Mitä meiki duunaa?

Eipä ole ollut viime aikoina ainakaan reeni asioita tänne blogin puolelle selostettavaksi. Toisenlaisen blogin kirjoittamisesta olisin ehkä inspiroitunut. Sen nimi olis niin nasta etten voi sitä tässä nyt paljastaa. Perhaps toteutan sen vielä. Joku on saattanut arvuutella mielessänsä mitä meiki duunaa. Sitä ajattelin nyt tässä valaista.

Päin persettähän tässä menee, ajatellen niitä aihepiirejä joita täällä blogissa on yleensä käsitelty. Reenaamaan ei pysty, eikä terävääkään enää juuri oteta. Seesteiseksi on mennyt kaikinpuolin. Toisaalta on hyvin miellyttäviäkin asioita tapahtunut viime kuukausina.

Akillesjänne on paskana vasemmasta jalasta, siinä on syy miksi meikiä ei ole radalla näkynyt. Ensimmäisen kerran 2012 joulukuussa vaivaaman alkanut akilles on mennyt vuosittain huonommaksi, ja nyt on päästy leikkauskuntoon asti. 2013 kausi jäi viimeiseksi jonka olen pystynyt täysipainoisesti kilpailemaan. Yritinhän minä tehdä hallikautta tällekkin vuodelle. Avauskisan ehdin juosta mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut enää juoksuharjoituksia tehdä.

3-4 kertaa sain akillesjänteen tulehduksen nopeasti hoidettua pois konservatiivisen hoidon konstein. Viidettä ja kuudetta kertaa en enää saanut. Kokeilin kortisonia, se tuntui hyvältä aikansa mutta vaiva tuli ”yllättäen” takaisin. Harjoittelusta karsittiin pois loikkaharjoittelu ja kaarrejuoksu. Matkaa lyhennettiin ja harjoitusmääriä vähennettiin niin että lopuksi yritin olla vain 60m juoksija. Lähinnä enää kyykkäsin ja otin lähtöjä.

Sekään tie ei pitkälle vienyt. Lopulta päättelin että leikkaus on ainoa vaihtoehto. Hakeuduin julkiselle puolelle hoitoon vakuutusten ja varojen puutteessa. Tosin eipä sellaista vakuutusta taida ollakkaan joka korvaa akillesjänteen hoitoa enää 25-vuotiaalle vanhalle urheilijalle. Toukokuun lopulla kävin ortopedin vastaanotolla. Se alko samantien puhumaan osteotomiasta, eli koko jänne irroitetaan ja kiinnitetään uudelleen sisemmäksi. Alko hirvittää, kuvittelin että selvitään puhdistusleikkauksella. Viimeisenä konstina ennen leikkausta kokeillaan vielä jalkaterä jumppaa. Loppu kesästä on kontrolli. Syksyn tullen saattaa olla leikkaus edessä. Toisaalta pitäis valmistuakkin, ja jos jalka leikataan niin silloin ei valmistuta. Jalka paketissa ei työharjoitteluja tehdä. Täytyy funtsailla.

Kuntoilumuodoiksi on jäänyt enää lähinnä penkki, kyykky ja maastaveto, ja mitä nyt fillarilla ajeli keväällä työmaalle. Tempaus ja työntökin piti lopettaa, ei pysty enää ponnistamaan kunnolla päkiöille. Urheilla haluaisin yhä mutta kuntoilu on perseestä. Sen pari kolme kertaa viikossa jaksaa juuri vähän kuntoilla. Ainoa motivaatio siihen on että säilyttää jokseenkin viehättävän ulkomuodon morsiamen silmissä. Ja toki sen verran pitää nostella että pysyy vahvempana kuin kynäniska kaverini, joista useimmille satakiloa penkissä on edelleen merkittävä rajapyykki. Toisinaan kun menen hallille tuntuu että mitähän vittua tänäänki tekis, lähtis vaan vittuun täältä. Joskus lähdenkin. Ilman tavoitetta tuntuu kuin ei osaisi harjoitella enää ollenkaan. Kunpa pystyis edes kuntoilumielessä juoksemaan. En saatana ala polkemaan mitään kuntopyörää, enkä varsinkaan heittämään frisbeegolffia. Kyllä ihmisen pitää pystyä oikeita lajeja harrastamaan, muuten on mieluummin kuntoilematta. Näiden kokemusten perusteella voin sanoa ymmärtäväni Timo Jutilaa ja Jani Sievistä sekä heidän uran jälkeistä ulkomuodon kehitystään.

Tässä on niitä viime aikojen miellyttäviä tapahtumia. Nykyään samassa osoitteessa asuu pullan ja sämpylän leipoja.

Viime marraskuussa kävin perinteisesti gaalaristeilyllä. Laivalta toin ison lastin refresmenttiä. Samalla löysin laivalta myös morsiamen ja tuliaiset on jääny juomatta. Ihan hyvä niin. Eipä tässä ilman Annea olis juuri muuta mielekästä aktiviteettiä kuin käydä kokouksissa ja viikonloppusin ottaa terävää. Ennen kokoukset oli 50% yleisurheiluharrastuksesta, nykyään ne on 100. Olen muuten nytkin paluumatkalla Tallinnasta. Tällä kertaa laukussa on aiempaan verrattunu hillitty määrä tuliaisia ja vain laatujuomia. Olin pari päivää paskantärkiänä U23 Em-kisoissa. Seminaariseuruetta yhdisti se että kisoja enemmän kiinnosti vip-teltta ja refresment tarjoilut. Iltaisin meiki meni kuitenki jo kymmeneltä nukkumaan, setät jakso pitempään.

Olin paskantärkiänä pitkästä aikaa. Söin nuita viis.

Jatkossakaan tuskin on kovin tarinoita kerrottavaksi reenien tai refresmentin osalta, joten siltä osin ainakin tulee olemaan hiljaisempaa. Mutta jos järjestörintamalla alkaa menemään jännäksi, niin niitä kannanottoja varten tämä foorumi ainakin pidetään olemassa. Kokkonen muuten mietiskeli että vois vittuillakseen kirjotella jotain ja lausua kovia sanoja näin Kalevan kisojen lähestyessä. Sillä on varmasti parin vuoden aikana kertyny paljon vitsejä kerrottavaksi. Saa nähdä, kova poika se on ainaki aikomaan.

Soitellaan!