Meanwhile in Leningrad

Kertomus Venäjän matkasta oli odottanut julkaisuaan jo pitkään lähes valmiina luonnoksena. Nyt oli aika viimeistellä teksti valmiiksi.

Länsimaisen ihmisen mielessä Venäjään liittyy tietynlaista "meanwhile in Russia"- eksotiikkaa. Kun junavuoro Leningradiin lähtee lähes vierestä, päätin mennä katsomaan mitä siellä Venäjällä oikein tapahtuu.

Pietari on Leningrad! Alati nimeään vaihtavan kaupungin kulloistakin nimeä on välillä vaikea muistaa.

Rajan ylitystä ei ollut vaikea huomata. Pian junan ikkunasta näkyi teollisuushalli, jonka savupiippu oli juuriaan myöten tulessa ja ukot seisoivat vieressä ihmettelemässä ilman kummempaa kiirettä. Maaseutumaisemassa vilahtelivat Lada Nivat siellä täällä, jotka kaupunkiin tullessa vaihtuivat tyyttäileviin ja luovasti parkkeerattuihin uusiin katumaastureihin.

Pietarin suomenrautatieasema on varsin lähellä Neva-jokea. Neva-joen rantaa lähestyessäni tunsin paskan hajun voimistuvan. Mietin siksikö suomalaiset aina niin innokkaasti ovat tarjoamassa venäläisille vedenpuhdistustekniikoitaan. Ilmiö jäi kuitenkin vain tilapäiseksi. Ensivaikutelmastaan huolimatta Neva-joki sivuhaaroineen ja kanavineen osoittautui hyvin kauniiksi, jopa romanttiseksi ympäristöksi.

Näkymää Nevan yli, taustalla amiraliteetin ranta.

Pietari on kaupunkina hyvin vaikuttava. Kyseessä on Euroopan neljänneksi suurin kaupunki, Moskovan, Istanbulin ja Lontoon jälkeen. Pietarissa vanha on vanhaa ja uusi on uutta. Siinä missä esimerkiksi Belgradissa tai Tallinnassa ei olla kaavoituksesta kuultukaan, Pietarin kaupunkikuva on säilynyt eheänä. Kaupunki on siisti ja turvallisen tuntuinen esimerkiksi Helsinkiin verrattuna. Palvelut ovat myöhään auki ja ilta-aikaan kaupungilla liikkuu muitakin kuin kapakoihin pyrkiviä kansalaisia, eikä häiriköivistä nuorisojengeistä ole tietoa. Toisin kuin Suomessa, kaupunkikulttuuri Pietarissa on tässä suhteessa eläväistä. Kotimaamme tilanteesta saamme kiittää ay-liikkeiden ja uskovaisten sääntöjen sanelemaa satavuotista hirmuvaltaa, joka vasta viime vuosina on alkanut murtumaan.

Se kuuluisa Iisakin kirkko.

Kaupungin kaduilla ja metroissa ihmisistä välittyy kuva nöyrästä kansasta, joka ymmärtää olla ihmettelemättä lähes demokraattisten vaalien puoliksi järjestetyiksi tiedettyjä tuloksia. He tietävät sen, että jos asiaa ihmettelee liian suureen ääneen, saattaa pian löytää itsensä tekemästä seuraa Aleksei Navalnyille lukittujen ovien takana. Helsingin katukuvassa taas näet toinen toistaan tiedostavampia ja yksilöllisempiä ihmisiä. Saattaisit sekoittaa heidät Itä-Afrikkalaisen Mursi-heimon jäseniin, jos he eivät olisi valkoihoisia. Moni näistä tiedostavaiston edustajista on jo siirtynyt post-science, tieteen jälkeiseen aikaan, jossa kuka tahansa voi ryhtyä valitsemansa alan auktoriteetiksi. Siihen ei tarvita akateemista loppututkintoa, riittää että kirjoitat blogia. Kun on löytänyt riittävän määrän samanmielisiä internetyhteyden päähän, voi muodostaa mukavan kuplan ja alkaa elämään omassa todellisuudessaan.

Pietarilaiset metroasemat olivat hyvin koristeellisia ja syvällä maan alla. Kampin liukuportaat tuntuvat Pietarin matkan jälkeen lyhyiltä. Pietarin metrojärjestelmä oli hyvin selkeä ja helppokäyttöinen esimerkiksi Tukholman metroon verrattuna. Jotenkin metroasemilla ja kaupungin kaduilla oli huomattavissa myös Venäjän EU:sta poikkeava turvapaikkapolitiikka. 

Siinä missä Suomessa, Venäjällä perse ei ole kauneusihanteiden keskiössä. Naisten yllä näkee vähemmän legginssejä ja farkkuja, enemmän hameita ja pitkiä takkeja eikä ensimmäisiäkään trikoita tai freddyjä. Fitnessinnostus ei ole vielä lyönyt läpi Venäjällä kansojen syvissä riveissä, vaikka tietoutta on alettu levittää jo ennen sotia.

Aikansa fitness-nainen. Fitness-nainen on myös hyvä työnainen! Huomaa harjoitusohjelma kuvan laidassa.

Venäläisten kymmenisen vuotta suomalaisia lyhyempi eliniänodote on nähtävissä kansalaisten kasvoilta. Naiset kulkevat heikoilla hemoglobiiniarvoillaan aneemisen näköisinä, kun taas miehet Venäjällä uskovat vielä tuhtiin elintasomahaan. Jos ei ole mahaa, niin ainakin mahorkka palaa. Sotahistorian museossa oli taas nähtävissä riveittäin venäläisten sotilasjohtajien vodkan turvottamia turpia. Runsasta sydänperäistä kuolleisuutta selittävä tekijä on nähtävillä urheilukaupoissa ja puistoteillä. Venäläiset eivät juokse, siinä missä Suomessa koukkupolvinylkät kansoittavat kadut ja puistotiet. Kiersin kaikki kaupungin kolmetoista Adidas-kauppaa. Viimeisimpiä vapaa-ajan kenkiä löytyy valikoimat, jollaisia Suomessa ei ole nähtykään. Sen sijaan juoksukengät saa yleensä valita kahden vaihtoehdon väliltä. Merkkituotteiden shoppailu ei Venäjällä ole ainakaan Suomea edullisempaa.

Syöminen osoittautui matkan vaikeimmaksi osuudeksi. Yleensä vertailen eri maiden ruokakulttuureita vierailemalla paikallisissa McDonalds ravintoloissa. Kokenut kriitikko voi huomata hienoisia vivahde-eroja erimaalaisten BigMac-hampurilaisten välillä. Toki tuntui turvalliselta aloittaa matkan kulinaristinen osuus jälleen maailman kansainvälisimmistä ravintolasta, McDonaldsista. Yllätyksekseni huomasin että Venäjällä on mahdollista päästä töihin McDonalds-ravintolaan ymmärtämättä käsitteitä CocaCola ja french fries. Pyrin tilamaan BigMac-aterian, odottamani hampurilaisen sain mutta juoma ja ranskalaiset jäivät puuttumaan siitä huolimatta että tähdensin "with fries and CocaCola". Tältä pohjalta voitte tietysti kuvitella englanninkielen yleistason Pietarilaisissa ravintoloissa. Englanninkieliset listat olivat varsin harvinaisia ja tarjoilijoiden kielitaito vielä harvinaisempaa, kannatti siis ainakin varmistaa että listassa olisi annoksen kuva jota osoitella. Venäläisen McDonalds-kokemuksen lisäksi odotin erityisesti erästä paikallista piiritysajan erikoisuutta, keitettyä kengänpohjaa. Se jäi kuitenkin kokematta.

Nykyään kissat pesivät tykistömuseon panssareissa.

1930-luvulta lähtien Neuvostoliitto tai Venäjä on jokaisella vuosikymmenellä osallistunut yleensä myös aloittamaansa konfliktiin. Se oli nähtävissä katukuvasta karulla tavalla. Vaikeasti invalidisoituneet, raaja-amputoidut tai näkönsä menettäneet sotaveteraanit kerjäämässä asepuvuissaan olivat tyypillinen näky metroasemilla. Melankolista slaavilaista iskelmää laulava sokea veteraani kosketti minua laulullaan niin syvästi, että hän oli ainoa lukuisista kerjäläisistä jolle hellyin antamaan rahaa. Toisella asemalla asepukuinen veteraani, jonka molemmat jalat olivat amputoitu polvien yläpuolelta raahusti lattialla pelkkien itsetehtyjen tynkien pehmusteiden varassa. Ei pyörätuolia, ei proteeseja, ei mitään. Näin hyvää huolta äitivenäjä pitää pojistaan, jotka ovat uhranneet terveytensä palvellessaan kotimaataan. Ehkä tämä kertoo, mitä tarkoittaa asua hyvinvointivaltiossa ja mitä ei.

Samoilla asemilla nuoret, 15-vuotiaan näköiset pojat kulkivat kohti palveluspaikkojaan. Näyttääkseen edes hieman miehekkäämmiltä näille 165 senttisille ja 50 kiloisille pojille oli puettu päälle toppatakit, joihin he melkein hukkuivat ja päähän laitettu koppalakit, niin suuret että niiden päältä tarjoilisi pizzan. Asetelma oli hyvin irvokas. Järjestelmä imee sisäänsä uusia nuoria ja toisesta päästä sylkee ulos terveytensä ja elämänsä uhranneita heitteille jääviä miehiä.

Näiden mietteiden myötä lämpimät suositukset Leningradille! Helpon junamatkan päässä on mahdollista päästä kokemaan venäläisyyttä ja aistimaan maailman historian käänteitä aidosti kiinnostavassa suurkaupungissa. Lopuksi vielä yksittäisiä huomioita matkan varrelta kuvien kera.  

Meanwhile in Russia. Jo ensimmäisenä matkapäivänä kaupungilla tuli vastaan kaksi apinaa.  Ensin nainen kulkee muina miehinä apina olallaan ja tämä mies oli kouluttanut apinansa kerjäämään. Vaatteiden lisäksi meikkiäkin oli laitettu poskiin inhimillisemmän ulkonäön saavuttamiseksi.

Museoitu venäläinen panssarintorjuntakoira. Neuvostoliitossa myös koirat tekivät konflikteissa osansa. Koiria koulutettiin hakeutumaan panssarivaunujen alle syöttämällä niitä omien vaunujen alta. Saksalaisten vaunujen läheisyydessä koirat vapautettiin ja jos ne pääsivät vaunun alle, niiden kantamat miinat räjähtivät tai räjäytettiin. Menetelmä ei ensiyllätyksen jälkeen kuitenkaan saavuttanut sanottavaa menestystä. Yksi ongelma oli vaunujen hajussa. Koirat olivat tottuneet venäläisten dieselillä käyvien vaunujen hajuun kun saksalaisten vaunut kulkivat bensiinillä. Myös taisteluhirveä kokeiltiin sarviin kiinnitetyllä pikakiväärillä aseistettuna. Kokeilu osoittautui mahdottomaksi.

Mikhail Kalashnikovin pyhäinjäännökset, kello, silmälasit ja Nokian matkapuhelin. Voidaan kai sanoa, että Nokia on matkapuhelinten Kalashnikov.

Venäläinen palomies aseistettuna Kalashnikov-rynnäkkökiväärin vaahtosammutinmuunnoksella. Lisäksi näytille oli päässyt suomalainen RK ja Kalashnikovin airsoftversio.

Talvipalatsi, nykyään osa eremitaasin museota, on hyvin näyttävä niin sisältä kuin ulkoa. 

Talvipalatsin ensimmäistä kerrosta kiertäessä saatat pettyä savikippoja ja vanhojen kivien kokoelmia katsoessasi mutta toisessa kerroksessa sijaitsevat palatsin vaikuttavimmat tilat. 

Harry Potterin kirjasto sijaitsee talvipalatsissa. Kirjastohuone oli hyvin tunnelmallinen tila, kenties oma suosikkini. 

Eremitaasin seinät olivat täynnä idioottimaisia rokokoo-ajan maalauksia, muutoin taidokkaita taideteoksia mutta miksi hallitsijoille maalattiin vauvojen kasvot? Vaikka tuon ajan ihmiset olivat pienenpiä, kasvoivat he tiettävästi kuitenkin aikuisiksi.

Oliko kuvan malli kehitysvammainen vaiko sittenkin taiteilija?

Mikä erinomainen keksintö! Palatsin aukiolla päivystävät hevoset oli varustettu paskasäkeillä. Valitettavasti häntä ui seassa. 

Palatsin aukiolle johtaville kaduille oli pysäköity myös muutamia kusibusseja. Pietarin keskustassa ei ole mailla halmeilla puskia joiden takana pistäytyä kuten vaikkapa Helsingissä, joten kusibussit olivat mainio ratkaisu. Muutoinkaan ei tulisi mieleenikään kuseksia pitkin Pietarin historiaa havisevia kujia.

Laitakaupungilla pääsee kokemaan kaikkien rakastamaa neuvostoliittolaista betonibrutalismia. 

Tätä et näe Suomessa! Kun katsot kadulla ylöspäin näet sikin sokin risteileviä sähköjohtoja. Ehtaa itä-eurooppalaista hälläväliä insinöörityötä.

Työmiehet sutivat kerrostalon seinää pelkkien köysien varassa heijaten. Itä-Euroopassa työnteosta ei tehdä turhan vaikeaa. 

Suositukset seuraavaksi leirikohteeksi, nopea täysasfalttirata aivan Pietarin ydinkeskustan liepeillä.