Tähän on tultu, meikin ja Veitsiluodon Kisaveikkojen yhteinen tie on käyty loppuun. Samaan seuraan ei enää mahduta tiettyjen henkilöiden kanssa. Tilanne aseteltiin niin että joko meiki lähtee tai jotkut muut lähtee. Kannat pysyivät koko ajan ehdottoman jyrkkinä. Muunlaiseen lopputulemaan ei ollut mahdollisuuksia. Ei vaikka ulkopuolinenkin henkilö yritti sovinnon tunnusteluja tehdä. Osasin jo alkaa orientoitumaan asiaan, ei se täytenä yllätyksenä tullut. Olin kyllä aistinut tunnelmia entisen puheenjohtajan kuolemasta asti. Pian kuoleman tapauksen jälkeen mietin muutamille ystävilleni että mitäköhän tästä hommasta vielä seuran sisällä tulee. Tähän tultiin, kuka olisi vielä kesällä arvannut. Se tasapainottava tekijä poistui, seuran henki meni vain päivissä. Vielä minua ei siis olla erotettu, vaan johtokunta on päättänyt käynnistää tarvittavan menettelyn minun erottamiseksi. Ylimääräinen yhdistyskokous päätettiin kutsua sitä varten koolle sunnuntaina 9.12. Siellä asia sitten lopullisesti päätetään. En minä oleta asian siellä miksikään kääntyvän. Paikalle vaivaantuu johtokunta ja yleisurheilu jaosto, tuskin nekään täysimääräisinä. Iso osa asiassa on tyhjän äänestäjiä, ei haluta ottaa kantaa tai ei uskalleta ottaa kantaa tätä punakapinan johto kolmikkoa vastaan. Mielellään he asian ilmoittavat yksimieliseksi ja ehkä pöytäkirjoihin niin voidaan merkitäkkin. Mutta ei asia kuitenkaan aivan niin ole.
Todella moni on ihmetellyt että mitä helvettiä siellä tapahtuu. Eihän tässä tolkun ihmiselle mitään järkeä tai kohtuullisuutta näyttäydykkään. Punakapinan johtohahmoilla kaikki on omissa mielissään tietenkin äärimmäisen selvää. Tässä yhteydessä täytyy varmastikkin suhteiden kehittymistä avata. Ensimmäisen kerran minua alettiin katsomaan kieroon kun olen pari kertaa lohkaissut kommunistivitsejä sopimattomissa paikoissa. Taustalla on myös näkemyseroja yleisurheilutoiminnan järjestämisestä. Muunmuassa olen pitänyt esillä sarjakilpailujen siirtämistä laitakaupungilta Kemin pääkentälle. Se olisi merkittävä teko Kemin yleisurheilu olosuhteiden hyväksi. Olisi tärkeää näkyä pääkentällä vahvasti, se viestittää kaupungille että meillä on vireää yleisurheilu toimintaa. Samalla kun siirryttäisiin pääkentälle Sauvosaareen myös kilpailuolosuhteet kohenisivat. Se voisi korjata kilpailijoiden ikärakennetta vanhemmaksi, sillä silloin myös vanhempia junioreita motivoisi tulla kilpailemaan sarjakilpailuihin. On tärkeää pystyä tarjoamaan ikävaiheessa 11-15v oleville tarpeeksi laadukkaita kilpailuita lähellä kotiaan. Tosiasihan on että Paavonkarissa syntyvät tulokset eivät voi olla kenenkään virallisia ennätyksiä. Sen lapsetkin jo tietävät. Kun asiaa on pari kertaa joskus lyhyesti käsitelty johtokunnassa, ajatus tyrmättiin heti, ei edes puolia kisoista Sauvosaareen. Siinä tilanteessa suojeltiin johtokunnan sisällä enemmän omia etuja kuin ajateltiin yleisurheilun kehittymistä. Tätä asiaa kun esitti, vaikutti kuin olisi pyhäinhäväistyksen tehnyt. Välit pysyivät kuitenkin asiallisina vaikka en mikään suosikkipoika enää ollutkaan. Välit menivät jäätäviksi viime kesänä Elokuun kisojen aikana jossa olin kilpailunjohtajana. Kuulutus ja äänentoisto oli järjestetty niin että sitä johdettiin ajanottotornista. Kaiuttimet suljettiin lähettäjän viheltäessä pilliin lähetystapahtuman alkaessa. Vuosikausia kuuluttajana toiminut ei siihen sopeutunut tai halunnut sopeutua. Järjestely ei kelvannut näin, asiasta tuli lyhyt tinka jossa pidin pääni ja suunnitellulla mallilla jatkettiin. Siinä yhteydessä jo ilmoittettiin että oli muuten viimeiset kisat johon me tullaan jos sinä olet johdossa. Tämmöinen numero järjestettiin jo siitä että kuulutaja ei saanu pitää omia selostuksiaan niinkuin oli tottunut. Samana iltana kisojen kuluessa osoittautui että olin oikeassa. Kun kuuluttaja sai kisojen loppupuolella tarinoida vapaasti niin välittömästi jäätiin aikataulusta jälkeen. Tämän jälkeen yhteistyö kävi hankalaksi. Syyskuun loppupuolella sitten nousi tämä tunnettu blogikohu jota käsiteltiin tekstissä Meikien Reeniblogiin K-15 merkintä. Asiaa tingattiin silloisissa kokouksissa pitkään ja siinä sivussa vedettiin esille vaikka mitä. Asiahan on niin että minulta ei voida vaatia että luopuisin perustuslaillisesta oikeudestani, sananvapaudesta. Hyvän maun rajoja laki ei onneksi määrittele. Olen yrittänyt piirtää niitä rajoja joihin seura voi puuttua ja mihin ei. Blogi ehdottomasti on niiden rajojen ulkopuolella. Siitä periaatteesta kun pidin tiukasti kiinni niin asia haluttiin tulkita niin että en ole suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön tässä jupakassa. Siitä taas kuuluukin sanoa jos perkeleet pääsee suusta liian taajaan lasten harjoituksissa. Kerran entinen puheenjohtajamme asiasta sanoi viime kesänä, kerran. Muuta palautetta en ole koko kesän aikana saanut. Tapa jolla asia käsiteltiin oli mutkaton. Aiheesta huomautettiin, otin palautteen vastaan ja yritin siitä eteenpäin suitsia kovia sanoja lasten seurassa. Ei jääty kyräilemään asiaa, tai heittäydytty hiljaa hankalaksi ja jääty keräämään patoutumia.
Sunnuntaina 25.11 kohtasin inkvisition, kuten eräs kollegani osuvasti koolle kutsuttua kokousta nimitti. "Aiheena on mm. yleisurheilujaoston sekä johtokunnan luottamus Eemeli Kaartisen toimintaan seuran urheilijana, jäsenenä sekä jaostossa että johtokunnassa toimijana." Muita aiheita ei siellä sitten ollutkaan, yllättäen. Pari kuukautta syyskuun lopun ja marraskuun lopun kokousten välillä pidettiin kylmää sotaa. Punotuista juonista kuului toisinaan huhuja sieltä ja täältä. Piirin syyskokous oli yksi protestoinnin paikka josta kerroin tekstissä Paskantärkiänä seuraavatki kaks vuotta. Homma keitti lopullisesti yli sen jälkeen kun olin muutama viikko sitten törmäillyt Aspenissa vetoharjotuksessa muutaman penskan nurin. Siitä kerroin tekstissä Ihmisjyrä. Se tapaus oli käännetty niin että olin tahallaan juossut päälle ja oikeen tönäissyt lisää vauhtia perään. Kuten aikasemmin sanoin niin näissä syyskuun ja marraskuun tinkakokouksissa oli blogista väittelyn ohella keksitty kääntää vaikka mitä asioita minua vastaan. Ylimielisen käyttäytymiseni ilmentymänä otettiin esimerkiksi se että en ole osallistunut seuran talkootöihin. Olen vain kuluttamassa seuran varoja. Erääseen projektiin liittyen olen tehnyt vapaaehtoistyötuntien seurantaa. Kesäkuukausina olen tehnyt noin 50 tuntia kuukaudessa hommia yleisurheilun eteen, sen lisäksi saman verran omaa urheilua päälle. Lähes joka tiistai ja torstai olen ollut ohjaamassa lasten harjoituksia toukokuun lopusta elokuun loppuun, laittanut parit kilpailut pystyyn ja vaikka helvetti muuta. En ole tehnyt siis juuri mitään seuran eteen, kun en ole vielä tämän lisäksi käynyt nurmikkoakin leikkaamassa. Selvää talkoohengen puutetta. Tämän lisäksi on jo melkein perverssiksikin yritetty leimata. Lähetin viime kesän lopulla yhden pk-kisan Sauvosaaressa. Siitä kisasta oli tartuttu yhteen kommenttiin. Lähdön hetken koittaessa vihelsin pilliin (silloin riisutaan veryttelytasut pois), sanoin erän tytöille "no niin tytöt, heitetäämpä ylimääräset kamppeet pois, kilpailut juostaan kilpailuasuissa". Joku oli tämänkin saanut väännettyä perverssiksi, puhun nuorille tytöille sopimattomasti. Pitäisiköhän luovuttaa lähettäjäkorttikin pois? Edellisessä tinkakokouksessa minulta kysyttiin ovelana "oletkos Eemeli koskaan ollut harjoittelu kiellossa Aspen-hallissa?". En todellakaan ole ollut. Ajattelin että siinäpä taas osoitus siitä miten nämä "tietävät" niin hyvin asioita. Minulle kuitenkin myöhemmin vinkattiin että minulle on saatettu yrittää harjoituskieltoa järjestää. Pidän tätä jopa todennäköisenä. Poliiseillakin on uhkailtu. Ajojahdin piirteitä tämä homma on alkanut entistä enemmän saamaan. Kuinka ollakkaan, taannoin laadittiin "seuran reilun pelin säännöt", sopivasti juuri meikin tapauksen aikaan. Niihinhän on hyvä vedota kun ollaan seurasta erottamassa. Yksi tätä paheksuntaa johtamassa oleva fiksuna ja esimerkillisenä pidetty entinen urheilijatoverini on osoittanut fiksua käytöstään blogin ympärillä kuohuessa. Sen lisäksi että hän ei enää ota mitään kontaktia minuun, on hän tahallaan yrittänyt teloa minua alkuveryttely peleissä. Sen takia en ole enää yhteisiin peleihin osallistunutkaan.
On seurassa aiemminkin ollut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaate hukassa. Viime keväänä sattui hämmentävä tapaus. Seuran vanhemmat urheilijat kävivät Teneriffalla leireilemässä. Seuran siihen asti parhaiten 2000-luvulla Kalevan kisoissa menestynyt urheilija pelattiin reissusta pois. Leiristä ei puhuttu hänelle mitään. Leiristä hän sai tietää siinä vaiheessa kun toiset laittoivat nettiin lomakuvia. Epäilemättä sen jälkeen jäi urheilijalle reilusti kohdeltu olo. Matkasta pois jättäminen ei perustunut mihinkään. Minä jäin siltä reissulta vapaaehtoisesti pois.
Yrittäkää nyt pitää se vuotava pieni punainen vene pinnalla. Kemin seudun yleisurheilu tarvii kuitenkin vähintään yhden toimivan seuran. Uskaltaa tehdä remonttia ja laittaa vähän uutta väriä pintaan jos on tarve. Minua on häirinnyt se että kaikki tunnutaan tekevän väliaikaisratkaisuina, juuri mitään ei olla katsottu pidemmällä tähtäimellä. On selvää että niin kuin ennenkin mentaliteetin vallitessa tien pää on ennen pitkää edessä. Toiminta malli jossa jokainen urheilija on kuluerä, mikä pitää kattaa isolla määrällä talkootyötä ja liian pienellä määrällä tekijöitä, on kestämätön. Tämän tien pää on ollut näkyvissä jo pitkään ja entistä lähempänä se on kun kaikista isoin pyörä putosi loppukesästä pois (en minä). Asettakaa toiminnalle selviä tavoitteita, pitäkää toiminnan laatua tärkeimpänä. Mahdollisimman halvan toiminnan tarjoamisen tavoitteleminen ei vie ainakaan kohti laatua. Käsissä on nyt erittäin potentiaalinen nuorten tyttöjen ikäluokka. Tarjotkaa heille yleisurheilua sillä tasolla joka mahdollistaa omien rajojen tavoittelemisen. Ilman suunnitelmallista ja haasteellista valmennusta motivaatio katoaa ja kehitys tyssää ennen aikojaan. Älkää antako tämän porukan hajota käsiin parissa vuodessa. Ehdottomasti positiivinen asia on yleisurheilujaoston johtoon nouseva kyvykäs naishenkilö. Sen myötä viimeiset pari vuotta kestänyt uunoilun aikakausi jaostossa tulee päätökseen. Myös koko seuran johtoon oli tarjolla erittäin pätevä, kunnallispolitiikassa kannuksensa hankkinut mies. Hän oli se joka yritti tässä jupakassa tilannetta lähteä sovittelemaan. Kun ne aikeet tyrmättiin heti alkuunsa, saattoi tilanteesta helposti vetää sen johtapäätösen että tuollaisen ilmapiirin vallitessa ei tee mieli lähteä seuraa johtamaan. Nyt seuralle saatiin vaivoin pakon edessä johtokunta synnytettyä. Johtokunta on edelleen kuin pesäpaikkansa työväentalo, vanha, pölyinen ja hiljainen, ja vielä entistä enemmän sitä.
Lukijat älkää olko huolissanne! Kun hyvä mies on vapailla markkinoilla niin ei kauvaa tarvi orpona olla. Tulevaisuudestani tiedotan teille myöhemmin. Ainakaan huonompaan paikkaan en voi päätyä.
T: Meiki (Eemeli)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti