataan alas hitaammin kuin hissillä kestää ylös ja kaadutan kaks kertaa matkan varrella. Heitin haasteeksi että otappa minuutiksi syöksyasento ja kerro sen jälkeen tuntuuko missään.

Toisena iltana kello alko käymään jo puolta yheksää kun kattelin että menikö tämä nyt aivan autistien i-hippaamiseksi, eli katotaan ipuhelimia ja toisille kommunikointi on lähinnä pahan olon valittamista. No mutta kylläpä siitä muutki ehti hyvin reipastumaan. Kapakissa ihmeteltiin että onko täällä joku Jukka Poikien kokoontumisajo, saman näköstä jengiä kämppä puolillaan. Solonen ja Kosola veti keikan siellä sinä iltana. Tungeksin lähemmäs lavaa ja samalla Jukka Pojat ja Jäbäleissönit osotteli että nastat viikset jätkällä. Nyökyttelin vaan että jeejee mutta sisimmässä vitutti. Ennen ei ollu mun viikset saanu samanlaista vastaanottoa. Nyt olin niinku one of them Jukka Poikien mielestä. Viiksien lisäksi kun oli vielä nastat tennarit ja joku lyöny skeittaus tarran perseeseen niin menin täydestä siinä seurassa. Seuraavana päivänä leikkasin viikset helevettiin. Pitää varmaan lähteä roippariin että toipuu hippishokista.

Jukka Poika imitaatio aamuyöstä.

Tällä reissulla sain määriteltyä afrerskin. Afterski on sitä että juodaan muovituopista ylihintasta kaljaa ja noussaan toppahousuissa heilumaan penkin päälle.

Teeskentelin afterskiitä.
 
Kirjottelen muuten nyt eka kertaa uudelta koneelta. Entinen hipattiin lopullisesti kappaleiksi. Eipä siinä kuitenkaan vahinkoa tullu sillä se ois pitäny pian vaihtaa kuitenki, kohta viisvuotias vanhus. Windows kasin kanssa menee kuitenki maltti.
 
T: Meiki (Eemeli), Vittu Jee!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ja vessassa haisi valmiiksi kusi...

Käänty ajatusmaailma kerta heitolla nurjaksi kun torstain harjotus meni lopulta tyystin päin persettä. Harjotuskauden ensimmäisen tehointervalli harjotuksen sai laittaa ennen viimistä vetoa poikki koska skeidat tuntemukset akillesjänteeseen oli palannu. Siinä tuli kolme kovaa harjotuspäivää peräkkäin joista keskimmäisenä tein kunnon loikka harjotuksen pitkästä aikaa. Se lienee oli liikaa kun täräytin ylipainoloikat tantereeseen 5-loikka testin muodossa. Hauskaa se oli vielä siinä vaiheessa. Loikkareenin jälkeen kävin vielä hieronnassakin. Ajattelin että hieronta kumoaa kaiken sen rasituksen minkä loikkaaminen aiheutti kehoon. Mutta paskat, kelvoton hieroja lienee oli kyseessä.

Siihen asti peruskuntokausi oli menny varsin hyvin ja usko tulevaisuuten oli ehtiny jo rakentua. Ennen nukkumaan menoa saatto huomata olevansa turhan hyvällä tuulella ja piti aivan muistutella itelleen ettei tässä ole nyt mitään syytä olla erityisen tyytyväinen. No enää ei ainakaan ole. Niin se pieni arkuus akillesjänteen kiinnityskohdassa aiheuttaa sen että lähestulkoon kaikki alkaa keljuttaa. Muutama päivä sitten luulin että tässä saa ihan vaan mukavia asioita raportoida mutta parempia juttujahan sitä sillon kertoo ku vituttaa. Ja parempi tupista omat ongelmansa saman tien kaikkien luettavaksi kuin että jokasen kiusaksi erikseen alkaa noitumaan vaikeuksiaan.

Näissä tunnelmissa niin moni asia on keljuttanu että sain siitä idean alottaa juttusarjan jossa listataan äsyttävimpiä asioita eri aihealueilta, esimerkiksi top 5 ärsyttävimmät urheilulajit. Sitä ennen kertailen kuitenkin asioita jotka on ärsyttäny aivan viime päivinä. Ihan ensimmäisenä keljutti mennä käymään Kemissä perjantaina. Jouduin reenaamaan sauvosaaren salilla jossa nostolava on montuilla ja tangot kieroja. Iso osa kävijöistäkin on täysiä pösilöitä. Sen jälkeen keljutti mennä porukoitten kanssa City Markettiin. Kauppa täynnä uunoja saakeli jotka ruuhkauttaa veikkaustiskin koska niiden asioita täytyy setviä vartin verran ennenku ne on tyytyväisiä. Kaupassa käydessä keljuttaa myös äitin tapa ostaa kaikkea tarpeetonta, kuten Cokista ja mudcakea tällä kertaa.

Lauantai aamuksi lähin kokoukseen Helsinkiin, se meni helpolla. Sen jälkeen piti lähteä isoon viinakauppaan meren taakse. Sopivasti oli risteilylahjakortti tätä kauppareissua varten olemassa. Rautatientorin kulmilta hyppäsin ensimmäiseen spåraan jossa oli laivan kuva, sen enempää asiaan perehtymättä. Pian sain huomata että nyt tultiin ihan väärään terminaaliin, mistä lähtee vaan punasia laivoja. Tunsin itseni täydelliseksi uunoksi. Onneks oli ruhtinaallisesti aikaa etsiytyä sinne oikeaan. Oikeaa satamaa lähestyessä joku akka huuteli autosta varotuksen sanoja että laivan lakanoista saattaa löytyä eritteitä jo valmiiksi. Alko hirvittää. Hyttiin tullessa totesin välittömästi että ainaki vessassa haisee kusi jo valmiiksi. Lakanatki tutkin kuten neuvottiin, jotain karvoja siellä oli jo ennestään mutta vitut niistä. Eikai se oo ihme jos ne hytit siivotan kunnolla noin kerran vuodessa. Muutenkin sisustus vaikutti parhaat päivänsä nähneeltä mutta ei se humalaisia haittaa, joita suurinosa matkustajista on. Ite en ollu, jo kolme viikkoa sitten tuntu siltä että hippakiintiö on tullu toistaseksi täyteen. Joskus on ihan vitsikästä kattoa kun ne on muut jotka sammuu laivan käytäville kuin ite. Noin kokonaisuutena arvostellen meininki laivalla tuntu siltä niinku olis ollu helvetin isossa Roipparissa. Rovaniemeläiset tietää.

Viime syksyisellä Tallinnan vierailulla sopeuduin paremmin suomalaisturistien joukkoon.

Tallinnassa päivä oli jälleen harmaa. Sellainen se on myös mielikuvissani. Koskaan en oo nähny siellä auringon paistavan. Liekkö siellä leijailee vielä joku neuvostoliiton aikanen savusumu. Ihmiset siellä vaikuttaa sutkeilta, ainaki ne taksikuskit jotka on ensimmäisenä turisteja satamassa vastassa. Alotin aamun juomalla kaljaa. Siihen johti aamupala ravintolan valinta joka sattu olemaan joku panimoravintola. Hyvää kaljaa, ne kuulu seisovaan pöytään. Isossa viinakaupassa asioiminen on aina mahtavaa. Suomalaiset on ymmärtäneet sen asian aivan oikein. Vaikka tuliaislastista en mitään juonukkaan niin silti ne siiderit tuottaa iloa vaikka pysyivätki purkeissaan. Paitsi sillon kun niitä joutuu kantaa selkä vääränä laivasta junalle. Nyt kaikki uudet pullot on jo nätisti hyllyssä. Soitellaan!

- Eemeli
____________________________________________________
Joku ilmeisesti itsensä loukatuksi kokenut henkilö kävi konkreettisesti jakamassa juttuni Sauvosaaren punttisalin seinälle.

Liekkö on kyseessä joku punttisalin pukuhuoneessa vaatteitaan pesemässä käynyt tai sitten burmalaisten kavereita jotka piirtävät itseensä tussilla tatuointeja. Johan siitä oli tovi vierähtänytkin kun joku on edellisen kerran suivaantunut meikin kirjoituksista. Ei siinä. 

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pelkkä pihvi kiitos!

Jokainen aikaansa seuraava on saattanut huomata kuinka sportti on nyt niin in. Kaikki on fitness ja jokaisella on oma erityisruokavalionsa. Oman perseen ja gluteenittomien rahka-aterioiden kuvaaminen on pilkattu jo monessa blogissa joten en tyydy siihen. Sen sijaan kerron teille esimerkkejä tuttavapiiristäni kuinka tämänkin, niin hienon ja kansaterveyttä kohentavasta ilmiön kanssa saattaa lähteä mopo keulimaan. Useampaan otteeseen olen joutunut toteamaan itsekseni että kyllä tässä on saakeli erikoista porukkaa ympärillä, siitä syntyi innoitus tähän tekstiin. Haluan vielä tässä vaiheessa tähdentää että kukaan tuttavapiiristäni ei ole doping-aineiden käyttäjä vaikka muutoin konstit ovatkin monet.

Kuten ajankuvaan kuuluu, moni on kehittänyt itselleen erinnäisiä ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä. On keksittyä keliakiaa ynnä muuta. Se nyt on vielä ihan perusjuttuja mutta jännempi homma on esimerkiksi sianlihan syönnin välttäminen vaikka ei olekkaan muslimi. Hiilihydraattikammoon kukaan ei ole kuitenkaan sortunut, sen verran valveutunutta porukkaa tässä ympärillä onneksi on. Sen sijaan puolen kilon paketti broileria saatetaan vetää naamaan ihan selllaisenaan tuosta vaan. En kuitenkaan halua missään nimessä ottaa osaa päättymättömään ravintokoulukuntien väliseen tinkaan, syökää mitä haluatte. En juuri muuten jaksa osallistua siihen keskusteluun kuin naureskelemalla toisia ajoittain. Absolutismiakin tuttavapiirissä esiintyy mutta se on kuitenkin ollut jo pidempään melko tavallinen "marginaali-ilmiö" myös muun kansan keskuudessa, että mitäpä tuota taivastelemaan. Ahkera hippaaminen onnistuu näköjään absolutisteiltakin.

Itse olen siitä kiitollisessa asemassa että voin syödä mitä huvittaa. Satunnaisesti voi käydä lähellä että skeida tulee housuun mutta siitä selviää käymällä vessassa. Ei ole tarvetta tehdä numeroa siitä. Meikistä on mahtavaa että pystyn syömään gluteenisämpylää ja juomaan laktoosimaitoa päälle. Laihduttamaankin kykenen kun on tarvetta. Mitäpä tässä alkaa itelleen allergioita kehittämään. Allergiset ärsyttää noin muutenkin, kaiken pitää olla laktoositonta ja gluteenitonta jne. Mutta hei, minulla on laktoositoleranssi! Missä minun erityisvaihtoehdot? Se on suorastaan pöyristyttävää jos joku tarjoaa maitona jotain hyla tai laktoositonta lientä.

Vierailullani kahden itsestään huolta pitävän nuoren miehen luona pääsin yhteiskuvaa heidän vaikuttavan lisäravinnehyllynsä kanssa.

  • Nuoret urheilija miehet lähtevät käymään viikonloppu iltana grillillä, yksi heistä tilaa pelkän pihvin. Toisella reissulla kehonrakentaja inttää terävissään mäkkärillä haluavansa korvata hampurilaisen sämpylät pihveillä, eli syödä pihvin kahden pihvin välissä. Haluttua ateriaa ei mäkkärin valikoimista löytynyt joten tyytyminen oli tavalliseen bicmäkkiin. Syönnin jälkeen piti huudella ja esitellä kassan tytöille että erottuuhan vatsalihakset vieläkin hampurilaisen syömisestä huolimatta.
  • Uimahalliin mennessä noin 140 kilonen voimanostaja pohti ettei voi mennä saunaan koska nesteet lähtee lihaksista. Luultavasti on vähän varaa mistä lähteäkkin parin minuutin saunakeikan aikana.
  • Eräs ei pysty syömään huonolaatuista sianlihaa mutta nuggetit on ok.
  • Jotkut taas harjoittelevat ja syövät niin tieteellisen tarkasti oikein että neuvoja riittää koko hallille jaettavaksi. Silti itsensä harjoittaminen siihen kuntoon että vaikkapa saisi sata kiloa kyykättyä ei onnistu.
  • Kun suvun voimamies sai flunssan laittoi serkkupoika "ravintoguru" sen maidon juomisen syyksi. Räkänokalla itsellään oli kuitenkin hieman eri epäilyt.
  • Jotain Intilaista kuristamista harrastavalle ei kertakaikkiaan meinaa löytyä tästä maailmasta sellaista hiilihydraatin lähdettä joka sopisi sekä mahalle että olisi vielä riittävän tehokas glykogeenisynteesin käynnistäjä reenin jälkeen. Luulin että hiilihydraattien nauttimisen suhteen olisi vielä paljon vaativampiakin lajeja olemassa. 
  • Joulu on kehonrakentajille ahdistavaa aikaa kaikkine syömisineen. Kehonrakentaja pohti joulun alla että jos sortuu suvun paineen alla syömään joulupöydässä torttuja tai muuta sopimatonta, hän saattaa tarvittaessa käydä oksentamassa ne ulos. Tähän ei onneksi tultu. 
  • Kokkonen on siitä poikkeuksellinen että se haluaa löytää kisareissuilla tavallista ruokaa. Pitäjien raitit kurvaillaan läpi sopivaa ravintolaa etsien mutta mikään ei ole tarpeeksi tavallista. Lopulta se päätyy yleensä Rossoon noitumaan kun kalakeitossa oli vaan kaks kalan palasta. 
  • Muiden vastakohtana on näitäkin nähty että syömässä muistetaan käydä suunnilleen kerran päivässä kiinalaisessa ja starttikopissa ollaan useimmiten rapulassa. Silläkin tavalla on saavutettu ainakin huomattavaa juniorimenestystä
  • Entäs meiki sitten? Meiki syö vuoden ajasta riippuen 8-10 päivittäisessä käytössä olevaa lisäravinnetta, keskittyen lähinnä vitamiineihin ja kivennäisaineisiin. Niiden lisäksi tulee vielä satunnaisemmat urheilu- ja palautusjuomat sekä magnesiumsuihkeen suihkiminen. Näihin kaikkiin on tullut muodostettua tietynlainen riippuvuussuhde. Jos joku pilleri tai suihke unohtuu ennen reeniä tai kisareissulta niin se saattaa aiheuttaa pelkotiloja ja orientaation horjumista. Reissuun kun lähtee niin erillaiset ravintoainepurkit vie kassista huomattavan tilan ja pillerien pakkaaminen ennen matkaa on hyvin tähellistä hommaa.
Tältä näyttää meikin viiden päivän pilleri annos, eikä taida olla edes kaikki.

Lopuksi vielä Olympiavoittaja Shelly-Ann Fraserin facebooksivujensa kautta välittämät terveiset kansalle. 

Kansaterveyden kannalta on huolestuttavaa väestön entistä voimaakkaampi kahtia jakautuminen terveytensä tiedostavaan ja sen laiminlyövään kansanosaan. Jo nuoresta lähtien ikäluokat jakaantuvat niihin jotka kantavat viimeiset rahansa kapakkaan ja niihin jotka tilaavat viimeisillä euroillaan ennemmin shotin sijasta proteiinia ja vitaaminipillereitä. Kahtia jakaantumisen ehkäisemiseksi toivottakaamme myös raksa-Pena kuntosalille tervetulleeksi ja hallitus nostakoon röökin verotusta ja poistakoon lisäravinteet makeisveron piiristä. Muistakaa että "elintasomaha" ei ole enää elintason merkki vaan nykyään se viestii useimmiten kuulumisesta alempiin sosiaaliluokkiin. 

- Eemeli

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Crossfit tuomiolla

Ylistetty ja pilkattu crossfit on yksi aikamme ilmiöistä. Aikojen alussa sitä sanottiin kuntopiiriksi, ennen crossfitiksi muuttumistaan se oli circuit training. Nyt sen on aika saada meikiltäkin tuomionsa.

Crossfitissä on jotain nerokasta. Mistään valmennusopillisista neronleimauksista ei kuitenkaan ole kysymys. On ihmisiä joille kaikki liikunta on hyvästä ja on ihmisiä jotka tarvitsevat hieman spesifimpää harjoittelua oikeisiin urheilullisiin tavoitteisiin. Niille joille lähtökohtaisesti kaikki liikunta on hyvästä, on crossfit mitä parhain harjoittelun muoto. Tulee vähän kaikkia ominaisuuksia mutta ei mitään kunnolla. Siinä on terveysliikunnalle hyvä lähtökohta. Paljon parempi vaihtoehto crossfit on kuntoilumuotona kuin pelkkä nulkkaaminen tai näennäinen kuntosaliharjoitelu. 

Mitä crossfit on tehnyt ihmisten kuntoilulle on se että sieltä on löydetty tehoa harjoitteluun. Tulee hiki, hengästyttää ja maitohappojakin. Jos sitä ennen kuntoilu on ollut kuntopyörän päällä rupattelua tai manaattikelluntaa, on kontrasti valtava. Näennäisyyden lumeesta päästyään ihminen saavuttaa tuloksia, ei ole kysymys mistään valmennusopillisesta läpimurrosta. Mistä sitä tehoa on sitten saatu normikuntoilijankin harjoitteluun? Tietysti aluksi ohjaajat piiskaavat eteenpäin mutta tärkeintä on se että crossfitissä on saatu ihmiset kilpailemaan itsensä kanssa ja vähän muidenkin. Itsensä voittamisen kokemukset urheilussa ovat eteenpäin kantava voima ja se saa joka kerta yrittämään parhaansa. Kun tämä on onnistuttu tuomaan urheilusta myös kuntoiluun, on tässä crossfitin nerokkuuden ydin. Pelkän ulkonäön ja terveysvaikutusten takia treenaaminen saattaa ennen pitkää maistua vähän puulta. 

Tietysti on crossfitin brändissäkin jotain viehättävyyttä. Onhan se eri nastaa harrastaa crosfittia kuin tehdä kuntopiiriä ja yleisliikkeiden sijaan tehdän jotain helvetin burbeita. Mikä se burbee edes on? Puolet crossfitin harrastajien puheesta menee vielä meikiltä ohi. Wodin on väkisinki joutunut oppimaan kun siellä juoksuradan keskellä ne crossfit harrastajat tekevät wodejaan. Kaiken kaikkiaan pidän crossfittia järkevimpänä ja onnistuneimpana kuntosalimaailman kaupallisista sovellutuksista. Luultavasti siitä tulee paljon pitkäikäisempi tuote kuin monesta muusta pinnalla käväisseestä ilmiöstä.


Erinnäiset asiantuntijat keskittyvät todistamaan crossfitin valmennusopillista järjettömyyttä. Takerrutaan mainoslauseisiin jossa crossfitin luvataan kehittävän nopeutta, kestävyyttä, voimaa, liikkuvuutta, koordinaatiota ja luultavasti vielä älykkyysosamäärääkiin. Ne ovat vain mainoslauseita. Tottakai kaikki vähänkään valmentautumisen päälle ymmärtävät tajuavat että osa ominaisuuksista on ristiriitaisia keskenään, eikä niitä mitenkään voida tehokkaasti kehittää samassa harjoituksessa tai edes samalla harjoituskaudella. Kuitenkin kaikkea saa vähän ja kuten aiemmin totesin se on hyvä niille jotka ovat kuntoilumielessä liikkeellä. Crossfitissäkin voi kilpailla ja kuulemma se on jossain ihan totistakin touhua. Crossfit on crossfitissä kilpailemista varten parasta harjoittelua mutta muiden lajien oheisharjoitteena en juuri näe sille käyttöä. 

- Eemeli
_________________________________________________________
Päivitys 13.3.2014 klo 12.27

Keskustelua kirjoitus tietysti herätti ja siksi lisään nyt päivityksinä tekstin alle vielä heränneitä ajatuksia ja vastauksia kommentteihin. 
Todiste crossfitin erinomaisuudesta ei ole se että jotkut parhaat kilpailijat siinä saattavat tempaista 140kg. Tällaiset esimerkit ovat entisiä painonnostajia tms. Esimerkiksi huipputason voima-arvoja omaava crossfit kilpailija/harrastaja ei ole saavuttanut niitä pelkällä crossfit harjoittelulla. Crossfit on lajina vielä niin nuori ettei kukaan ole ehtinyt kasvamaan sen parissa. Saavutetut huipputason ominaisuudet ovat perua jonku muun lajin harjoittelusta. Tullakseen paremmaksi crossfitissä tarvitaan myös spesifiä ominaisuusharjoittelua. Nähdäkseni keskeisin spesifiä harjoittelua kaipaava ominaisuus crossfitissä on voima. Myöskään todiste crossfitin erinomaisuudesta ei ole se että joku pystyisi tekemään jonkun wodin tai sen osa-alueen paremmin kuin kirjoittaja. Parhaiden harrastajien kovakuntoisuutta ei käy kieltäminen.

Eräs lukija kysyi, mitä crossfit itseasiassa on? Määrittelisin sen seuraavalla tavalla. Crossfit on kokoelma lajeja ja harjoitteita, näkisin sen ensisijaisesti tapana harjoitella. Toisaalta crossfit on myös rekisteröity tuotemerkki. 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

LL ja oikeus osallistua

Niin saatiin Sm-hallit pois alta Rovaniemellä. Minun nyt ei tarvi alkaa enää mitään yksityiskohtaista selontekoa tekemään siitä mikä kisoissa onnistui ja mikä ei. Sen saivat urheilijat ja kisavieraat itse käydä toteamassa. Paremmin järjestelyt tietysti onnistuivat kuin esikisoissa. Sm-tasoisissa kilpailuissa tapahtumaan kuitenkin kuuluu vähän muutakin kuin se että kilpailijoille mitataan tulokset ja ne kirjataan paperille. Se puoli onnistui pääpiirteissään ihan hyvin mutta muu sen ympärillä ontui. Kilpailuissa urheilijat ovat yleensä kiinnostuneita tekemistään tuloksista ja tässä tapauksessa oli yleisökin. Kentältä ei löytynyt minkään näköisiä tulosnäyttöjä eikä kuulutuskaan pystynyt tietovajetta kovin tehokkaasti paikkaamaan. Välittömästi kun juoksija tulee maaliin, täytyy tietää kuka on voittanut ja paljonko oli voittoaika. Ei kuulu asiaan että Sm-kilpailuissa näitä tietoja odotellaan puolituntia. Esimerkiksi miesten 400 metrin kisan tilanteista, joka juostiin kuudessa erässä, ei ollut yleisössä käsitystä eikä tainnut olla urheilijoillakaan vielä pitkään aikaan viimeisen erän maaliintulon jälkeenkään. Lisäksi järjestäjien olisi mahdollisesti kannattanut uskoa mitä hallivalvojat varoittelivat kuulutuksesta ennen kisoja. Ehkä vitsikkäin tapaus kisojen aikana oli se kun yksi järjestäjistä päätti ajaa erään Sul valmentajakortilla sisään tulleen valmentajan ulos hallista, kesken tämän keskustelun liiton huippu-urheilujohtajan kanssa. Valmentajayhdistyksen kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn käytännössä kaikkiin kilpailuihin suomessa mutta tämä yksi sitten päättikin että hänelle se ei kelpaa. Kisojen onnistuneisiin puoliin kuului ehdottomasti kuumana käynyt lipunmyynti. Järjestelyissä mukana olleen kertoman mukaan liput myytiin loppuun jo lauantaina.

Tietystihän isäntäseura onnistui taas järjestämään taivasteltavaa suomalaiselle yleisurheiluväelle. Tämänkertainen temppu oli poistaa oman seuran urheilijoiden viestijoukkue miesten 4xkierroksen kilpailusta. Ei kiinnostanut pisteet seurojen pistekilpailussa tai ylipäätänsä nähtiin paremmaksi pyrkiä estämään ensimmäisenkään isäntäseuran urheilijan esiintyminen kotikisoissa. Naisten viestijoukkue lopulta päästettiin pitkin hampain osallistumaan mutta miehiä ei. Sen jälkeen kun joukkueet oli ilmoitettu kilpailuun, päätti seura luoda sellaiset "kriteerit" joita kumpikaan joukkue ei vahingossakaan täytä. Näitä kriteerejä eivät kaikki miesten kilpailuun lopulta osallistuneetkaan seurat täyttäneet. Tällekkään seuran tempulle ei löydy perusteita Sm-kilpailuja koskevista mestaruuskilpailu- tai edustussäännöistä. Seura ei voi asettaa osallistumisrajoituksia joukkueelle/urheilijalle lajiin johon lajiliitonkaan puolesta ei ole osallistumisrajoituksia asetettu. Seura jälleenkerran viisveisasi urheilijoiden oikeusturvasta ja omavaltaisella päätöksellään kielsi joukkueen oikeuden osallistua. Mutta eihän tämäkään taistelu yllätyksenä tullut. Naisten joukkueen osalta seurassa todettiin lopulta heidän osoittaneen "kilpailukykyisyyttä" toisin kuin miehet. Tosin naisten joukkueen juoksijoista kukaan ei ollut urallaan alittanut seuran vaatima aikarajaa, kun taas miesten joukkueessa sen olivat alittaneet kaikki mutta eivät vaaditun aikamääreen sisällä. Hieno homma että edes naisten joukkue sai lopulta osallistua. Joukkueen nuoremmille juoksijoille oli vaikuttava kokemus päästä juoksemaan samassa kilpailussa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden huippujen mm. Hanna-Maari Latvalan kanssa. Ehdottomasti olisi ollut kieltämisen arvoinen kokemus tämäkin.

Tässä on kaksi MM-kisarajaa tuottanut naisten 60m aitojen finaali. 

Hanna-Maari Latvalasta täytyy todeta että siinä on luultavasti suomen atleettisin nainen. Hantasta voi itsekkin ammentaa orientaatiota kevään painonhallintajaksoon kohti juoksijamaisempaa vartaloa. Suomelta lähtee mahtavista naispikajuoksijoista koostuva joukkue Sopotin MM-halleihin. Toivotan hyvää kisaorientaatiota teille Hanna-Maari Latvala, Noora-Lotta Neziri ja Matilda Bogdanoff.

- Eemeli

perjantai 21. helmikuuta 2014

Arctic Pride - Seksuaalinen tasa-arvoisuus ja oikeus olla oma itsensä urheilumaailmassa

Minulta pyydettiin kirjoitusta Arctic Pride-tapahtuman blogiin ja tottakai sellaisen myös tein. Laitan linkin kirjoitukseen myös tänne Arctic Pride viikonlopun kunniaksi.

- Eemeli

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Veryttely ehdottomasti kielletty!

Pari viikkoa sitten urheiluopistolla tapahtui yllättäen muutos käytäntöihin, jossa tiettyjen yleisurheiluvuorojen aikana muiden lajien edustajien ei sallittu enää verytellä kentän sisimmällä radalla. Vaikka tämä käytäntö ei ole varsinaisesti pois minulta eikä muiltakaan yleisurheilijoilta, näen tämän silti huolestuttavana kehityksenä. Asiasta oli tullut valituksia että toisten lajien urheilijat käyttävät kaupungin maksamia yleisurheilijoiden vuoroja. Tiedän kyllä ketkä tämän valituksen takana ovat ja heitä ei ole kuin pari. Sen lisäksi että oman lajin sisällä on poltettu sillat joka suuntaan, kannattaa tietysi myös rikkoa välit muiden lajien seuroihin. Tällainen tarpeeton ehdottomuus kääntyy vielä itseään ja lajia vastaan jossain vaiheessa.

Veryttelyrataa erottavat kettingit.

Urheiluopistolla on siis kahdenlaisia yleisurheiluvuoroja, yleisurheiluakatemian vuoroja ja kaupungin seuralle kustantamia vuoroja. Muiden lajien käyttökielto koskee kaupungin vuoroja, koska näiden vuorojen käyttöön liittyen on myös vuoronhaltijana olevalla seuralla sananvaltaa. Yleisurheiluakatemian vuorot ovat sen sijaan urheiluopiston hallinnoimia. Kaupungin vuoroja on pari tuntia päivässä ja yleensä ne sattuvat vilkkaimpaan hallin käyttöaikaan. Tietyt yleisurheiluvuorot ehkä kaipaisivatkin rauhoittamista mutta eivät ne joihin toimenpiteet nyt kohdistuvat. Yleisurheiluakatemian vuorot ovat niitä joilla on eniten juoksijoita ja vauhdit kaikista kovimmat, ja niillä edelleen sallitaan muidenkin veryttely. Kaupungin vuoroilla on taas satunnaisia junioriryhmiä ja yksittäisiä muita harjoittelijoita, joskus ei ole yhtään ketään. Eräänä tiistaina oli radalla yksi veteraanijuoksija ja toisella puolella kenttää pienehkö junioriryhmä, muutamat veryttelijät ajettiin radalta pois. Seuraavana torstaina kentällä olin minä ja pieni junioriryhmä, Woman volleyn kakkos-joukkueelta ja muutamalta muulta kiellettiin jälleen veryttely. Se oli täysin tarpeetonta minun tai sen junioriryhmän harjoittelun kannalta. Minusta tuntuu pahalta että sen takia kun minä olen radalla, siellä ei saa olla kukaan muu. Mutta kun asiasta on valitettu ja kaikki on siksi tasapuolisesta ajettava radalta pois. Täydellistä hölmöläisen hommaa. Hiljaiset vuorot hiljenee ja vilkkaat vilkastuu entisestään. Yleisurheiluvuorojen käyttäjien enemmistön mielipide on selvä, muiden lajien satunnaiskäyttäjät kaupungin vuoroilla eivät haittaa. Tähän on tultu vain parin valittajan tähden. Peruusteena on se ainainen jankutus ”ei mekään mennä Rokin vuorolla luistelee kaukaloa ympäri”, sen pidemmälle asiaa ei olla ajateltu.

Kuten totesin, varsinaisesti tämä ei ole juuri nyt mitään yleisurheiljoilta pois mutta myöhemmin se saattaa olla. Esimerkiksi lentopallopelien aikaan on yleisurheilijoiden sallittu harjoitella takasuoralla, mitäpä jos se kohta kielletään tämän takia. Tai jos lentopallopeli ja yleisurheilukilpailu ovat sattuneet samalle päivälle, on yleisurheilijoille sallittu pienet oman varauksensa ylitykset. Kannattaa näiden asioiden sopimisesta tehdä hankalampaa? Kesällä saattavat ehkä jalkapalloijat sanoa yleisurheijoille, ettei ole koko kentälle asiaa pienimpien kakaroidenkaan pelin aikaan. Jääkiekkoilijat ovat se käyttäjäryhmä joiden kanssa on ollut eniten hankaluuksia. Heille tuntuu menevän hallin käytännöt valitettavan hitaasti jakeluun. Jääkiekkoilijoiden kanssa yleisurheilijoilla ei ole mitään yhteisiä tiloja joita meidän tarvitsisi jakaa. He tulevat yksipuolisesti yleisurheilijoiden vaivoiksi. Minun puolestani joutaisivat hölkkäämään sitä omaa halliaan ympäri, elleivät juoksuradan toimintatavat ala muistumaan mieleen.

Tämän hetkinen meno on omiaan haittaamaan Rovaniemeläistä urheilua, edustustasoa myöten. Oli kyseessä mikä mestariurheilija hyvänsä, tämän tarpeettoman periaattellisuuden vuoksi voidaan tulla estämään hänen oheisharjoittelua tai veryttelyitään. Erityisesti sieppaa kun Wovon pelaajia mennään hätistelemään. Asiaan vaikuttamaan pystyviltä virkamiehiltä ja muilta toimihenkilöitä toivon sellaisia linjanvetoja että käytännöt palaavat entiselleen ja valittajia kehoitan miettimään asiaa pidemmälle kuin että valitetaan vain tavan vuoksi.  

- Eemeli