Se on
merkkitapahtuma kun kaupunkiin avataan uusi discoteekki, bar & lounge Sfäär. Siksi
katsoin tottakai tarpeelliseksi käydä paikanpäällä
näyttäytymässä. Otin uutuuden vastaan tyytyväisenä. Asioiminen
oli miellyttävää kun ravintolan suosituin asuste ei ollut
lippahattu ja huppari ja joka toinen kappale Kheekkiä tai Martin
Garriksia. Kapakki oli avattu entisen legendan tiloihin. Merkittävin
ero Legendaan oli että alakerrassa asiakkaat eivät joutuneet enää
kärsimään kammottavista Kaija Koo karaoke vedätyksistä. Jo
yksistään tällä muutoksella saadaan aikaan hyvinkin viihtyisä
loungemainen tunnelma. Tämän lisäksi sisustus oli muuttunut vaalea
sävyiseksi hieman minimalistis tyyliseksi. Erikoisuutena katosta
roikkui keinuja joissa joku varmaan tulee kokeilleeksi kuinka kovat vauhdit voi ottaa ennen kuin lentää pihalle. Alhaalla
musisoi myös ihan oikea saksofonisti. Yläkerrassa oli varsinainen
discoteekki osasto. Avajaisviikonlopun kunniaksi paikalla oli Axl
Smith joka soitti hyviä biisejä ja samalla pilasi ne päälle
huutelemalla.
Olihan tätä jo
kaivatukkin. Moni ehti roikkua Dooriksessa kyllästymiseen asti
kun hirveästi muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Kauppayhtiöllä
notkutaan marijuana pöllyissään pipo silmillä ja flanelipaita
päällä ja kuunnellaan bändejä joiden nimiä kukaan ei tiedä.
Edesmenneessä Tivolissa skeittilautamiehet nyökkäilivät nastana
Stepan tahdissa. Minä viihdyin siellä kasari syntsapopin takia.
Olivers Cornerissa saattaa toisinaan käydä viettämässä iltaa
kuin aikuiset ihmiset, seurustellaan hillitysti ja meno on
hurjimmillaan siinä vaiheessa kun käydään tanssilattialla
notkumassa vanhan ysärihitin tahdissa. Roipparissa näin kerran niin järkyttävän karaoke
vedätyksen että ihmettelin kun esiintyjää ei kannettu samantien
ulos. Toisen vierailun jälkeen ei ole enää mieli tehnyt Roipparissa näyttäytyä kun viereen istahti noita-akan näköinen nainen
irvistelemään mustine hampaineen. Samalla reissulla laskeskelin
nähneeni noin neljä normaalia ihmistä. Pohjan Hovissa en ole koskaan uskaltanut käydäkkään. Siellä kuulemma eronneet keski-ikäiset naiset ottavat nuoremmat miehet hyvin lämpimästi vastaan. Ennen oli myös Onnela.
Sen loiston aikoina ei tarvinu edes miettiä muuta, kaikki nastat oli
aina Onnelassa Arttu Harjua myöten. Sittemmin joka saatanan illan lipun hinnat hinattiin
kymppiin ja jengi alko kaipaamaan takas Doorikseen. Sen jälkeen
Onnelan sai täyteen enää kaks kertaa vuodessa isoimpina
juhlapäivinä. Niin siis onhan tätä valikoimaa täällä, miks sinne Doorikseen sitten aina pitää väkisin vääntyä? No siks ku kaikki muutki
Joskus voi hipoissa käydä näin. Keilaradalta tää oikeesti on.
Ymmärrän tietysti
että toiset on sinne Doorikseen jo niin hyvin kotiutunu että sieltä
on hirveen vaikea poiketa muualle. Lähes viikoittain on sama kulma
korokkeesta vallotettu tyrkkyremmillä niin että siinä ei oo enää
naisillekkaan tilaa. Toisaalta on myös lähes mahdotonta
miellyttää ihmisiä. Yhtä aikaa muristaan kun kapakissa on aina
samat Dooris-muijat, Lakkapää ja Animals mixattuna seittemänä eri
versiona, mutta kun toisaalla on jotain uutta ja katotaan sen verran ettei verkkahousut
jalassa pääse ineen niin se on sitten pintaliitoa. Toivotaan että
uutuudella on varaa pitää kiinni erikoisuuksistaan jatkossakin.
Mutta aika monesti kapakoitsijoille iskee realiteetit vastaan ennen
pitkää. Tavoitellaan ensin oikeita ihmisiä mutta kohta saa huomata
että nuoriso se on joka siellä viikoittain viihtyy ja oveen vaihtuu K-18. Kemissäkin sillon aikanaan Ilona oli aluksi niin nasta paikka.
Oli ihania palkattuja tanssijoita korokkeilla ja kaikin puolin
nastaa. Sitäki hienoutta kesti vaan sen yhen talven.
- Eemeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti