Hippa-Timon ura päättyi Roippariin

Tuskin olisin voinut kuvitella Törmäsen juoksu-uran päättymisen voivan saada osuvampaa sinettiä. Se ura loppui tanssilattiatapaturmaan Roipparissa. Rovaniemen Roy Club on paikka missä ihmiset kaikista kansanosista kokoontuvat kosteisiin illanviettoihin, ja paikka missä Timo on käynyt hoidattamassa fyysisten vammojen aiheuttamia henkisiä kolhujaan. Tällä kertaa Roippariin oli ajanut aristava akillesjänne, suunnitellut kisat piti unohtaa ja ottaa varasuunnitelma käyttöön. Uran kannalta kohtalokkaat hetket koettiin tanssilattialla, Timo joutui kanssajuhlijan taitamattoman tankotanssi performanssin uhriksi. Hallitsemattoman tangolla toikkaroinnin seurauksena Timo sai kunnon potkun suoraan polveen. Hipatessa se ei vielä menoa pahemmin haitannut mutta tulevina päivinä polvi kipuili ja oli turvoksissa pitkään. Yhtäaikaa aristanut akillesjänne ja turvoksissa oleva polvi löivät viimeiset naulat arkkuun. Harjoituskausi oli ollut liian rikkonainen, omaa ennätystasoa ei pysty enää saavuttamaan, se oli siinä.

Piikkarit naulassa, se oli siinä.

Tässä juttusarjassa muistelemme lappilaisen juoksijan, Timo Törmäsen urheilu-uraa ja elämää sen takana. Muisteltavaa taatusti riittää, lähinnä kysymys on siitä mitä kehtaa kertoa. Jo kauan ennen kuin olin tutustunut itse mieheen, olin kyllä kuullut tarinoita kerrottavan Törmäsestä. Muistelijoina on tietysti Mr. Törmänen itse sekä läheisimpiä urheilijatovereita uran varrelta.

Päätös kilpauran lopettamisesta tähän vuoteen ei ollut Timolle kipeä taikka vaikea, vaan ennemminkin helpotus. Jo edellisenä syksynä uuteen kauteen lähdettäessä oli selvää että kausi 2014 on viimeinen. Menneen vuoden aikana Timo toisteli useaan otteeseen "kyllä mie niin ootan ens syksyä". Uran viimeiset vuodet olivat jatkuvaa tasapainoilua terveenä pysymisen kanssa. Se alkoi käydä henkisesti raskaaksi nuorempana lähes vammoitta selvinneelle urheilijalle. Melko läheltä seuranneena voin vakuuttaa että parhaansa Timo teki lihashuollon eteen. Vielä vuonna 2009 Timo oli sen verran vetreämpi, että haastoi minut kylmiltään lentävän 20m kilpailuun. Minä oli armeijasta harjoitusvapaalla hallissa ja Timo oli paikalla käyskentelemässä farmarihousuissa ja tennareissaan. Minä hirvittelin että elä nyt kylmiltään lähe kiskomaan lentäviä mutta Timo kertoi että hänellä on mailerin lihakset, ne ei revähdä. Sen kisan Timo vieläpä voitti, kylmiltään farkuissa ja tennareissa. Viisi vuotta myöhemmin ja kolmekymppiä mittarissa tämä tuntuu hyvin kaukaiselta.

Toinen asia mikä teki lopettamispäätöksen helpommaksi, oli Timon päätyminen mukaan seuratoiminnan pariin. Kilpaura voi jäädä mutta yleisurheilun harrastamista ei tarvitse lopettaa. Timo on henkeen ja vereen yleisurheilumies. Hänellä on ollut jo pitkään selkeitä näkemyksiä yleisurheilun kehittämisestä. Timolla oli kuitenkin periaate, kun hän urheilee hän urheilee ja järjestöasiat saavat jäädä myöhemmäksi. Nyt on kuitenkin tullut aika päästä toteuttamaan näitä näkemyksiä. Tänä kesänä ajanotossa toimiessaan Timo totesi, "kyllä minua taidetaan tarvita enemmän kameran tällä puolen ku radalla". Tämä lause kiteyttää hyvin Timon ajatusmaailmaa, mikä teki luopumisesta helpompaa. Timo on myös valmentanut kilpauransa ohessa jo vuosia.

Kirjoittaja ja Törmänen kisan järjestelyhommissa.

Jotkut pahansuovat saattavat laskeskella että moneskohan kerta tämä on kun Törmänen lopettaa ja arvuuttelevat milloinkahan se tulee taas takas. Minä vastaan että ensimmäinen kerta. Tietysti Timolla on ollut enemmän ja vähemmän tunnettuja katoamistemppuja lajin parista kuukaudeksi tai pariksi, jolloin viimeisimpiä olinpaikkatietoja on kannattanut kysellä lähinnä kaupungin kapakoitsijoilta. Näissä on kuitenkin purettu yksittäisten pettymysten aihettamaa turhautumista. Tämä kertainen lopettaminen on pitkän kypsyttelyn tulos. Uskon kuitenkin että eiköhän Timolle kuntoilu sen verran maistu, että ehkä häntä nähdään tulevaisuudessa esimerkiksi jonkun kisan vauhdittajana. Totinen kilpaura on kuitenkin ohi. Ja täysin tosissaan Timo olikin loppuun asti, jos joku kutsui häntä ennen tätä entiseksi urheilijaksi se ärsytti suunnattomasti. Uuden ennätystason saavuttaminen oli aina tavoitteena, missään vaiheessa ei vain juoksenneltu huvikseen.

Mitä Timo sitten aikoo kilpauransa jälkeen? Ihan ensimmäisenä Timo aikoo ottaa takaisin niitä menetettyjä hippoja joita on joutunut aikasemmin jättämään urheilun takia väliin, Roipparissa siis nähdään. Muutoinkin tämä vuosi on tuonut suuria muuutoksia Timon elämään. Timo jäi harkitusti ja pahoin työhönsä tympääntyneenä pois Lapin lihalta ja aloittaa Lapin urheiluopistolla hierojan opinnot. Sen lisäksi mies tietysti harrastaa yleisurheilua mutta uudella tavalla. Seuraavassa osassa päästetään enemmän itse asianosaista ja muita muistelijoita ääneen. Varmaan päästään myös jo niihin vauhdikkaampiinkin tarinoihin.

Timo Törmäsen muistelmat osa 1.
Kirjoittaja: Eemeli Kaartinen

Tasa-arvokysymyskö?

Mediassa on noussut esille tarina suomalaisesta kuulantyöntäjästä joka on käynyt läpi sukupuolenkorjauksen miehestä naiseksi ja hakee nyt kilpailuoikeutta yleiseen naisten sarjaan. Ensimmäisenä asiasta uutisoi Etelä-Suomen Sanomat ja hiljattain asian nostivat esille myös iltapäivälehdet. Valitettavasti iltapäivälehtien uutisoinnissa tapausta lähdettiin jo viemään tasa-arvokysymyksen suuntaan. Urheiluliiton viestintävaliokunnan jäsenenä katson tarpeelliseksi muistuttaa omalta osaltani mediaa ja kaikkia asiasta keskustelua käyviä tapauksen ratkaisuun liittyvistä periaatteista. Kilpailulupa kysymyksessä ei voida missään suhteessa katsoa olevan kyse seksuaalisesta tasa-arvosta. Kilpaurheilussa on kysymys urheilijoiden tasa-arvoisuudesta osallistua omaan sarjaansa yhdenvertaisin edellytyksin, oli kyseessä sitten miesten tai naisten sarja, ikäkausi sarjat tai vammaisurheilun luokkasarjat. Kilpailuoikeus tässä tapauksessa ratkaistaan puhtaasti lääketieteellisin perustein. Kilpailuoikeus ei ole mielipidekysymys eikä siitä käydä äänestyksiä. Tapaus on toki ainutlaatuisuudessaan hyvin kiinnostava mutta käytäköön siitä keskustelua asiallisesti ja ilman turhaa sensaatiohakuisuutta. Tuleva päätös perustuu lääketieteellisiin faktoihin ja siihen on kaikkien osapuolten tyytyminen.

- Eemeli Kaartinen

Janakkalan seurahulluseminaari

Urheilijoilla on karnevaaliviikonloppu takana ja yhtä karnevaalia se oli meikinki viikonloppu, vaikka en tällä erää urheilijaksi itteäni laskekkaan. Meiki osallistu semmosiin luottamushenkilökarnevaaleihin Janakkalassa, joka on lähes yhtä perinteinen tapahtuma kuin lajikarnevaalitki. Seminaaria johti tunnettu luennoitsija M.A, jonka luentojen pohjalta keskusteltiin ja soiteltiin. Luentojen välissä nautimme refresmenttiä. Täytyy kyllä todeta että vittuko lomaileminen on raskasta. Vaati pari lepopäivää neljän seinän sisällä takas arkeen orientoitumiseen. Tämän jutunki jaksoin kirjottaa vasta viime yönä. Loma oli tosiaan sen verran rankka että meiki pääty sairaalaan ja toisilla pitempi kestonen nesteytys alko pakottamaan munuaisia. Loput seminaarin sisällöstä on luottamuksellista tai sanotaan näin etten kehtaa kertoa.

Sairaalareissun ja viis tikkiä tienasin hyppäämällä järveen. Sen verran muistin opetetun ettei pää edellä saa hypätä, vaan hyppäsin turvallisesti pommilla. Syvyyspommissa oli kuitenki sen verran kaliiperia että pommi jysähti suoraan polvi eellä pohjaan ja se oli siinä. Loppu reissun konkkasin menemään niinku kehitysvammanen. Taas sai siirtää reenien alottamista kymmenen päivää eteenpäin. Johan sitä kerran kerkes käyttää piikkareita jalassa kortisonipiikin jälkeen. Kävin loman alkuun Janakkalan kentällä vähän juoksentelemassa. Kaheksan vuotta sitten 17v Sm-kisoissa siellä onnisti, kuvittelin että sehän kulkee samalla radalla nyttenki mutta tuomio oli tyly. Ekan vedon jälkeen paikalliset asiantuntijat totes kylmästi että "kaartinen sä oot liian lihava tähän hommaa". Tosihan se on tällä hetkellä. Nyt kävin esiintymässä Janakkalan radalla noin 13 kiloa isompana kuin 8 vuotta sitten.

Tästä sujuvasti päästäänkin yleisesti suosittuihin blogin aiheisiin, kuten aineenvaihdunta on sekaisin, rasvaprosentti ei tipu,tuli nuha, kaikki on päin persettä ja psyyke pettää, jonka jälkeen se oli siinä tämäki vuosi. No en kuitenkaan lähe omia juttuja viemään aivan tälle linjalle. Joskus on parempi olla vaikka vähän aikaa hiljaa, ettei ala valitustarinat kolmatta kertaa kiertää samaa rataa ympäri. Toisaalla jo pelkät otsikot lukemalla voi päätellä missä kohtaa vuoden psyykkeenpettämisykliä ollaan menossa, ja kun lukee pitemmälle meinaa psyyke pettää itelläkki.

Kävin Turussa kyttäämässä yleisurheilunaisia jotka oli tiukassa kunnossa Iltalehden mukaan. Ilmankos oli katsomot täynnä. Eihän niissä sen jutun kuvissa ollu edes juuri mitään erikoista, olisivat käyneet ihan tavallisen yleisurheilujutun kuvitukseksi. Mutta sen jutun "asiasisältö" oli kyllä täysin idioottimainen. Oletettavasti yleisurheilujournalismin taso Iltalehdessä voi vain nousta tulevaisuudessa. Toki ainakin mieskatsojat on panneet merkille myös tämän lajin visuaalisen puolen mutta sen voinee jättää ihan jokaisen oman oivalluksen varaan. Kyllä niissä kisoissa olis ollu ihan oikeitakin jutun aiheita. Vai onko tämä visuaalisuusnäkökulma sittenkin ulottuvuus, jota pitäisi käyttää viestinnässä enemmänkin? Sillähän saatiin aikaan varmaan vuoden luetuin yleisurheilujuttu. Kokkonen kommentoi ettei hän ainakaan ole huolestunut siitä jos joku hänen persettä kisoissa kuvaiskin. Iltalehti tehnee siis miehistä seuraavaksi vastaavanlaisen jutun. 

Lopuksi täytyy vielä kertoa viikon ärsyyntymisen aihe, uusi kuulutusääni junissa. En ole sopeutunut siihen enkä aio sopeutua. Se kuuluttaa ihan liian lepposalla nuotilla ja hitaalla rytmillä. Nyt on päin persettä seki asia. Taas yksi syy lisää vastustaa muutoksia. 

Soitellaan! - Eemeli